Osallistuminen

Tässä artikkelissa demokratian ehtoja ja uusia muotoja tarkastellaan verkostoyhteiskunnan logiikan kannalta. Lähtökohtana on oletus, että kun yhteiskunnan keskeiset toiminnot toteutuvat yhä enemmän verkostojen kautta, tämän tulisi heijastua tavalla tai toisella myös demokratiaan. Ongelmana on se, että verkostot ovat kehittyneet perinteisen byrokratian ja edustuksellisen demokratian eli julkisten hierarkioiden rinnalle yhteiskuntapolitiikkaa toteuttavaksi organisointimuodoksi, joiden demokraattinen ohjaus on heikkoa, välittynyttä ja satunnaista. Artikkelissa luonnosteltu verkostodemokratian idea sisältää neljä teoreettisesti pohjustettua näkökulmaa verkostojen kansanvaltaisuuteen, jotka ovat edustuksellinen demokratia, assosiatiivinen demokratia, osallistuva demokratia ja käyttäjädemokratia. Kyseinen malli tarjoaa yhden jäsennyksen niistä tekijöistä, joiden kautta voidaan hahmottaa verkostojen demokraattisuuden lisäämisen muotoja ja arvioida niiden toimivuutta. Verkostodemokratian muotoutuminen esitetään kaksitasoisena prosessina siten, että siinä vaikuttavat poliittis-hallinnollisen ulkokehän edustukselliseen järjestelmään pohjautuvat ”kehysprosessit” ja verkostologiikan sisäkehän ”ydinprosessit”. Suurin haaste tässä suhteessa on sen määrittely, missä laajuudessa ja millä tavalla verkostohallinnan ydinprosessit tulisi saattaa demokraattisen kontrollin piiriin.

* * *
A.-V. Anttiroiko (2015) Verkostodemokratia [Network Democracy]. Politiikka, 57(2), 75-93. Abstract. This article discusses the preconditions and new forms of democracy on the basis of the logic of network society. The point of departure is the assumption that when the central functions of society are increasingly organised through networks, this should be reflected in a way or another in democracy as well. The fundamental problem is that networks have developed alongside public hierarchies – i.e. traditional bureaucracy and the institutions of representative democracy – as an organisational form that sets the agenda of and exerts influence on public policy without clearly instituted democratic control. The idea of network democracy proposed in this article comprises four theoretically grounded perspectives on the democratisation of networks, those of representative democracy, associationalism, participatory network democracy and user democracy. This model provides a systematic account of the basic forms of the democratisation of various kinds of policy and administrative networks as well as the framework for assessing their functionality. The formation of network democracy is conceptualised as a two-layer process: the framework processes based on the political-administrative outer circle of the representative government, on the one hand, and the core processes of the inner circle that relies on network logic, on the other. Probably the greatest challenge of our time in this respect is to determine to what extent, if any, the core processes of network governance should be subject to democratic control.

""In this study, we examine a prominent type of classroom talk, exploratory talk, in primary school peer interactions. Exploratory talk has been shown to be productive in facilitating problem solving and fostering school achievement. However, within the growing body of research concerning exploratory talk, the relation between exploratory talk and asymmetries of talk has not been scrutinized. In this study, we (i) introduce two novel types of talk, inclusive and exclusive exploratory talk, and show that they occurred in primary students’ peer interactions, (ii) identify and describe patterns of a/symmetry of talk and establish a relationship between these and the occurrence of exploratory talk, and (iii) illustrate two interactional sequences that are associated with the emergence of inclusive exploratory talk.
Keywords: Exploratory talk; collaborative learning; participation; IR analysis; asymmetries of talk; peer interaction""

Kunnat ovat olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa. Voidaan jopa väittää, että yhteiskuntamme toimintaa on vaikea ymmärtää, ellei tunne kunnallishallinnon peruspiirteitä. Kunnilla on merkittävä rooli niin ihmisten arkipäiväisten palvelujen järjestäjinä ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäjinä kuin kansalaisten poliittisten vapauksien turvaamisessa ja paikallisen taloudellisen aktiivisuuden edistämisessäkin. Nykyisin kunnissa työskentelee viidesosa Suomen työvoimasta, osuus julkisista menoista on yli 80 prosenttia ja osuus bruttokansantuotteesta lähes viidennes. Kuntien johtavissa asemissa toimivilla on vastaavasti runsaasti valtaa ja vastuuta yhteisten asioiden hallinnan kysymyksissä. Aiheenamme tässä artikkelissa on kunnan johtaminen ja sen uudistuminen toimijoiden välisten hallintasuhteiden muuttuessa osana monimutkaistuvaa yhteiskuntaa. Millainen rooli kuntien johdolla on yhteiskunnassa kirjan pääteeman eli hallinnan näkökulmasta, ja kuinka se on muuttumassa? Miten kunnan johdon asema eroaa muiden organisaatioiden ja esimerkiksi yritysten johtamisesta? Miten johtaminen on kehittynyt viimeisten vuosikymmenien aikana? Miten johtamisen haasteet ja edellytykset ovat muuttumassa lähitulevaisuudessa monimutkaisuuden olosuhteissa monien murrosten, uudistusten ja ristiriitaisten kehityssuuntien keskellä? Entä millaisia ominaisuuksia, taitoja ja kykyjä kuntien johtajilta edellytetään? Aloitamme näiden asioiden käsittelyn valottamalla lyhyesti kunnan yhteiskunnallista roolia, minkä jälkeen tarkastelemme lähemmin kuntajohtamista ja sen muutosta sekä ulkoistamista, kumppanuus- ja verkostosuhteita, kuntalaisten osallistumista ja kansainvälistyvää hallinnan kenttää.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan kulttuurin, talouden ja paikallisuuden leikkauskohtaa eli tarkemmin ilmaistuna kulttuurin ja taiteen merkitystä kaupunkien elinvoiman ja elinkeinoelämän kehittämiselle. Pyrkimys on hahmottaa erityisesti sitä,  millaisia lähestymistapoja kulttuurivetoisen kehittämistoiminnan tiimoilta on syntynyt.

Kyseisen ilmiön taustoista todettakoon, että suomalainen kulttuuripolitiikka oli pitkään lähinnä korkeakulttuurin ja taiteen edistämistä, joka institutionalisoitui osaksi hyvinvointivaltiokehitystä. Tätä seurasi kulttuurin, taiteen ja luovuuden taloudellista merkitystä korostava vaihe 2000-luvun jälkipuoliskolla, jossa avauduttiin kansainvälisille vaikutteille ja markkinoille. Olennainen muutos tapahtui kun ”kulttuuriteollisuudesta” huomio kiinnittyi luoviin toimialoihin ja niitä syvällisemmin vielä luovaan talouteen ja sen sisäisen dynamiikan ymmärtämiseen. Tässä suhteessa suomalainen luovien alojen kehittäminen heijastelee pitkälti yleismaailmallista kehitystä. Yksi aluekehitykseen liittyvä tärkeä erityispiirre on se, että kulttuurin talouden yritykset ja työpaikat keskittyvät pitkälti suurille kaupunkiseuduille, mikä korostaa kaupunkien roolia luovassa taloudessa.

Kirjoituksessa hahmotetaan maininnallisesti erilaisia lähestymistapoja kulttuurivetoiseen elinvoiman ja elinkeinojen edistämiseen, jotka jäsentyvät lähinnä kulttuuriresursseja korostavan ja innovaatiotaloutta korostavan ääripään välille, paradigmaattisina esimerkkeinä kulttuuriresurssien johtaminen, kulttuurin taloustiede, kulttuuri osana yhteisöllisiä voimavaroja, inklusiivinen luova kaupunki, osallistava ja integroiva luova kaupunki (Charles Landry), luovien alojen kehittäminen ja luovan luokan houkuttelu. Eri lähestymistapojen kenttä muodostaa vaikeasti jäsennettävän kokonaisuuden, josta tässä kirjoituksessa esitellään vain tärkeimpiä suuntauksia kokonaiskuvan hahmottamiseksi.