Terveydenhoito

Moilanen, U. & Närväinen, N. 2019. Terveyslähteet historiallisen ajan muinaisjäännöksinä. Suomen Museo 2016-2017: 99-115.

Historiallisen ajan terveyslähteitä on aikaisemmin käsitelty pääosin kulttuurihistoriallisissa tutkimuksissa, joissa niitä on lähestytty osana säätyläiskulttuuria (mm. Heikkinen 1991; Häggman 1998) ja käytetty taustoittamaan myöhempää kylpylätoimintaa (mm. Suvikumpu 2014). Historiallisella ajalla käytössä olleet terveyslähteet ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä, mutta arkeologisesti niitä on toistaiseksi tutkittu vain vähän. Maastossa säilyneillä terveyslähteillä on kuitenkin merkittävä tutkimuksellinen potentiaali, mikä puolestaan vaatii niiden hyvää huomioimista muinaisjäännösinventoinneissa. Tässä artikkelissa pyrimme ensimmäistä kertaa kokoamaan yhteen Suomessa sijaitsevat viralliset (Tukholman lääkintäkollegion hyväksymät) terveyslähdekohteet, erottamaan ne kansanperinteen mukaan parantavina pidetyistä lähteistä sekä laajentamaan näkemystä lähteiden käytöstä. Kerromme myös siitä, minkälaisista historiallisista ja arkeologisista lähdeaineistoista terveyslähteet voidaan tavoittaa, miten ne voidaan paikantaa ja tunnistaa maastossa muinaisjäännösinventoinneissa, ja mikä on yleisesti terveyslähteiden tutkimuksellinen potentiaali.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen eheyttäminen on nousemassa keskeiseksi teemaksi yhteiskunnallisessa keskustelussa ja tutkimuksessa sekä käytännön kehitystyössä. Espoon terveyskeskuksessa kehitetyn pitkäaikaissairaiden hoidon eheyttämiseen tähtäävän omahoitomallin ja siihen sisältyvien välineiden käyttöönoton voidaan odottaa muuttavan hoitosuhdetta. Jotta tätä muutosta voidaan ymmärtää eri toimijoiden näkökulmasta, esitämme tässä artikkelissa kehittämämme analyysivälineen, jonka avulla analysoimme hoidon kohteen ja välineiden käytön laajenemista. Esitämme alustavia tuloksia omahoitomallin käytöstä mallin kehittäjien, työntekijöiden ja potilaiden näkökulmista sekä tarkastelemme, miten omahoitomalli välittää asiakaslähtöisyyttä.
Tutkimuksemme toiminnanteoreettisena lähtökohtana on Vygotskyn (1978) välittyneisyyden käsite, jonka mukaan tekijän ja kohteen suhde on sosiaalisesti, kulttuurisesti ja historiallisesti välittynyttä. Tähän perustuen oppimista ja kehitystä on mielekästä tutkia kulttuuristen artefaktien käyttöönoton ja käytön näkökulmasta. Kehittämämme analyysikehikon avulla tarkastelemme välineen eli omahoitomallin välittämän toiminnan laajuutta ja siihen liittyvää kehittävää potentiaalia kahdella ulottuvuudella. Ensinnäkin tarkastelemme, keiden toimintaa väline palvelee ja mikä on välineen merkitys hoidon eri osapuolille. Toiseksi tarkastelemme, mitä varten väline on käytössä ja minkälaista toiminnan kohdetta sitä käyttämällä voidaan hallita. Analyysin löydösten
valossa tarkastelemme, minkälaista asiakaslähtöisyyttä omahoitomalli ja sen käyttö välittävät. Tutkimusaineistoa olemme keränneet havainnoimalla ja videoimalla pitkäaikaissairaiden potilaiden (N=27) vuosikäyntejä terveyden- ja sairaanhoitajien vastaanotolla sekä haastattelemalla kehittäjiä, potilaita ja työntekijöitä.
Analyysimme perusteella omahoitomalli tarjoaa lupaavia asiakaslähtöisyyden näkymiä, joita tarkastelemme kolmen temaattisen esimerkin avulla: (1) vuosikäynti omahoidon välittäjänä, (2) potilaiden vastuu omahoidosta ja sen tavoitteista sekä (3) omahoitomalli potilaan arjen välittäjänä. Sekä potilaiden että työntekijöiden näkemyksissä tulee esiin se, että välineiden käyttöönotto on tuonut hoitosuhteeseen sellaisia elintapoja ja elämäntilanteita koskevia aiheita, tavoitteita ja kohteita, joiden käsittely ei pirstoutuneessa terveydenhuollossa yleensä ole mahdollista. Samalla on kuitenkin ilmeistä, että uuden mallin käyttöönotto myös synnyttää uusia tarpeita ja jännitteitä. Malli ja sen välineet eivät ole valmiita, vaan muuntuvat jatkuvasti käytössä.

AVAINSANAT: asiakaslähtöisyys, kulttuurinen artefakti, omahoito, pitkäaikaissairauden hoito, väline, välittyneisyys