Minna Canth

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 22. syyskuuta 2022 kello 10.46 käyttäjän 62.148.120.14 (keskustelu) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Minna Canth
Minna Canth
Minna Canth
Henkilötiedot
Syntynyt19. maaliskuuta 1844
Tampere, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut12. toukokuuta 1897 (53 vuotta)
Kuopio, Suomen suuriruhtinaskunta
Ammatti kirjailija, näytelmäkirjailija, journalisti, kauppias
Vanhemmat Gustaf Vilhelm Johnson
Lovisa Ulrika
Puoliso Johan Ferdinand Canth
Lapset 7
Kirjailija
Tuotannon kielisuomi
Aikakausi 1878–1897
Tyylilajit realismi
Esikoisteos ”Novelleja ja kertomuksia” (1878)
Pääteokset
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivut
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Minna Canth (alkujaan Ulrika Wilhelmina o.s. Johnson;[1] 19. maaliskuuta 1844 Tampere – 12. toukokuuta 1897 Kuopio[2]) oli suomalainen kirjailija, lehtinainen, liikenainen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Kirjailijana Canth kuului suomalaisen realismin uranuurtajiin.[3] Hän kirjoitti näytelmiä, pienoisromaaneja ja novelleja. Hän oli ensimmäinen merkittävä suomenkielinen näytelmäkirjailija ja prosaisti Aleksis Kiven jälkeen sekä ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen.[3][4]

Canth oli aikansa Suomessa merkittävä mielipidevaikuttaja ja eurooppalaisten aatteiden välittäjä.[3] Ajatusmaailmaltaan hän oli vapaamielinen nuorsuomalainen.[5] Canth edisti naisten asemaa muun muassa tekemällä työtä tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi. Hän oli suomenkielisen koulutuksen uranuurtajia.[5][6]

Henkilöhistoria

Minna Canth rippi­koulu­ikäisenä.

Minna Canth syntyi Tampereella Puutarhakatu 8:ssa keväällä 1844.[7] Canthin isä Gustaf Vilhelm Johnson[1] työskenteli Finlaysonin puuvillatehtaalla mestarina ja oli vaimonsa Lovisa Ulrikan, entisen kotiapulaisen, tavoin lähtöisin köyhistä oloista. Perheessä oli myös isän mukaan nimetty poika Gustaf Vilhelm (Gusti) ja toinen tytär Augusta Katharina.[8] Perhe asui Canthin lapsuudessa Tampereen köyhälistön kaupunginosassa, mutta erityistä puutetta ei ilmeisesti nähty. Perheen taloudellinen tilanne koheni, ja vuonna 1853 perhe muutti Kuopioon, kun isä Gustaf Vilhelm sai hoitaakseen Tampereen Lankakaupan.[9]

Kuopiossa koulutielle

Kuopiossa Canth jatkoi jo Tampereella ruotsinkielisessä työläislasten Finlaysonin tehtaankoulussa alkanutta koulunkäyntiä[10]. Kouluista ensimmäinen oli Snellmanin aloitteesta perustettu Kuopion kaupungin työväen tyttökoulu, joka oli niin sanottu lankasterikoulu, sillä siellä noudatettiin englantilaista Bell-Lancasterin opetusmenetelmää. Opetusmenetelmän huomattavin piirre oli se, että vanhemmat oppilaat ohjasivat nuorempia.[11] Opetuskieli oli suomi.[10] Sieltä Miinu Johnson, joka kutsui tuolloin itseään Minaksi,[12] siirtyi Soldanin sisarusten (Aleksandra, Augusta ja Edla, joista Edla opetti häntä myöhemmin myös Jyväskylän seminaarissa[12]) ylläpitämään ruotsinkieliseen kouluun. Tämä kolmivuotinen koulu oli tarkoitettu vain tytöille.[12] Täältä Canth eteni vielä kolmivuotiseen ruotsinkieliseen valtion tyttökouluun Frouvasväen koulu sivistyneimpäin (herraisten) vanhempain tyttäriä varten, johon hänen ei olisi syntyperänsä takia pitänyt päästä. Kauppias Gustaf Johnsonin hyvän taloudellisen menestyksen takia näin kuitenkin tapahtui.[12] Gustaf olisi halunnut kouluttaa myös poikansa Gustin, mutta tämä ei ollut siitä kiinnostunut.[13]

Canthin nuoruuden ajan yhteiskunnassa tyttöjen koulutusmahdollisuuksia rajoitettiin, toisin kuin poikien, mikä ei ollut Miinan mieleen.[11] Herraisten tyttökoulussakin tyttöjä suorastaan varjeltiin liialta tiedolta – puolet viikkotunneista omistettiin käsitöille.[13] Silloisen käsityksen mukaan naiset eivät olisi kestäneet pitkiä koulupäiviä tai suuria vaatimuksia, vaan olisivat sairastuneet auttamatta hermoheikkouteen.[13] Johnsonin tyttäret oppivat kuitenkin kouluissa esimerkiksi ruotsin niin hyvin, että he puhuivat sitä kotonaan ja käyttivät sitä keskinäisessä kirjeenvaihdossa.[13]

Gustaf Johnsonin liiketoimet sujuivat hyvin, ja hänellä oli varaa pitää kaupassa apulaista tyttärensä sijaan. Canth oli tullut myös avioitumisikään, mutta avioliiton sijaan hän toivoi itsenäisen naisen uraa. Mahdollisuuden haaveeseen tarjosi Jyväskylässä vuonna 1863 alkanut kansakoulunopettajaseminaari, sillä opettajattarena nainen saattoi elättää itsensä menemättä naimisiin.[13] Seminaarin myötä naisella oli ensimmäistä kertaa Suomessa mahdollisuus opiskella johonkin muuhun kuin kätilön ammattiin.[14]

»Kaikki naiset älkööt tehkö käsitöitä!»
(Kirjeestä Lucina Hagmanille 26.4.1884.[15])

Jyväskylän aika

Minna Canth puolisonsa Johan Ferdinand Canthin kanssa Jyväskylässä.

Canthin isä pyrki ilmeisesti kouluttamaan tyttärensä porvarilliseksi neidoksi avioliittoa varten.[13] Tyttökoulusivistykseen kuuluivat kainous, ranskan kieli ja hyvät käytöstavat. Vanhempiensa vastustuksesta huolimatta Canth halusi jatkaa koulunkäyntiä. Hän oli päättänyt lähteä Jyväskylään vaikka salaa, jos vanhemmat eivät antaisi lupaa. Sellainen kuitenkin annettiin.[13] Miinu Johnson pääsi syksyllä 1863 vasta perustettuun Jyväskylän seminaariin, joka koulutti kansakoulunopettajia.[16] Opinnot jäivät kuitenkin kesken vuonna 1865 hänen hyväksyessään seminaarin luonnontiedon opettajansa Johan Ferdinand Canthin kosinnan.[16] Canth ei myöntynyt ensimmäisellä eikä vielä toisellakaan kerralla. He menivät naimisiin ja asettuivat asumaan Jyväskylään. Seminaarissa aikaisemmin Minaksi itseään kutsunut Canth alkoi käyttää etunimeä Minna.[13]

Canthin elämä oli Jyväskylässä kiireistä, sillä pariskunnalle syntyi kaikkiaan seitsemän lasta: Anni (1866–1911), Elli (1868–1944), Hanna (1870–1889), Maiju (1872–1943), Jussi (1874–1929), Pekka (1876–1959) ja Lyyli (1880–1969).[8] Silti Canth ehti harjoittaa hyväntekeväisyyttä köyhien keskuudessa ja kirjoittaa miehensä toimittamiin Keski-Suomi- ja Päijänne-sanomalehtiin novelleja, uutisia ja yhteiskunnallisia kannanottoja, erityisesti raittiuteen ja naisiin liittyvistä aiheista.[14] Hänen ensimmäinen teoksensa oli ”Novelleja ja kertomuksia” (1878), joka aloitti pitkän kirjailijanuran.[14] Canthista tuli Jyväskylässä myös ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen.[14]

Vuonna 1879 Canthin elämässä tapahtui merkittävä käänne: hänen miehensä kuoli pitkään sairastettuaan vähän ennen perheen seitsemännen lapsen syntymää.[16] Sitä seurannut aika oli Canthille fyysisesti ja henkisesti raskasta aikaa. Joitakin kuukausia myöhemmin Canth sai valmiiksi ensimmäisen näytelmänsä Murtovarkaus. Hän lähetti sen Jyväskylässäkin vierailleen Suomalaisen Teatterin johtajalle Kaarlo Bergbomille,[14] joka hyväksyi sen oitis; suomenkielisistä näytelmistä oli silloin pulaa. Murtovarkaus palkittiin vielä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran palkinnolla.

Paluu Kuopioon

Kaarlo Vuoren maalaus 47-vuotiaasta Minna Canthista vuodelta 1891.

Maaliskuussa 1880 Canth muutti lapsineen takaisin Kuopioon.[17] Siellä hän ryhtyi hoitamaan vuonna 1877 kuolleen isänsä lankakauppaa, joka oli kehnossa taloudellisessa kunnossa.[17] Canth sai liikkeen jaloilleen, ja perheen taloudellinen asema parani. Kolmen vuoden kuluttua Canth otti vastuun myös sekatavarakaupasta, jota hänen veljensä oli hoitanut.[17] Liiketoimet takasivat taloudellisen toimeentulon, jonka turvin Canth pystyi hankkimaan kirjallisuutta ulkomailta asti ja keskittymään myös kirjoittamiseen.

Rohkea ajattelija

Maailmankatsomus

Canthia pidettiin omana aikanaan hyvin radikaalina. Canth kritisoi maallista kirkkoa, mutta henkilökohtainen usko oli hänelle kuitenkin tärkeä; siitä kertoo Tuomas Kempiläisen Kristuksen seuraamisesta -hartauskirjan lukeminen useaan kertaan sekä Vuorisaarnaan perehtyminen. Uskonnollisuus ei ollut Canthilla ristiriidassa sen kanssa, että hän oli kiinnostunut tieteen uusista saavutuksista ja pyrki selittämään esimerkiksi spiritismiä tieteellisen ajattelun kautta.[18][19]

Hän etsi vastauksia myös Tolstoin uskonnollisuudesta ja etiikasta. Pelastusarmeijaan tutustuminen taas tuotti pettymyksen. Papeista hän joutui törmäyskurssille etenkin niin sanottua beckiläistä raamatuntulkintaa edustaneen Kuopion piispan Gustaf Johanssonin kanssa. Tämä vastusti naisten korkeampaa koulutusta ja edellytti näiden tyytyvän ”luonnonjärjestyksen” asettamaan asemaan. Lopulta Canth ja Johansson eivät enää tervehtineet toisiaan. Hankausta Canthilla oli myös pastori Gustaf Elias Bergrothin ja Kiuruvedellä vaikuttaneen Wilhelmi Malmivaaran kanssa.[20]

Juhani Aho kirjoitti myöhemmin Canthista:

»… kaikki se innostus länsimaisiin aatteisiin, joka silloista nuorisoa elähytti, kokoontui hänessä ja hänen teoksissaan polttopisteeseensä ja heijasi sitä hänen temperamenttinsa värittämänä kauas Kuopion Kirkkokadun kulmatalosta – pimeään maailmaan.»
(Juhani Aho[21])

Minnan salonki

Minnan salongissa skruuvia pelaamassa vasemmalta Hanna Levander, Alma Tervo, Maiju ja Minna Canth.

Kuopiossa Canthin ympärille kokoontui kirjallisuudesta kiinnostuneita ihmisiä, ja Canthin Kanttilaksi kutsuttuun taloon syntyi Minnan salonki.[22] Siellä vieraili monia myöhemmin tunnettuja kirjailijoita ja kulttuurivaikuttajia.[23] Kaukaisimmat vieraat tulivat ulkomailta asti.

Salongin ilmapiiri oli vapaamielinen, suorastaan siinä määrin, että kaupungin konservatiiviset tahot paheksuivat sitä. Paheksuntaan epäilemättä vaikutti se, että Minnan salongissa puhuttiin uusista kirjallisista ja aatteellisista virtauksista, kuten naisasialiikkeestä ja darvinismista. Uudet ajatukset antoivat kuitenkin inspiraatiota kirjailijoille, ja Canth itsekin hyötyi vuorovaikutuksesta nuoremman polven edustajien kanssa. Vuonna 1886 ilmestynyt Hanna lienee ensimmäinen suomenkielinen teos, jossa mainitaan Charles Darwinin nimi. Siinä myös lukiolainen Lavonius selittää kuulijoilleen muurahaisten aivojen ihmeellisestä rakenteesta Darwinin The Descent of Man -teoksesta (ilmestyi ruotsiksi 1872) lainatulla repliikillä.

Sukupuolimoraalissa Canth oli absoluuttisen sukupuolimoraalin, niin sanotun hansikasmoraalin kannattaja. Hän edellytti seksuaalista pidättyväisyyttä niin naisilta kuin miehiltä ennen avioliittoa. Juhani Aho puolestaan edusti relativistista sukupuolimoraalia edustavaa kantaa, jonka mukaan miehelle olisi luonnollista harrastaa seksiä ennen avioliittoa. Tämä vastakkainasettelu rikkoi Canthin ja Ahon välit pitkäksi aikaa. Canth ei hyväksynyt Ellen Keyn edustamaa vapaata seksuaalisuutta vaan kirjoitti siihen vastineen Arvostelu neiti Ellen Keyn viime lausunnoista naisasiassa[24].

»Kyllä saan jo vähitellen ruveta tyytymään. Kun 1. Helsingin kirkoissa varoitetaan seurakuntaa minusta, kun 2. Yliopiston professorit antavat arvonimen ”rietas nainen” ja kun 3. ne jotka ovat likemmin oppineet tuntemaan, kuvaavat juorujen jumalattareksi ja vertaavat Potipharin emäntään, niin alkaa tuo jo riittää. Laskut selvänä maailman kanssa! Emme tule toisiamme kaipaamaan… Viha antaa voimaa ja kuntoa – ystävyys heikontaa ja laimentaa.»
(Canth kirjoitti 1887 Hilda Aspille sydämistyttyään Juhani Ahoon, joka oli julkaissut Savo-lehdessä (Canthista kertovan) pakinan ”Juorun jumalatar”.[25][26][27])

Vuosina 1889–1890 Canth toimitti sanomalehtimies A. B. Mäkelän kanssa lehteä Wapaita Aatteita, johon hän käänsi artikkeleita Saksan, Ruotsin ja Tanskan lehdistä. Lehti käsitteli tähtitiedettä, maailman syntyä, uskonnonvapautta, kehitysoppia, sielutiedettä ja työväenkysymystä. Sensuuri haittasi usein lehden ilmestymistä, ja kerran koko painos takavarikoitiin.[28]

Vuonna 1889 käytiin muun muassa kuuluisa ”uskonsota Jyväskylässä”, kun Eero Erkon toimittama Keski-Suomi aloitti kirjoitussarjan ”Ihmiskunnan lapsuuden ajoilta”. Siitä syntyi kiivas keskustelu, ja kehitysoppia puolustivat Kuopiosta käsin Canth ja Juhani Aho.

Juhani Aho haastatteli Canthia Päivälehdessä 12. heinäkuuta 1892 ilmestyneessä Suomen ensimmäisessä lehtihaastattelussa.[29] Kesäkuussa 1891 Uudessa Kuvalehdessä käytettiin puolestaan ensimmäisiä kertoja Suomessa valokuvaa, joka oli sen ajan journalistinen uutuus. Lehden kannessa oli Canthin ja Juhani Ahon kirjailijaesittely kuvineen.

Ennen kuolemaansa Canth vaikutti noin puolen tusinan kuopiolaiskoulun taustalla (muun muassa Yhteiskoulu ja Kauppakoulu).lähde?

Canth jatkoi liikkeenpitoa, kirjoittamista ja salongin pitämistä, kunnes kuoli äkillisesti sydänkohtaukseen 53-vuotiaana 12. toukokuuta 1897. Hänet haudattiin Kuopioon, ja hautajaisista muodostui merkittävä tapahtuma.

Minna Canthin hauta Kuopiossa.

Tuotanto

Canth julkaisi kaikkiaan kymmenen näytelmää, seitsemän pitkää novellia sekä lisäksi kertomuksia, lehtiartikkeleita ja puheita.[3] Hän oli aikansa keskeinen realismin edustaja ja tarkasteli teoksissaan yhteiskunnan epäkohtia.[16] Fiktiivisten teosten lisäksi Canth kirjoitti kantaa ottavia kirjoituksia lehtiin eikä empinyt esittää radikaalejakaan ajoi kaljun vuonna 2022 ajatuksissa. Hän piti myös luentoja, suomensi joitakin teoksia, toimitti Vapaita Aatteita -lehteä ja otti muutenkin aktiivisesti osaa kirjalliseen elämään.

Esikoisteoksensa ”Novelleja ja kertomuksia” (1878) Canth julkaisi salanimellä Wilja. Työmiehen vaimo (1885) on Canthin tunnetuimpia ja yhteiskunnallisesti radikaaleimpia teoksia. Se on näytelmän muotoon kirjoitettu kirja, jonka päähenkilö Johanna on mennyt juuri naimisiin Riston kanssa. Risto ei osoittaudukaan hyväksi aviomieheksi vaan ryyppää Johannan säästöt ja saattaa perheensä kurjuuteen. Sekään ei vielä riitä, vaan Risto vikittelee entistä rakastettuaan mustalaistyttö Homsantuuta, joka Riston todellisen luonteen huomattuaan yrittää kostaa ja ampua miehen siinä kuitenkaan onnistumatta. Kritiikin kohteeksi joutuvat siten viina ja miesten ylivalta avioliitossa.

Myös Köyhää kansaa (1886) on vahvasti yhteiskunnallinen kertomus. Siinä kuvataan köyhää perhettä, jonka isä on joutunut työttömäksi. Päähenkilöksi nousee perheen äiti Mari Holpainen, joka yrittää saada edes jotakin perheen elannoksi mutta kohtaa niin naapurien kuin rikkaampien tylyn käytöksen. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja parempiosaisten itsekkyys nousevat teoksessa räikeinä esiin. Teoksen yhteiskunnallinen ja psykologinen puoli kiertoutuvat kuitenkin yhteen, ja aikalaisyleisö arvosteli Köyhää kansaa ennemminkin psykologian kannalta. Marin hahmoa pidettiin epäuskottavana, sillä hermostuneisuutta ja mielenterveyden ongelmia pidettiin vain ylempien yhteiskuntaluokkien ongelmana. Töidensä kautta Canth siis demokratisoi ihmiskuvausta Euroopan naturalististen kirjailijoiden tavoin.[30]

Hanna (1886) on kasvatuksellisia ja moraalisia kysymyksiä esiin nostava teos, jonka päähenkilö Hanna on nuori tyttö. Hanna on kiinnostunut koulunkäynnistä, mutta hänen opinhalunsa törmäävät vanhempien ennakkoluuloihin, kun nämä eivät pidä opiskelua tytölle sopivana. Rakkaudestakaan ei ole lohduttamaan Hannaa, sillä rakastettu pettää hänet käymällä bordellissa ja naimalla toisen naisen. Tämän voi tulkita kannanotoksi relativistista sukupuolimoraalia vastaan.

Hanna-romaanin nimi viittaa Runebergin samannimiseen teokseen, jonka idyllisyys ja onnellisuus ovat kaukana Canthin Hannasta. Tästä heijastuu realismin pyrkimys rikkoa romantiikan illuusioita ja osoittaa, kuinka kaukana todellisuudesta ne ovat. Samalla Hanna on nuoren tytön kehityskertomus, joka päättyy kuitenkin realismille ominaisen epäidyllisesti: Hannan osa on vanhentua kodin piirissä vailla itsenäistä asemaa, ommellen paitoja perheen miesväelle.[31]

Kovan onnen lapsia (1888) on teos, jossa Canthin kiihkokausi saavuttaa huippunsa; se hyökkää sääty-yhteiskuntaa vastaan niin rajusti, että teatterin johtokunta lopetti näytökset ensi-illan jälkeen. Tapaus jätti särön myös Canthin ja Kaarlo Bergbomin välille, vaikka he olivat tehneet yhteistyötä teoksen käsikirjoituksessa.[32]

Kauppa-Lopo (1889) on poikkeuksellinen teos siinä mielessä, että naispuolinen päähenkilö Kauppa-Lopo on ulkoisesti ja tavoiltaan varsin vastenmielinen henkilö: hänen nenänalustansa ja suupielensä ovat limaisia, kasvot turpeat, hiukset takkuiset, ja Lopo nuuskaa ja juopottelee. Lopo on tavoiltaan ja olemukseltaan huomattavan miesmäinen ja pärjää kohtuullisesti maailmassa, vaikka mies on jäänyt Kuopioon.

Kaikesta groteskiudestaan huolimatta Lopo osoittautuu hyväsydämiseksi ja epäitsekkääksi auttaessaan leskeksi jäänyttä naista loistavilla kaupankäyntitaidoillaan. Lopon hyvyyttä ei silti palkita, vaan häntä vieroksutaan. Kleptomanian vaivaama Lopo päätyy vihdoin vankilaan muutaman vaivaisen lantin tähden, kun taas Loposta hyötynyt yhteiskunnallisesti moitteeton leskirouva jatkaa rauhassa elämäänsä.

Vuonna 1889 ilmestynyt Canthin novelli Lain mukaan on ensimmäisiä suomalaisia teoksia, jossa kuvataan naista kuluttajana. Novellin päähenkilö Maria joutuu ostohimon valtaan. Tavaranhimo on myös joukkopsykologiaa, sillä Maria haluaa itselleen sellaista tavaraa, mitä muillakin on, vaikka hänen lapsillaan ei ole edes peittoja.[33]

Canthin myöhempään tuotantoon kuuluva näytelmä Sylvi (1893) käsittelee onnetonta avioliittoa. Päähenkilö lapsena orvoksi jäänyt Sylvi on mennyt nuorena naimisiin holhoojansa Aksel Vahlin kanssa. Sylvin lapsuudenystävän Viktor Hovingin tullessa kaupunkiin Sylvin intohimot kuitenkin heräävät, ja Sylvi rakastuu Viktoriin. Aksel kieltäytyy ehdottomasti antamasta Sylville avioeroa, joten Sylvi ajautuu tunteiden riepottelemana myrkyttämään Akselin. Viktor kuitenkin hylkää Sylvin rakkauden rikoksesta kauhistuneena ja Sylvi joutuu järkensä menettäneenä vankilaan.

Sylvi-teoksen voi nähdä kritiikkinä avioliiton ehdottomuutta kohtaan. Samalla se saattaa arveluttavaan valoon Akselin, joka on nainut Sylvin tämän ollessa varsin nuori. Aksel suhtautuu Sylviin kuin lapseen, hyvin samalla tavalla kuin Henrik Ibsenin Nukkekodin Torvald Helmer vaimoonsa Noraan; Nukkekoti tuntuisikin vaikuttaneen teoksen asetelmaan. Sylvi ei kuitenkaan Noran tavoin pysty irtautumaan kodistaan vaan päätyy radikaalimpaan ratkaisuun. Myrkyttäessään Akselin Sylvi tuntuu toimivan varsin koneellisesti, minkä voi nähdä determinoituna seurauksena tilanteesta.

Canthin toinen murhanäytelmä Anna Liisa (1895) käsittelee puolestaan lapsenmurhaa ja sovitusta. Siinä tulee esille dostojevskiläinen näkemys, että teon julkinen tunnustaminen sovittaa sitä.

Työväenmuseo Werstaan museojohtaja Kalle Kallio törmäsi vuonna 2019 väitöskirjatyönsä yhteydessä näytelmään, jonka hän uskoo olevan Canthin kadonnut näytelmä. Yksinäytöksinen Insinöörin konttoorissa ilmestyi Kokkolan Lehdessä 10. ja 24. tammikuuta 1887 ilman kirjoittajan nimeä, mutta tyylillisesti ja ajankohdan monien seikkojen perusteella Kallio uskoo, että se on Canthin kirjoittama. Sen on esittänyt aikoinaan todennäköisesti vain helsinkiläinen raittiusyhdistys Tähti.[34][35] Canthista väitellyt Minna Maijala kuitenkin tyrmää ajatuksen juuri tyylillisistä syistä, mutta myös siksi, ettei näytelmä ajallisesti käy Canthin kirjoittamaksi, sillä Canth ja Suomalaisen teatterin johtaja Kaarlo Bergbom työstivät vasta syksyllä 1887 Maijalan Canth-teoksessaan mainitsemaa insinöörinäytelmää.[36]

Realismin vaikutteet ja aiheet

Canthilla oli hyvä ulkomaisen kirjallisuuden kokoelma, jonka avulla hän pysyi Kuopiossakin asuessaan perillä kirjallisista suuntauksista. Henrik Ibsenin, Émile Zolan ja August Strindbergin kaltaisten kirjailijoiden teokset innostivat Canthia nostamaan esiin omissa teoksissaan samoja aiheita, myös vastustamaan esimerkiksi Strindbergin teosten näkemyksiä.[37]

Canthin teoksista huokuu myötätuntoa naisia ja vähäosaisia kohtaan. Vaikka heille usein käy huonosti, onneton loppu on omiaan herättämään lukijassa moraalisia pohdintoja ja osoittamaan, ettei yhteiskunta toimi aina niin, että hyvyydestä palkittaisiin ja pahuudesta rangaistaisiin. Canthin teokset eivät ole kuitenkaan samalla tavalla osoittelevia kuin useat romantiikan ajan teokset. Teoksissa kertoja ei kauhistele vaan kuvaa kliinisen objektiivisesti ympäristöä ja ihmisiä.

Canthin teosten asetelmat eivät olleet pelkkää mielikuvitusta, sillä hän kierteli itse köyhien luona ja vankiloissa tutustuen elämään, jota monet yläluokan ihmiset eivät noteeranneet lainkaan. Tällä tavalla Canth toteutti realistisen kirjallisuuden vaatimusta siitä, että kirjallisuuden täytyy kuvata tosiasiallisia olosuhteita. Vaikka jotkut Canthin hahmot saattavat olla aika karikatyyrimäisiä, teokset kuvaavat kyllä oman aikansa yhteiskunnallisia oloja ja pystyivät poliittisina kannanottoina niitä jopa hiukan parantamaan.[38]

Tuotannon vastaanotto ja tulkinnat

Canthin ensimmäisen elämäkerran kirjoittaja Lucina Hagman – ja monet hänen jälkeensä – lukevat Canthin tuotantoa omaelämäkerrallisena. Canthin vuonna 2014 ilmestyneen elämäkerran Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth kirjoittaja Minna Maijala varoittaa näkemyksestä. Dokumenttien pohjalta hän osoittaa teoksessaan, että Hagman on usein osunut tulkinnoissaan väärään. Asiaan kiinnitti huomiota jo Helmi Setälä Valvojaan vuonna 1907 kirjoittamassaan arvostelussa.[39]

Canthin tuotannosta on erotettu usein kolme tuotantokautta: vuosien 1878–1883 viattomuuden kausi, vuosien 1884–1889 myrskyn ja kiihkon kausi sekä vuosien 1890–1897 seestymisen ja syventymisen kausi. Esimerkiksi Canthin viimeisen kauden näytelmät Sylvi ja Anna Liisa tuntuvat kuitenkin kaikkea muuta kuin seestyneiltä, koska niistä heijastuu vahvaa yhteiskunnallista kannanottoa.

Muistaminen

Minna Canth vuonna 1944 julkaistussa posti­merkissä.

Canthia on muistettu lukuisilla maamerkeillä, julkaisuilla, mitaleilla, juhlarahalla, postimerkeillä, maalauksilla, näytelmillä, näyttelyillä ja tapahtumilla. Hänen mukaansa on nimetty runsaasti eri rakennuskohteita ja paikkoja. Canthin nimeä kantavat myös useat kulttuuriseurat ja muut yhteisöt.[40] Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen toinen päärakennus on nimetty Canthin mukaan Canthiaksi, lisäksi Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Tampereella on hänen mukaansa nimetyt kadut.

Canthin kuva Norwegianin Boeing 737:n pyrstössä.

Norwegian Air Shuttle maalautti Canthin kuvan yhden Boeing 737-800 -koneensa pyrstöön[41] vuonna 2013.[42]

Suomen Messusäätiö on rahoittanut Minna Canth -palkinnon, joka myönnetään vuosittain ”yhteiskuntamme ravistelijalle” Helsingin kirjamessuilla. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa.[43]

Liputuspäivä

Sisäasiainministeriö on suosittanut yleistä liputusta Canthin syntymäpäivän ja tasa-arvon johdosta vuodesta 2003. Helsingin yliopisto merkitsi Minna Canthin päivän vakiintuneeksi liputuspäiväksi vuodesta 2007 alkaen. Hän on ensimmäinen suomalaisnainen, joka on saanut oman liputuspäivän, 19. maaliskuuta. Liputuspäivän virallisena nimenä on Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä. Kuopiossa järjestetään silloin Minnan päivät -niminen tapahtuma.

Patsaat ja muistomerkit

Pääartikkeli: Minna Canthin patsaat ja muistomerkit

Ensimmäisen Canth-patsasluonnoksen teki Emil Cedercreutz vuonna 1912. Tämä terrakottaveistos on nykyään Emil Cedercreutzin museossa Harjavallassa.[44] Minna Canthin patsas paljastettiin Kuopiossa 12. toukokuuta 1937.[40] Lisäksi hänellä on patsaat Tampereella ja Jyväskylässä.[40] Tampereen teoksen Nuori Minna on tehnyt Lauri Leppänen vuonna 1951 ja Jyväskylän teoksen Nuori uneksija puolestaan Pauli Koskinen vuonna 1962[45].

Näiden lisäksi Canthista on useita muita veistoksia, muun muassa korkokuvia, kuten Kuopion Koulupuistossa oleva Heikki Varjan Nousee vuodelta 1972.[40]

Juhlavuodet

Muun muassa Kuopion kaupunki on järjestänyt useaan otteeseen Canthin juhlavuosia, joko hänen syntymä- tai kuolinvuodestaan lasketuilla kymmenvuosilla. 2000-luvulla on juhlittu jo kahteen kertaan, vuosina 2004 ja 2007.[46][47]

Canthin teokset

Yksittäisteokset

Kokoelmat

  • Kauppa-Lopo ; Agnes, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999 ISBN 951-746-123-2 (Sis. myös s. VII-XVII Päivi Lappalainen: Kauppa-Lopo ja Agnes, kaksi naiskuvaa ja s. 143-156: Arviointeja)
  • ”Laulaja ja muita novelleja” (WSOY 1998)
    • Laulaja, Lapsenpiika, Eräs Puijolla käynti, Epäluulo, Ompelija, "Vanha piika", Kodista pois
  • ”Novelleja” 1 (Otava 1892)
    • Ensimmäiset markkinat, Äiti ja poika, Päivä koittaa, Kuoleva lapsi, Lapsenpiika, Kauppias Roller, Ystävykset, Eräänä sunnuntaina, Kauppa-Lopo, Kasvinkumppanit
  • ”Novelleja” 2 (Otava 1892)
  • ”Novelleja ja kertomuksia” 1 (Weilin & Göös 1878)
    • Ensimmäiset markkinat, Äiti ja poika, Päivä koittaa
  • Suomalainen näyttämö: 18 13/10 72 – 18 13/10 97 (KS 1897)
    • Agnes
  • Valitut teokset (Otava 1957)
    • Köyhää kansaa, Hanna, Lain mukaan, Kauppa-Lopo, Lehtori Hellmanin vaimo, Agnes, Kaupungissa
  • Valitut teokset (Ex libris 1971)
    • Köyhää kansaa, Hanna, Salakari, Lain mukaan, Kauppa-Lopo, Epäluulo, Agnes, Kahtalainen onni
  • Kootut teokset I (Otava 1917)
    • Hemmo, Ensimmäiset markkinat, Äiti ja poika, Päivä koittaa, Vanhan taaton tarinoita, Köyhää kansaa, Hanna, Salakari
  • Kootut teokset II (Otava 1919)
    • Kuoleva lapsi, Lapsenpiika, Kauppias Roller, Ystävykset, Eräänä sunnuntaina, Lain mukaan, Kauppa-Lopo, Kasvinkumppanit, Lehtori Hellmanin vaimo, Mutta mitäs tapahtui, Epäluulo, Eräs Puijolla käynti, ”Vanha piika”, Agnes, Kodista pois, Ompelija, Kahtalainen onni, Laulaja, Missä onni
  • Kootut teokset III (Otava 1920)
    • Murtovarkaus, Roinilan talossa, Työmiehen vaimo, Kovan onnen lapsia
  • Kootut teokset IV (Otava 1920)
    • Papin perhe, Sylvi, Hän on Sysmästä, Spiritistinen istunto, Kotoa pois, Anna Liisa
  • Köyhää kansaa (Karisto 1983)
    • Köyhää kansaa, Kauppa-Lopo, Lehtori Hellmanin vaimo, Salakari, Agnes

Elämäkerrallista kirjallisuutta

  • Arvostelu neiti Ellen Keyn viime lausunnoista naisasiassa, Otava 1896
  • Minna Canth, kirj. V. Tarkiainen, Otava 1921
  • Elämässä kiinni: Minna Canthin ja Maria Jotunin ajatuksia, Otava 1994
  • Kirjeitä vuosilta 1860–1897, Otava 1944
  • Kritik af fröken Ellen Keys senaste inlägg i kvinnofrågan, Otava 1896
  • Minna Canthin kirjeet, toim. Helle Kannila. SKS 1973
  • Sanoi Minna Canth, toim. Ritva Heikkilä. WSOY 1987. ISBN 951-0-14618-8. Näköisp. Lasipalatsin mediakeskus, 2006. ISBN 952-480-053-5
  • Suolavakka: Minna Canthin ajatuksia. Toimittaneet Helle Kannila, Vappu Roos, Irene Tiittanen. Otava 1954
  • Taisteleva Minna: Minna Canthin lehtikirjoituksia ja puheita 1874–1896. (Toimittanut Eila Tuovinen. Johdanto: Tellervo Krogerus) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-717-789-5 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 606

Suomennokset

  • Arne Garborg: Kyläkertomuksia (Edlund 1886)
  • Georg Brandes: Päävirtauksia 19:nen vuosisadan kirjallisuudessa (Hilda Aspin kanssa; Edlund 1887)

Canthin teosten elokuvasovituksia

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ a b Huhtala 1998.
  2. ↑ Minna Canth. Savo-Karjala, 14.5.1897, nro 54, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 14.11.2015.
  3. ↑ a b c d Vuorikari, Outi: Minnan elämäkerta lyhyesti Minnan Salonki. Kuopion kaupunginkirjasto – Pohjois-Savon maakuntakirjasto. Viitattu 19.3.2016.
  4. ↑ Krogerus, Tellervo: ”Canth, Minna (1844–1897)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 103–106. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6 Teoksen verkkoversio.
  5. ↑ a b Klassikkogalleria – Minna Canth Helsingin yliopisto. Viitattu 19.3.2016.
  6. ↑ Canth, Minna: Naiskysymyksestä. Valvoja-lehti, 1884. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.7.2008.
  7. ↑ Minna Canthin syntymäkodin muistolaatta 1947 Tampereen muistolaatat ja muut muistomerkit. 2006. Tampere: Tampereen kaupunki. Viitattu 4.8.2018.
  8. ↑ a b Elämäkerta: Perhe Minna Canth 1844–1897. Kuopion kaupunki. Viitattu 23.7.2008.
  9. ↑ Mäkinen, s. 10, luku: Minna Canthin lapsuus Tampereella.
  10. ↑ a b Maijala, s. 26
  11. ↑ a b Mäkinen, s. 15, luku: Nuoruusvuodet.
  12. ↑ a b c d Elämäkerta: Kauppiaan tyttären koulut Minna Canth 1844–1897. Kuopion kaupunki. Viitattu 23.7.2008.
  13. ↑ a b c d e f g h Mäkinen, s. 16, luku: Nuoruusvuodet.
  14. ↑ a b c d e Elämäkerta: Minna Canthin monet roolit Jyväskylässä Minna Canth 1844–1897. Kuopion kaupunki. Viitattu 23.7.2008.
  15. ↑ Mäkinen, s. 36, luku: Rouva Canth hämmentää Kuopiota.
  16. ↑ a b c d Lasse Koskela: Suomalaisia kirjailijoita Jöns Buddesta Hannu Ahoon, s. 40–42. Tammi 1990.
  17. ↑ a b c Mäkinen, s. 37–38, luku: Millainen kauppias Minna oli?
  18. ↑ Kantokorpi, Mervi: Suomalaisen naisliikkeen pyhimys päivitettiin särmikkääksi Helsingin Sanomat. 19.3.2014. Viitattu 16.4.2014.
  19. ↑ Maijala, s. 310–311
  20. ↑ Hortamo, Tuula: Minna Canth etsi elämän totuutta. Kotimaa, 15.3.2007, s. 29.
  21. ↑ Aho, Juhani: Muutamia muistelmia Minna Canthista. Teoksessa Muistelmia ja matkakuvia, WSOY, 1921. (Sähkökirja: Projekti Gutenberg)
  22. ↑ Minnan salonki Minna Canth 1844–1897. Kuopion kaupunki. Viitattu 23.7.2008.
  23. ↑ Salminen, Anja: Minna Canthin vieraita Kanttilassa. Kesäkuopiolainen, 24.5.2004, s. 5. Kuopion kaupunki. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 23.7.2008.
  24. ↑ Maijala, s. 292–295
  25. ↑ Canth 1944, 215–217. Saatavilla myös sähköisessä muodossa Wikiaineistosta.
  26. ↑ Salminen, Anja: Merkittävä kirjailija ja taistelija paremman yhteiskunnan puolesta. Kuopiolainen, 2004, s. 6. Kuopion kaupunki. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 20.4.2009.
  27. ↑ Konkka, Anita: Minna ja miehet Sanat. 19.3.2007. Viitattu 20.4.2009.
  28. ↑ Maijala, s. 323
  29. ↑ Aho, Juhani: Vaihduksissa. (Kirje Kuopiosta.) (uudelleenjulkaistu) Helsingin Sanomat. 12.7.1892. Viitattu 10.9.2007.
  30. ↑ Maijala, s. 211, 223, 230–231.
  31. ↑ Maijala, s. 214–215
  32. ↑ Maijala, s. 187–190.
  33. ↑ Maijala, s. 231–234.
  34. ↑ Vilkman, Sanna: Minna Canthin kadonneeksi luultu näytelmä löytyi 132 vuoden jälkeen Yle Uutiset. 4.12.2019. Viitattu 4.12.2019.
  35. ↑ Kallio, Kalle: Miten löysin Canthin kadonneen näytelmän? Arjen historia 4.12.2019
  36. ↑ Kanerva, Arla: Löytyikö Minna Canthin kadonnut näytelmä? Helsingin Sanomat, 5.12.2019, s. B 4.
  37. ↑ Maijala, s. 239–250.
  38. ↑ Maijala, s. 77, 107–112.
  39. ↑ Maijala, s. 11–12, 41, 65–66.
  40. ↑ a b c d Minna Canth eilen ja tänään 2007. Suomen kirjailijanimikkoseurat ry. Viitattu 9.5.2008.
  41. ↑ EI-GBI Norwegian Air International Boeing 737-8JP(WL) Planespotters. Viitattu 17.5.2015. (englanniksi)
  42. ↑ Minna Canth Norwegianin uusin suomalaissankari (Lehdistötiedote) My News Desk. 19.2.2013. Viitattu 3.11.2014.
  43. ↑ Ensimmäistä kertaa jaettava Minna Canth -palkinto annetaan yhteiskuntamme ravistelijalle. Messukeskus 5.9.2017.
  44. ↑ Minna Canth taiteessa: Veistoksia, reliefejä, mitaleja Minna Canth eilen ja tänään. Viitattu 3.11.2014.
  45. ↑ Julkisia taideteoksia ja taidekokoelmia Jyväskylän Kaupunki. Viitattu 29.10.2009.
  46. ↑ Tapahtumat 2004: Tämän päivän Minnat -luento: kirjailija Sirpa Kähkönen 7.4.2004. Kuopion yliopisto. Viitattu 16.3.2011.
  47. ↑ Minna Canth juhlavuosi 2007 Kuopiossa 2007. Kuopio Festivals. Viitattu 9.5.2008.
  48. ↑ a b Elokuvat Minna Canthin teoksista Kuopion kaupunki. Viitattu 11.3.2013.

Kirjallisuutta

Pääartikkeli: Luettelo Minna Canthia käsittelevästä kirjallisuudesta
  • Hagman, Lucina: Minna Canthin elämäkerta, osat 1 ja 2. Otava, 1906, 1911.
  • Rojola, Lea, toim.: Suomen kirjallisuushistoria 2: Järkiuskosta vaistojen kapinaan. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999.
  • Maijala, Minna: Passion vallassa. Hermostunut aika Minna Canthin teoksissa. (väitöskirja) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-951-746-995-1

Aiheesta muualla

Minna Canthin tuotantoa verkossa

Minna Canthista kertovia sivustoja

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Minna_Canth&oldid=20801178”