Kehittäminen

Artikkelissa luodaan kuvaa Helsingin kaupungin kasvu- ja kehityshaasteista pohtimalla erityisesti sitä, millaisia sisällöllisiä ulottuvuuksia kaupunkikehittämiseen liittyy jälkiteollisen yhteiskunnan ja globaalin kilpailun oloissa. Asiaa tarkastellaan kasvukoneteorian, jälkiteollisen kaupungin piirteiden, elinkeinopoliittisten kaupunkiprofiilien ja innovaatioympäristöjen rakentamisen kannalta. Hypoteesimme on, että maaomaisuuden ja perinteisen teollisuuden sijaan kaupunkien kehitystä ja kilpailukykyä määrittävät yhä enemmän tieto, korkea teknologia, palvelut, kulttuuri ja paikkojen kiinnostavuus. Kaupunkien tulee löytää oma taloudellinen profiilinsa, joka esimerkiksi Helsingin kohdalla painottuu luovuuteen, koulutukseen, osaamiseen ja teknologiaan. Samalla kaupunkien on omaksuttava uusia integroivia ja synergiaa luovia toimintatapoja, jotka syntyvät teknologisen kehityksen, inhimillisen pääoman, sosiaalisen integraation ja virikkeellisen ympäristön leikkauksessa. Kehittämisessä on kyettävä ottamaan hyödyntämään koko yhdyskunnan monimuotoisuutta, minkä aikaansaamisessa ihmisten vuorovaikutuksen areenat ovat avainasemassa. Orastavia piirteitä tästä uudesta kehittämisideologiasta näkyy mm. Helsingin Arabianrannan kehittämisessä ja Helsinki Living Lab-tyyppisessä kehittämistoiminnassa. Uudenlaisten innovaatioympäristöjen muodostaminen edellyttää kekseliäisyyttä ja osallisuutta korostavaa lähestymistapaa, joka pyrkii yhdistämään sisällöllisesti mielekkään elämisen edellytykset teknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin, kestävään kehitykseen, kulttuurielämän rikastuttavaan antiin, hedelmälliseen vuorovaikutukseen ja endogeeniseen (sisäsyntyiseen) talouskasvuun.

Kehittäminen on parhaimmillaan luonteva osa jokaisen työntekijän ammatillisuutta ja työyhteisön toimintaa. Lyhytkestoisina hankkeina toteutettu kehittäminen kuitenkin uuvuttaa työntekijöitä ja nakertaa resursseja pois perustehtävän hoitamisesta. Työyhteisöt tarvitsevatkin jatkuvaa ja arjen työhön ankkuroitunutta kehittämistä, jonka avulla voidaan vaikuttaa niin työhyvinvointiin kuin työyhteisön toimivuuteen.

Sosiaalialalla uudistumisen tarvetta luovat asiakastyön vaikeutuminen ja työmäärän lisääntyminen, paineet työn vaikuttavuuden lisäämiseksi sekä työntekijöiden saatavuuteen, riittävyyteen ja jaksamiseen liittyvät kysymykset. Työyhteisön hyvä toimintakyky on vahvuutta muutostilanteiden käsittelyssä, mutta ennen kaikkea päivittäisessä perustehtävään vastaamisessa.

Kirjassa esitelty työyhteisölähtöinen prosessikehittäminen perustuu arkityössä tunnistettuihin tarpeisiin ja haasteisiin. Se sopii lähtökohdaksi käytännön työtehtävien ja -menetelmien kehittämiseen, esimerkiksi asiakaspalvelun laadun parantamiseen. Peruslähtökohtien esittelyn lisäksi kirjassa käydään läpi neljä kehittämismenetelmää ja ohjataan niiden käyttöönotossa ja soveltamisessa. Kehittämisote tarjoaa työyhteisöille keinoja hallita arkea, vahvistaa yksilön ja yhteisön identiteettiä sekä kohdata epävarmuutta.