Organisaatio

Kunnat ovat olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa. Voidaan jopa väittää, että yhteiskuntamme toimintaa on vaikea ymmärtää, ellei tunne kunnallishallinnon peruspiirteitä. Kunnilla on merkittävä rooli niin ihmisten arkipäiväisten palvelujen järjestäjinä ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäjinä kuin kansalaisten poliittisten vapauksien turvaamisessa ja paikallisen taloudellisen aktiivisuuden edistämisessäkin. Nykyisin kunnissa työskentelee viidesosa Suomen työvoimasta, osuus julkisista menoista on yli 80 prosenttia ja osuus bruttokansantuotteesta lähes viidennes. Kuntien johtavissa asemissa toimivilla on vastaavasti runsaasti valtaa ja vastuuta yhteisten asioiden hallinnan kysymyksissä. Aiheenamme tässä artikkelissa on kunnan johtaminen ja sen uudistuminen toimijoiden välisten hallintasuhteiden muuttuessa osana monimutkaistuvaa yhteiskuntaa. Millainen rooli kuntien johdolla on yhteiskunnassa kirjan pääteeman eli hallinnan näkökulmasta, ja kuinka se on muuttumassa? Miten kunnan johdon asema eroaa muiden organisaatioiden ja esimerkiksi yritysten johtamisesta? Miten johtaminen on kehittynyt viimeisten vuosikymmenien aikana? Miten johtamisen haasteet ja edellytykset ovat muuttumassa lähitulevaisuudessa monimutkaisuuden olosuhteissa monien murrosten, uudistusten ja ristiriitaisten kehityssuuntien keskellä? Entä millaisia ominaisuuksia, taitoja ja kykyjä kuntien johtajilta edellytetään? Aloitamme näiden asioiden käsittelyn valottamalla lyhyesti kunnan yhteiskunnallista roolia, minkä jälkeen tarkastelemme lähemmin kuntajohtamista ja sen muutosta sekä ulkoistamista, kumppanuus- ja verkostosuhteita, kuntalaisten osallistumista ja kansainvälistyvää hallinnan kenttää.

Tässä katsauksessa tarkastellaan julkisen sektorin keinoja motivoida henkilöstöä palvelujen kehittämiseen ja uudistamiseen. Käsittelemme erityisesti sitä, millaisilla kannustimilla voidaan lisätä luovuutta ja innovatiivisuutta julkisissa organisaatioissa ja miten julkisen sektorin erityisluonne ehdollistaa näiden kannustimien käyttöä. Esimerkkinä kannustimien käytöstä julkisella sektorilla käsitellään Yhdysvaltoihin kuuluvan Georgian osavaltion palvelu-uudistusta.

In this article we aim to contribute to military science by examining the phenomenon of interweaving and its significance to safety, security, leadership and warfare. Interweaving is a synonym to complexity, which is the base theory of the article. In complexity thinking, reality is continuous change which is a consequence of the interminable interweaving of different things, events, values and interactions. This change is not linear or predictable, but emerges nonlinearly as a consequence of the interweaving. Emergence can either be experienced as a surprise, or it can be categorised as a chance or coincidence, mainly because our knowledge concerning things influencing another is incomplete. Interweaved phenomenon should be analysed holistically; that is to say, it should not be approached through reductive methods. We argue that safety, security, leadership and warfare are complex phenomena, and that is why they are only partly understandable through classic scientific methods. The management of interweaving is possible by either attempting to reduce it, or by absorbing it. As an example of the latter we examine the roles of resilience and leadership in the management of interweaving in an organisation. As a conclusion, we argue that because of the phenomenon of interweaving the future of an organisation must be unknown. Future circumstances cannot be predicted, nor is it possible to tell what will be crucial when these situations occur. Instead of making detailed arrangements and meticulous preparations, we should develop resilience and leadership in organisations to anticipate the unexpected.

Tässä luvussa tarkastellaan kuntien innovaatiojohtamista ja erityisesti innovaatiotoiminnan organisointia tukevia rakenteita. Luvussa hahmotellaan innovaatiotoiminnan merkitystä osana kuntien toimintaa ja tämän taustoittavan kysymyksen pohjalta sitä, mikä rooli innovatiivisella organisaatiokulttuurilla on innovaatiokyvyn kasvattamisessa. Käsittely tarkentuu yhteen innovaatiojohtamisen ydinkysymykseen eli siihen, miten kuntien tulisi organisoida innovaatiotoimintansa ja millaisia erityisiä innovaatiotoiminnan edistämistapoja niillä on käytettävissään. Kirjoitus antaa yleisesityksenä viitteitä siitä, millä organisatorisilla ratkaisuilla kuntien teknisellä sektorilla voidaan edistää koko toimialan innovatiivisuutta ja mihin asioihin tällä tehtäväkentällä tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Luvun pääsanoma on, että innovaatiotoiminta ja sen johtaminen tulisi integroida kuntien johtamisjärjestelmään niin, että innovaatiotoiminta tulisi osaksi kuntien tavanomaista toimintaa. Näin innovaatiotoiminta ei olisi erityinen ”lisä” kunnan perustehtäviin, vaan olennainen osa kunnan hallinta-, palvelu- ja kehittämistehtävien toteutusta, ts. tavallaan toiminnan jatkuvaa parantamista ja sovittamista toimintaympäristön muutokseen. Toinen tärkeä johtopäätös on, että innovaatioiden syntyä ja leviämistä edistävien menetelmien käyttö tulisi sovittaa kulloisiinkin tarpeisiin. Keskeinen lähtökohta tämän arvioinnissa puolestaan on se, minkä luonteisesta innovoinnista on kysymys, ääripäinä inkrementaalisten pienten parannusten tekeminen ja toisaalta radikaalit koko toiminnan perusteita uudelleen määrittävät innovaatiot. Inkrementaaliset innovaatiot edellyttävät ennen muuta tehokasta tiedonkulkua palvelevia ja työ- ja palveluprosesseihin kytkeytyviä fasilitointijärjestelmiä, kun taas radikaalit innovaatiot edellyttävät keskustelufoorumien ja aivoriihien tapaisia menettelyjä, jotka vahvistavat poliittisen ja ylimmän viranhaltijajohdon sitoutumista ja yhteisymmärryksen luomista. Kolmanneksi, innovaatiotoiminnan organisoinnin ja fasilitoinnin tarkastelussa on syytä ottaa huomioon yleinen innovaatiotoiminnan avautumis-, hajautumis- ja yhteisöllistymiskehitys, joka siirtää painopistettä vahvemmin kuntalaisten ja muiden sidosryhmien integroinnin ja kuulemisen suuntaan, mikä edellyttää kunnilta samalla kykyä hallita monimutkaistuvia innovaatioprosesseja, ylittää organisaatiokulttuurisia kuiluja, omaksua luovuutta edistäviä toimintatapoja ja käsitellä näissä prosesseissa tuotettua tietoa. Tässä mielessä on oletettavaa, että kyetäkseen hyödyntämään kuntaorganisaation ja koko yhdyskunnan innovaatiopotentiaalia, kuntien on luotava sekä uutta innovaatiokulttuuria että innovointia tukevia organisatorisia ratkaisuja.