Deuterokanoniset kirjat

Deuterokanoniset kirjat eli apokryfikirjat ovat katolisen ja ortodoksisen kirkon käyttämään Raamattuun kuuluvia Vanhan testamentin kirjoja, jotka eivät ole mukana heprealaisessa Raamatussa Tanakissa. Kirjat kuuluvat myös protestanttiseen Raamattuun, vaikkakin ne yleensä julkaistaan erillisinä. Nimitys deuterokanoniset kirjat (”toiseen kaanoniin kuuluvat kirjat”) on käytössä katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa, ja viittaa siihen, että kirjat luetaan näissä kirkoissa Raamatun kaanoniin kuuluviksi, vaikkakaan ei välttämättä samassa merkityksessä kuin varsinaisen kaanonin kirjat (nk. protokanoniset kirjat). Protestanttisessa perinteessä deuterokanonisista kirjoista käytetään nimitystä apokryfikirjat (sanasta ἀπόκρυφος, apokryfos, ”kätketty”), mikä viittaa siihen, ettei kirjoja käytetä samassa määrin kuin muita Raamatun kirjoja. Eri kirkkokunnilla on eri näkemys siitä, mitkä kirjat luetaan kanonisiksi deuterokanonisessa mielessä.

Deuterokanoniset kirjat täydentävät muita Vanhan testamentin tekstejä. Kirjat ovat osa laajempaa Vanhan testamentin apokryfistä kirjallisuutta eli kirjoja, jota ei lueta mukaan Raamattuun kaikissa tai missään sen versioissa. Deuterokanoniset kirjat kuitenkin eroavat muista apokryfisistä kirjoista siinä, että ne ovat usein osa Raamattua ja niillä on kirkossa tunnustettu ja vakiintunut asema (ne kuuluvat myös mm. nykyiseen viralliseen suomenkieliseen raamatunkäännökseen, joskin ne puuttuvat useimmista suomenkielisistä Raamatun painoksista), vaikkakaan niitä ei historiansa perusteella aina lueta saman arvoisiksi muiden Vanhan testamentin kirjojen kanssa. Apokryfisiin kirjoihin yleisesti kuuluu lisäksi paljon muita juutalaisia, varhaiskristillisiä yms. kirjoja, joilla ei ole samanlaista asemaa, ja joita ei ole koskaan luettu Raamattuun sen missään versioissa (katso: luettelo apokryfisistä kirjoista).

Deuterokanonisiin kirjoihin sisältyy viisauskirjallisuutta, historiankirjoitusta, runoutta, rukouksia, saarnoja ja kertovaa kirjallisuutta. Tunnustetuimmat tekstit ovat Tobitin kirja, Juditin kirja, Ensimmäinen ja Toinen makkabilaiskirja, Viisauden kirja, Sirakin kirja ja Barukin kirja. Lisäksi kirjoihin kuuluu muun muassa lisäyksiä kanonisiin Esterin ja Danielin kirjoihin.

Historia

Deuterokanoniset kirjat ovat syntyneet juutalaisuudessa hellenistisenä aikana noin vuosina 200–50 jaa. Näin ne kertovat muun Vanhan testamentin ja Uuden testamentin välisestä ajasta. Suhteellisen myöhäisen syntynsä vuoksi niitä ei luettu rabbiinisessa juutalaisuudessa osaksi heprealaista Raamattua Tanakia, kun sen kaanon vakiintui ensimmäisellä vuosisadalla eaa. Uuden testamentin kirjailijat tunsivat deuterokanoniset kirjat, vaikka eivät lainaakaan niitä suoraan.

Vaikka kirjat eivät tulleet osaksi heprealaista Raamattua, ne otettiin mukaan Vanhan testamentin kreikankieliseen käännökseen Septuagintaan, joka syntyi samaan aikaan kirjojen kanssa 200-luvulta eaa. alkaen. Varhainen kirkko käytti kaikkia Septuagintaan sisältyneitä kirjoja, ja tätä kautta ne tulivat osaksi myös latinankielistä Raamattua Vulgataa. Näin deuterokanoniset kirjat ovat edelleen myös katolisen ja ortodoksisen kirkon käytössä. Katolisessa ja ortodoksisessa Raamatussa kirjat ovat hajallaan muiden Vanhan testamentin kirjojen välissä sekä lopussa.

Kirjat ovat osa myös protestanttista Raamattua, vaikkakaan ne eivät yleensä ole osa tavallisia Raamatun painoksia. Protestanttisen käsityksen mukaan apokryfikirjat ovat hyödyllisiä ja tarkoitettu luettaviksi kaikille, mutta niiden hengellinen arvovalta on varsinaiseen Raamatun kaanoniin kuuluvia kirjoja vähäisempi. Martti Luther otti kirjat mukaan omaan raamatunkäännökseensä, mutta sijoitti ne omaan osioonsa Vanhan ja Uuden testamentin väliin. Suomalaisissa Raamatuissa kirjat olivat mukana 1800-luvulle saakka. Tämän jälkeen kirjat on yleensä julkaistu erillisinä laitoksina, ja otettu mukaan vain suurikokoisiin perheraamattuihin.

Termit protokanoninen ja deuterokanoninen ovat tulleet käyttöön vasta 1500-luvulla, eivätkä näin liity Raamatun kaanonin alkuperäiseen syntyprosessiin.

Luettelo deuterokanonisista kirjoista

Deuterokanoniset kirjat ovat eri kirkkokunnilla seuraavat:

Katolinen kirkko	Ortodoksinen kirkko	Protestanttisuus
Vulgatassa	Septuagintassa (laajimmissa versioissa)	Lutherin Raamatussa ja muissa laitoksissa (silloin kun mukana)
Tobitin kirja	Tobitin kirja	Tobitin kirja
Juditin kirja	Juditin kirja	Juditin kirja
Esterin kirjaan lisäykset (Kreikkalainen Esterin kirja)	Esterin kirjaan lisäykset (Kreikkalainen Esterin kirja)	Esterin kirjaan lisäykset (Kreikkalainen Esterin kirja)
Ensimmäinen makkabilaiskirja	Ensimmäinen makkabilaiskirja	Ensimmäinen makkabilaiskirja
Toinen makkabilaiskirja	Toinen makkabilaiskirja	Toinen makkabilaiskirja
Viisauden kirja	Viisauden kirja	Viisauden kirja
Sirakin kirja	Sirakin kirja	Sirakin kirja
Barukin kirja (Jeremian kirje 6. lukuna)	Barukin kirja	Barukin kirja (Jeremian kirje 6. lukuna)
	Jeremian kirje
Danielin kirjan lisäykset: Asarjan rukous ja Kolmen miehen kiitoslaulu (Dan. 3:24–90) Susanna (Dan. 13.) Bel ja lohikäärme (Dan. 14.)	Danielin kirjan lisäykset: Susanna Bel ja lohikäärme Asarjan rukous ja Kolmen miehen kiitoslaulu (Dan. 3:24–90)	Danielin kirjan lisäykset: Susanna Danielin maineteot ja koettelemukset (= Bel ja lohikäärme) Asarjan rukous ja Kolmen miehen kiitoslaulu
Vulgatan liitteenä
Manassen rukous	Manassen rukous (osa Oodien kirjaa)	Manassen rukous
Kolmas Esran kirja (Kreikkalainen Esran kirja)	Ensimmäinen Esran kirja (Kreikkalainen Esran kirja)
Neljäs Esran kirja (Latinalainen Esran kirja eli Esran ilmestys)
	Psalmi 151
	Kolmas makkabilaiskirja
	Septuagintan liitteenä
	Neljäs makkabilaiskirja

Deuterokanoniset kirjat eri kaanoneissa

Vanhan testamentin apokryfiset kirjat sisältyvät kreikankieliseen käännökseen, Septuagintaan, mutta eivät juutalaisten käyttämään hepreankieliseen Raamattuun. Ne ovat kokonaan tai osittain mukana myös vanhoissa kristillisissä käsikirjoituksissa kuten Codex Vaticanus ja Codex Sinaiticus sekä katolisen kirkon käyttämässä latinankielisessä raamatunkäännöksessä, Vulgatassa.

Vanhoissa käsikirjoituksissa ja muun muassa Vulgatassa apokryfiset kirjat on sijoitettu muiden Vanhan testamentin kirjojen joukkoon, ja esimerkiksi Danielin ja Esterin kirjojen apokryfisiksi katsotut lisäykset ovat näiden kirjojen yhteydessä. Sitä vastoin Martti Luther sijoitti ne laatimassaan Raamatun saksankielisessä käännöksessään omaksi ryhmäkseen Vanhan ja Uuden testamentin väliin. Samoin on myöhemmin usein menetelty, paitsi luterilaisten, myös anglikaanisen kirkon parissa, erityisesti vuonna 1611 julkaistussa Raamatun englanninkielisessä käännöksessä, King James Bible.

Gutenbergin Raamattu

Gutenbergin vuonna 1455 painama Raamattu on latinalaisen Vulgatan mukainen ja noudattaa käsikirjoituksia, joihin se perustuu. Siinä ei ole erillistä apokryfikirjojen osastoa. Sen Vanhassa testamentissa ovat mukana ne kirjat, joita Hieronymus oli pitänyt apokryfisina ja jotka Klemens VIII myöhemmin siirsi erilliseksi liitteeksi. Manassen rukous oli siinä Aikakirjojen jäljessä, Kolmas ja Neljäs Esran kirja (Kreikkalainen Esran kirja ja Esran ilmestys) sekä Salomonin rukous taas Sirakin kirjan jäljessä.

Lutherin Raamattu

Martin Lutherin saksankielinen raamatunkäännös ilmestyi vuonna 1534. Se oli ensimmäinen Raamatun painos, jossa apokryfit oli sijoitettu omaksi osastokseen. Kirjat ja kirjojen osat, joita ei esiintynyt juutalaisessa masoreettisessa tekstissä, oli erotettu Vanhasta testamentista tähän osastoon, joka sijoitettiin Vanhan ja Uuden testamentin väliin. Kolmas ja neljäs Esran kirja samoin kuin Kolmas makkabilaiskirja jätettiin kokonaan pois.

Klemens VIII:n Vulgata

Vuonna 1592 paavi Klemens VIII:n käskystä julkaistiin uusi Vulgatan laitos, joka tunnetaan nimellä Vulgata Clemtina. Siinä Manassen rukous sekä kolmas ja neljäs Esran kirja, joita Trenton kirkolliskokouksessa ei ollut hyväksytty Raamatun kaanoniin kuuluviksi, siirrettiin erilliseksi liitteeksi, sillä niiden ei haluttu kokonaan unohtuvan. Kaanoniin hyväksytyt deuterokanoniset kirjat sitä vastoin sijoitettiin perinteiselle paikalleen Vanhaan testamenttiin.

King James Bible

Englanninkielinen King James Bible vuodelta 1611 seurasi Lutherin esimerkkiä ja sijoitti apokryfikirjat Vanhan ja Uuden testamentin väliksi omaksi osastokseen, jonka nimilehdellä oli teksti ”Books called Apocrypha”.

Nykyaikaiset painokset

Apokryfikirjat olivat mukana kaikissa ennen vuotta 1666 julkaistuissa King James Biblen painoksissa. Vuonna 1826 Britannian ja ulkomaiden raamattuseura (British and Foreign Bible Society) päätti kuitenkin olla rahoittamatta apokryfikirjojen painattamista. Siitä lähtien ne on jätetty pois useimmista englanninkielisistä Raamatun painoksista.

Suomalaiset Raamatut

Apokryfikirjat ovat vanhastaan sisältyneet suomen­kielisiin raamatun­käännöksiin Lutherin Raamatun mukaisessa laajuudessa. Ne on kuitenkin jätetty pois useimmista Raamatun painoksista, suurikokoisia perheraamattuja ja joitakin erikois­painoksia lukuun ottamatta. Tähän on suuresti vaikuttanut, että monet painokset on julkaistu Britannian ja ulkomaiden raamattuseuran (British and Foreign Bible Society) painattamina tai sen avustuksella, eikä se ole myöntänyt tukea apokryfikirjojen julkaisemiseen. Kirjat kuuluivat edelliseen viralliseen raamatunkäännökseen (Vanha testamentti vuodelta 1933). Nykyiseen, vuoden 1992 raamatun­suomennokseen ne eivät alun perin sisältyneet, mutta kirkko asetti vuonna 1999 komitean kääntämään ne suomeksi. Käännös hyväksyttiin kirkolliskokouksessa vuonna 2007. Samalla päätettiin, että nämä voidaan painaa kirkkoraamattuihin erillisenä liitteenä. Suomennokseen sisältyivät nyt myös Kolmas ja Neljäs makkabilaiskirja, Kreikkalainen Esran kirja ja Psalmi 151, mutta niitä ei päätöksen mukaan julkaista Raamatun liitteenä vaan erillisinä painoksina. Ne ovat mukana muun muassa teoksessa Vanhan testamentin apokryfikirjat (2009).

Suomen evankelis-luterilainen kirkko käyttää jumalanpalveluksissa muutamia katkelmia Sirakin kirjasta ja Viisauden kirjasta.

Katso myös

• Apokryfiset kirjat

Lähteet

• Kuula, Kari; Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille: Johdatus Raamattuun. (2. tarkistettu ja korjattu painos) Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-648-8

Kirjallisuutta

Tekstit

• Vanhan testamentin apokryfikirjat, se on: kirjat, jotka eivät ole samanarvoisina pidetyt kuin Pyhä Raamattu, mutta kuitenkin hyödylliset ja hyvät lukea. Suomentanut Raamatunkäännöskomitea. Sortavala: Sortavalan evankelinen seura, 1937.
• Vanhan testamentin apokryfikirjat. (Toimituskunta: Juhani Pihkala ym. 2. korjattu painos (1. painos 2009)) Helsinki: Kirjapaja, 2010. ISBN 978-951-607-780-5

Muuta kirjallisuutta

• Raamattu ja sen kulttuurihistoria, 6. nide: Vanha testamentti, Apokryfiset kirjat. (Toimituskunta: Svend Holm-Nielsen, Bent Noack ja Sven Tito Achen) Helsinki: Otava, 1971. ISBN 951-1-03209-7

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Deuterokanoniset kirjat Wikimedia Commonsissa

• Suomen evankelis-luterilaisen kirkon selityssivu ja linkki Apokryfikirjoihin (Arkistoitu – Internet Archive).
  • Kuusi apokryfikirjaa: Tobitin, Juditin, Barukin ja Jeremian kirjat, Kreikkalainen Esterin kirja, Danielin kirjan lisäykset. (PDF)
  • Kaksi apokryfikirjaa: Viisauden kirja, Ensimmäinen makkabilaiskirja. (PDF)
  • Sirakin kirja heprealaisen ja kreikkalaisen tekstin mukaan (PDF)
• Finbible Apokryfikirjat 1642, 1776 ja 1938 erikseen ja rinnakkain sekä suomalaiset Raamatunkäännökset 1933/38, 1776, 1642 ja Se Wsi Testamentti 1548 ja Vanha Testamentti 1552, niiltä osin kuin se on käännetty.