Tennis

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo mailapelistä. Sanan muista merkityksistä katso täsmennyssivu.
Tennis
Piirteet
Tyyppi mailapeli
Kilpailumuodot kaksinpelit, nelinpelit, sekanelinpeli
Varusteet tennismaila, tennispallo
Pelikenttä tenniskenttä
Pelialue 23,77 × 8,23 m (10,97 m)
Kilpailutoiminta
Kansainvälinen kattojärjestö International Tennis Federation
Jäsenliittoja 205
Olympialaisissa 1896−1924, 1988−
Tärkeimmät kilpailut Grand Slam -turnaukset
Davis Cup

Tennis on kahden pelaajan (kaksinpeli) tai kahden kaksihenkisen joukkueen (nelinpeli) pelaama mailapeli, jossa pelaajat lyövät palloa verkon yli vastustajan puolelle.

Tennis kehitettiin nykymuotoonsa Englannissa 1800-luvun puolivälissä. Laji levisi ensin englanninkielisissä maissa erityisesti yläluokan keskuudessa. Nykyisin tenniksellä arvioidaan olevan maailmanlaajuisesti noin 50 miljoonaa harrastajaa. Tenniksen tärkeimpiä kilpailuja ovat ammattilaisten grand slam -turnaukset, maajoukkueiden Davis Cup sekä olympialaisten tenniskilpailut.

Tenniskenttä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tenniskentän mitat
Pääartikkeli: Tenniskenttä

Tennistä pelataan 23,77 metriä (78 jalkaa) pitkällä ja kaksinpelissä 8,23 metriä (27 jalkaa) leveällä kentällä. Nelinpelissä kentän leveys on 10,97 metriä (36 jalkaa). Kentän pidemmän sivun jakaa kahteen yhtä suureen osaan verkko, joka on 1,07 metriä (kolme jalkaa ja kuusi tuumaa) korkea verkkotolppien kohdalla ja 91,4 senttimetriä (kolme jalkaa) korkea keskeltä.[1]

Tenniskenttä voidaan päällystää eri materiaalein. Jokainen päällystetyyppi vaikuttaa eri tavalla pallon käyttäytymiseen ja pelaajien liikkumiseen. Hitain kenttätyyppi on massakenttä, joka valmistetaan murskeesta. Kentän hitauden vuoksi massakentällä pelataan usein lyömällä takakentältä vahvasti yläkierteisiä peruslyöntejä. Vähän nopeampia ovat kovat kentät sekä jotkin akryyli- ja tekstiilipinnoitetut kentät. Kaikkein nopeimpia ovat ruohokentät, keinonurmikentät ja jotkin tekstiilipinnoitetut kentät. Niillä menestytään usein syöttö-lentolyöntipelillä.[2]

Grand slam -turnauksista Ranskan avoimissa pelataan massalla, Wimbledon nurmella ja Yhdysvaltain avoimet sekä Australian avoimet kovilla alustoilla.lähde?

Tennismaila ja tennispalloja.

Tennismailassa on soikion muotoinen kehys, sen sisään ristikkäin kiristetyt jänteet sekä kädensija. Mailan lyöntipinnan kokonaispituus saa sääntöjen mukaan olla enintään 39,37 senttimetriä ja kokonaisleveys 29,21 senttimetriä. Mailan ominaisuuksiin, kuten osumatarkkuuteen ja voimantuottoon, vaikuttavat mailan paino, painopiste, jäykkyys ja lyöntipinnan koko. Nykyaikaiset mailat ovat komposiittimailoja, eli niiden kehyksissä on käytetty eri materiaaleja, kuten lasikuitua, hiilikuitua, keraamista kuitua, boorikuitua ja kevlarkuitua. Entisaikoina mailat valmistettiin alumiinista ja sitä ennen sitä puusta.[3]

Tennispallo painaa 56–59,4 grammaa. Se on päällystetty kankaalla ja täytetty paineilmalla, ja sen tulee olla väriltään keltainen tai valkoinen. Eri kenttätyypeillä käytetään nopeudeltaan erilaisia palloja, jotta kentän vaikutus pelin nopeuteen ei vaihtelisi liikaa.[4]

Kentän sivulla verkon kohdalla istuu ottelun päätuomari. Häntä avustaa joukko linjatuomareita, jotka tarkkailevat sitä, pysyvätkö lyönnit kentän rajojen sisällä.[5]

Ottelun kulku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tenniksen tulostaulu ottelun aikana. Ylempi pelaaja johtaa ensimmäistä erää pelein 2–1, ja neljäs peli on tasatilanteessa 15–15, eli kumpikin on voittanut yhden pallon.

Ottelun voittaa pelaaja tai nelinpelissä pari, joka ensimmäisenä on voittanut etukäteen sovitun määrän eriä, kilpailusta riippuen kaksi (”paras kolmesta”) tai kolme (”paras viidestä”). Erät koostuvat peleistä, ja pelit palloista.[5]

Pallo on ottelun pienin yksikkö. Pallo avataan syötöllä, ja pelaajat lyövät palloa vuorotellen. Pelaaja voittaa pallon, jos hänen vastustajansa ei onnistu palauttamaan lyöntiä verkon yli sääntöjen mukaisesti. Pallo esimerkiksi saa pompata ennen omaa lyöntiä omalla kenttäpuoliskolla vain kerran, ja ensimmäinen pomppu ei saa osua rajojen ulkopuolelle.[6]

Pisteet lasketaan yhden pelin sisällä siten, että yhden pallon voittaneella on 15 pistettä, kaksi palloa voittaneella 30 ja kolme palloa voittaneella 40 pistettä. Neljännen pallon voittaminen tuo pelaajalle pelin. Jos peli etenee kuitenkin tilanteeseen 40–40, sanotaan pelin olevan tasan. Tällöin seuraavan pallon voittaja saa itselleen edun, jonka jälkeen hänen on voitettava vielä seuraavakin pallo voittaakseen pelin. Jos pelaaja häviää sen pallon, menettää hän edun, ja tilanne on jälleen tasan.[5]

Erän voittaa se, joka ensimmäisenä voittaa kuusi peliä vähintään kahden pelin erolla. Tilanteessa 6–5 tarvitaan erävoittoon seitsemäs voitettu peli. Tilanteessa 6–6 erävoitto ratkaistaan tie-break-menetelmällä. Tie-breakissä lasketaan voitettuja palloja. Se kumpi voittaa ensin seitsemän palloa vähintään kahden pallon erolla, voittaa tie-breakin ja samalla erän. Mikäli toisen saadessa seitsemännen pallon eli pisteen toisella on kuusi pistettä, tie-breakia jatketaan aina niin kauan, kunnes tarvittava kahden voitetun pallon, eli kahden pisteen, ero on syntynyt. Tie-breakissa molemmat syöttävät vuorotellen kaksi kertaa ensimmäistä syöttövuoroa lukuun ottamatta, jolloin tie-breakin aloittava syöttää vain kerran.[5] Useimmissa grand slam -turnauksissa ottelujen ratkaisuerät pelattiin aina 2010-luvun lopulle ilman minkäänlaista tie-breakia, mutta vuonna 2018 niin tehtiin enää Ranskan avoimissa.[7]

Peruslyönti tehdään useimmiten pompun laskevasta kaaresta, tyypillisesti seisten lähellä takarajaa. Odottaessaan palloa pelaaja seisoo haara-asennossa maila hieman koholla vartalon etupuolella, vartalon painopiste edessä ja hieman alhaalla.[5][8]

Kämmen- ja rystylyönti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kämmenlyönti.
Rystylyönti.

Kämmenlyönti lyödään mailakäden puolelta kämmen eteenpäin, ja käden liikesuunta on alhaalta ylös. Mailasta voidaan pitää kiinni niin sanotulla vasaraotteella (suora lyönti), kättelyotteella (lievästi yläkierteinen lyönti) tai läntisellä otteella (voimakkaan yläkierteinen lyönti). Jalat voivat olla erilaisissa asennossa. Avoimessa asennossa mailakäden puoleinen jalka on lähempänä palloa kuin toinen jalka, jalkaterät osoittavat kohti verkkoa, eikä varsinaista lyöntiaskelta ole. Suljetussa asennossa lyöntiaskel otetaan poikittain, pallon lentorataan nähden. Nykyiset huippupelaajat käyttävät kämmenlyönnissään yleensä puoliavointa asentoa.[9]

Rystylyönti lyödään vapaan käden puolelta niin, että maila viedään rinnan yli toiselle puolelle, käden rystypuoli on palloa kohti ja vartalo on sivuttain lyöntisuuntaan nähden. Osumassa mailan liikesuunta on alhaalta ylös.[10]

Kierrelyönti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun palloa lyödään sen yläosaan, syntyy yläkierre, joka saa pallon kaartamaan nopeasti alas ja pomppaamaan voimakkaasti eteenpäin. Pallon alaosaan lyöminen synnyttää alakierteen, jolloin pallo lentää samalla vauhdilla pidemmälle kuin yläkierteessä, mutta menettää vauhtia osuessaan maahan. Lyötäessä pallon sivuun palloon saadaan sivukierre, jolla se saadaan pomppaamaan hiukan sivuun.[5]

Syöttö ja palautus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tommy Haas syöttämässä.

Jokainen pallo aloitetaan syötöllä. Syötön alkuasennossa pelaaja seisoo takarajan takana sivuittain lyöntisuuntaan nähden. Hän nostaa pallon ilmaan nostokädellään, mailakäsi heilahtaa ylös, kiihtyy sitten kyynärpää edellä kohti palloa ja putoaa taakse. Ranne ojentuu, olkapää antaa käsivarren kiertyä ja mailan kärki saavuttaa huippunopeutensa kun se osuu palloon.[11]

Syötön palautusasento on matala ja leveä, ja palloa odottava pelaaja usein steppailee päkiöillään. Koska syöttö tulee nopeasti, palauttaja ei ehdi tehdä lyöntiaskelta, vaan hän saa lyöntiinsä voimaa nojaamalla eteenpäin kohti palloa.[12]

Lentolyönnit ja muut lyönnit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lentolyönti lyödään suoraan ilmasta ennen kuin pallo on ehtinyt pompata.[5]
  • Puolivolley lyödään polvien alapuolelta heti kun pallo on pompannut.[5]
  • Iskulyönti on syötön kaltainen korkeaan palloon tehty lyönti, joka on usein vastaus lyhyeksi jääneeseen koholyöntiin.[5]
  • Lähestymislyönti lyödään keskikentältä, kun vastustajan lyönti on jäänyt lyhyeksi. Pelaaja nousee sen jälkeen verkolle.[5]
  • Koholyönti on korkea lyönti vastustajan pään yli.[5]
  • Pysäytyslyönti on lyhyt lyönti juuri verkon taakse.[5]
Naisten tennisasu vuodelta 1881

Pelin synty ja kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tennis kehitettiin nykymuodossaan Englannissa 1850-luvulla. Sitä ennenkin oli Euroopassa pelattu tenniksen kaltaisia pelejä. Ranskalaisissa luostareissa pelattiin jo 1100-luvulla jeu de paume -nimistä peliä, jossa palloa lyötiin aluksi paljailla kämmenillä, myöhemmin hanskoilla. Mailoja alettiin käyttää 1500-luvulla. Pelistä tuli suosittua Ranskassa ja Englannissa myös luostarien ulkopuolella, missä sitä pelasi lähinnä yläluokka kivilattiaisissa pallohuoneissa.[13]

Englantilainen majuri Walter Wingfield kehitti 1800-luvulla jeu de paumesta nurmella pelattavan ulkopelin, lawn tennis. Hän patentoi pelinsä ja julkaisi sille säännöt vuonna 1874. Tenniksestä tuli nopeasti suosittua Englannissa, ja sitä saattoivat pelata myös naiset. Wimbledonin kuuluisa tennisturnaus sai alkunsa vuonna 1877, jolloin pelin säännöt myös saivat peruspiirteissään nykyiset muotonsa. Lajin keskusliitto perustettiin vuonna 1888.[14]

Sana tennis tulee yhden teorian mukaan ranskan kielen sanasta tenez. Se tarkoittaa ”olkaa hyvä”, ja se huudettiin jeu de paumessa ennen syöttöä. Toisen teorian mukaan sana on kokonaan englantilaisten keksimä, sillä sitä ei pelin nimenä ollut käytetty Ranskassa.[15]

Tenniksen pistelaskun juuret ulottuvat vuoteen 1415 saakka. On arveltu, että 15–30–45-pistelasku perustuu ehkä kellotauluun, jolla pisteitä aikoinaan laskettiin; myöhemmin luku 45 vaihdettiin 40:een. Toisen teorian mukaan numerot perustuvat Englannin laivaston tykinammusten painoihin 1800-luvulla.[16]

Tennis levisi Englannista aluksi Yhdysvaltoihin ja muualle englanninkieliseen maailmaan sekä Ruotsiin. Maajoukkueiden välinen Davis Cup sai alkunsa vuonna 1900 ja naisten vastaava kilpailu Federation Cup vuonna 1963. Kansainvälinen tennisliitto perustettiin vuonna 1913. Sijoitusarvontaa käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1922 Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa. Ammattilaisten kiertue WCT perustettiin vuonna 1968.[17]

Olympialaisten kilpailuohjelmassa tennis oli jo ensimmäisissä kisoissa vuonna 1896. Vuoden 1924 jälkeen tennis oli pitkään pois kisaohjelmasta, sillä Pariisin tenniskilpailujen järjestelyt epäonnistuivat, eikä Kansainvälinen olympiakomitea voinut hyväksyä Kansainvälisen tennisliiton vaatimuksia. Vuodesta 1988 alkaen tennistä on jälleen pelattu olympiakisoissa.[18]

Suomeen tennis tuli vuonna 1881. Ensimmäinen seura oli vuonna 1898 perustettu Wiborgs lawntennisklubb. Suomen Tennisliitto perustettiin vuonna 1911, ja se liittyi heti kansainväliseen tennisliittoon. Ensimmäisen Suomen-mestaruuden voitti vuonna 1912 Boris Schildt.[19]

Menestyneitä pelaajia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ranskalainen Suzanne Lenglen oli ensimmäinen suurta mediajulkisuutta saanut naistennispelaaja. Hän voitti 25 tenniksen Grand Slam -turnausta vuosina 1919–1926.

Ensimmäinen tennispelaaja, joka on voittanut kaikki neljä Grand Slamia samana vuonna, oli Donald Budge vuonna 1938. Miehistä hänen jälkeensä samaan on pystynyt ainoastaan Rod Laver, joka saavutti kyseisen voittosarjan vuosina 1962 ja 1969. Kaikkina aikoina ainoastaan yksi tennispelaaja on saavuttanut ns. kultaisen Grand Slamin, eli voittanut kaikki neljä Grand Slamia ja olympiavoiton samana vuonna. Kyseinen pelaaja oli Steffi Graf. Tämä tapahtui vuonna 1988.lähde?

Tenniksessä, etenkin naispelaajien keskuudessa, on kunakin ajanjaksona ollut pelaajia, jotka ovat dominoineet kilpailuja. 1900-luvun alussa miehissä hallitsi esimerkiksi ranskalainen Max Décugis, jonka saavutuksiin kuuluivat vuosina 1903–1914 kaikkiaan kahdeksan voittoa Ranskan avoimissa sekä olympiavoitto Antwerpenissä vuonna 1920. Tämän jälkeen 1920-lukua hallitsivat muutenkin ranskalaiset, kuten ”pomppiva baskeri” Jean Borotra, joka on olympiapronssimitalisti ja Grand Slam -turnausten moninkertainen voittaja. Muita olivat maailmanlistan ykkönen Henri Cochet ja ”the crocodile” René Lacoste, myös maailmanlistan ykkönen. Tämän jälkeen Ranska ei ole ollut enää ylivoimainen. Seuraavan vuosikymmenen suurin nimi oli yhdysvaltalainen Don Budge ja 1940-luvun Jack Kramer. 1960-luvulla hallitsivat 12-kertainen Grand Slam -voittaja Roy Emerson ja Rod Laver. Viisinkertainen Wimbledon-voittaja Björn Borg, John McEnroe sekä Jimmy Connors hallitsivat puolestaan 1970-luvun jälkipuoliskolla sekä 1980-luvun alkuvuosia, minkä jälkeen ykköspelaajan paikkaa piti vuosikymmenen loppuun enimmäkseen Tšekin Ivan Lendl. 1990-luvulla Pete Sampras ja Andre Agassi dominoivat ollen useasti loppuotteluissa eri turnauksissa. Sampras voitti ennätykselliset 14 Grand Slam -kilpailua; GS-voittojen määrässä hänen edellään on Roger Federer, Rafael Nadal ja Novak Đoković. 2000-luvulla hallitsi Federer, ja 2010-lukua vuorovedoin Rafael Nadal sekä Novak Đoković.lähde?

Naisten tennistä ovat 2000-luvulla hallinneet Williamsin sisarukset Venus ja Serena, Justine Henin sekä Marija Šarapova. Henin lopetti uransa toukokuussa 2008, jolloin hänestä tuli ensimmäinen tennispelaaja, joka jätti pelikentät maailmanlistan ykkösenä. Aiemmin 1970– ja 1980-luvuilla kenttiä hallitsivat Martina Navrátilová ja Chris Evert, jotka voittivat molemmat peräti 18 Grand Slam -turnausta. Evertillä on kaikkien aikojen paras voitto-tappio-tilasto, 1309 voittoa ja 146 tappiota. Navrátilová puolestaan voitti vielä vuonna 2006 sekanelinpelin Wimbledonissa, 49-vuotiaana. Hän on voittanut Wimbledonin kaksinpelin yhdeksän kertaa. Heitä ennen naistennistä dominoivat australialainen Margaret Smith Court – nelinpelit mukaan lukien 24-kertainen Grand Slam voittaja – sekä USA:n Billie Jean King. King tuli kuuluisaksi myös naistenniksen promoottorina ja tasa-arvoisen palkintorahaperiaatteen vaatijana. 1990-lukua hallitsi Steffi Graf, 22-kertainen Grand Slam -voittaja. Kuitenkin ehkä aikansa ylivoimaisin naistennispelaaja oli Dorothea Lambert Chambers, joka voitti olympiakultaa vuoden 1908 olympialaisissa Lontoossa ja seitsemän Grand Slam -turnausta, kaikki Wimbledonissa. Vuonna 1911 finaalissa hän voitti Dora Boothbyn peräti 6–0, 6–0. Chambers löysi vihdoin voittajansa, kun 1920-luvulla estradille nousi ranskatar Suzanne Lenglen, joka voitti urallaan 12 Grand Slam -turnausta. 1930-luvulla, tennistä puolestaan hallitsi Helen Wills Moody, joka voitti peräti 19 Grand Slam -turnausta.lähde?

Suuria kilpailuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ammattilaistennis

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arthur Ashe -stadion, US Openin päänäyttämö.

Miesten ammattilaistennistä koordinoi ATP (Association of Tennis Professionals), naisten vastaavaa WTA (Women’s Tennis Association).lähde?

Ammattipelaajien grand slam -turnaukset:lähde?

Maajoukkuekilpailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosittain järjestetään miehille Davis Cup ja naisille Billie Jean King Cup. Hopman Cupissa joukkueessa on yksi mies ja yksi nainen.lähde?

Olympialaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olympialaisissa tennistä on pelattu virallisena lajina vuosina 1896–1924 ja vuodesta 1988 eteenpäin. Menestyneimmät maat ovat Yhdysvallat ja Iso-Britannia.lähde?

Pyörätuolitennis

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyörätuolitenniksen tunnetuin kilpailu on World Team Cup, jossa on pelattu aina vuodesta 1985 alkaen joka vuosi. Eniten voittoja on Yhdysvalloilla, joka on voittanut kyseisen tennisturnauksen yhdeksän kertaa vuosina 1985–1991, 1995 ja 1997. Yhdysvaltoja pidetäänkin pyörätuolitenniksen kotimaana; Suomeen laji saapui vasta 1990-luvulla.[20]

  • Eniten Grand Slam -turnauksia naisten kaksinpelissä on voittanut Margaret Smith Court (24, vuosina 1960–1973)[21] ja miesten kaksinpelissä Roger Federer (20, vuosina 2003–2018).[22]
  • Eniten kaksinpeliturnauksia on voittanut Martina Navrátilová, joka on voittanut 167 WTA:n turnausta. Nelinpeliturnausvoittoja hänellä on 178 kappaletta.[23]
  • Roger Federer on ollut Grand Slam -turnauksen välierissä 23 kertaa peräkkäin vuoden 2004 Wimbledonista vuoden 2010 Australian avoimiin.lähde?
  • Grand Slam -voittoja yhteensä on eniten (59) Martina Navrátiloválla (18 naisten kaksinpeli, 31 naisten nelinpeli, 10 sekanelinpeli).lähde?
  • Rod Laver on ainut tennispelaaja, joka on voittanut kokonaisen Grand Slamin (kaikki Grand Slam -turnaukset saman kalenterivuoden aikana) kahdesti.lähde?
  • Steffi Graf on ainoa ”Kultaisen Grand Slamin” voittanut tennispelaaja (Kultainen Grand Slam = saman kalenterivuoden aikana kaikkien Grand Slam -turnausten ja olympialaisten voitto).lähde?
  • Rafael Nadal on voittanut eniten massalla pelattuja otteluja peräkkäin (81, vuosina 2005–2007).lähde?
  • Pisimpään miesten maailmanlistan kärkipaikalla on yhtäjaksoisesti viihtynyt Roger Federer (237 viikkoa) ja yhteensä Roger Federer (308 viikkoa). Federer nousi 36-vuotiaana historian vanhimpana miespelaajana maailmanlistan ykköseksi 19. helmikuuta 2018.lähde?
  • Kovimman syötön ammattilaistenniksessä koskaan on syöttänyt australialainen Samuel Groth (263 km/h).[24]
  • Eniten Davis Cupin voittoja on Yhdysvalloilla, joka on voittanut Davis Cupin miesten maajoukkuemestaruuden 31 kertaa vuosina 1900–1995. Eniten peräkkäisiä Davis Cupin voittoja on myös Yhdysvalloilla, niitä on seitsemän, vuosina 1920–1926. Vuonna 1927 voittaja oli kuusi vuotta tästä eteenpäin peräkkäin voittanut Ranska. Tämä on toiseksi pisin sarja. Tämän sarjan taas katkaisi Iso-Britannia vuonna 1933.lähde?
  • Ammattilaiskiertueen pisin tennisottelu on kestänyt 11 tuntia ja viisi minuuttia. Se pelattiin Wimbledonissa vuonna 2010. Ottelussa kohtasivat John Isner ja Nicolas Mahut. Ottelu päättyi Isnerin eduksi erin 6–4, 3–6, 6–7, 7–6 ja 70–68. Viimeinen ja ratkaiseva erä kesti yksinään yli kahdeksan tuntia.lähde?
  1. Tenniksen säännöt (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Carlson 2003, s. 99–102.
  3. Carlson 2003, s. 86–90.
  4. Carlson 2003, s. 91–93.
  5. a b c d e f g h i j k l Fortin, François (toim.): Sports: the Complete Visual Reference, s. 278–281. Firefly Books, 2003. ISBN 1552978079
  6. Carlson 2003, s. 73.
  7. Australian avoimetkin lyhentää ratkaisuerää – oma mielenkiintoinen kompromissimalli Yle uutiset. 21.12.2018. Viitattu 11.2.2021.
  8. Carlson 2003, s. 113–114.
  9. Carlson 2003, s. 114–121.
  10. Carlson 2003, s. 121–122.
  11. Carlson 2003, s. 127–130.
  12. Carlson 2003, s. 133–134.
  13. Carlson 2003, s. 32–34.
  14. Carlson 2003, s. 36–37.
  15. Carlson 2003, s. 48–49.
  16. Carlson 2003, s. 47.
  17. Carlson 2003, s. 37–39.
  18. Carlson 2003, s. 44.
  19. Tenniksen historia Suomessa Tennisliitto. Viitattu 28.2.2020.
  20. Pyörätuolitennis, (Arkistoitu – Internet Archive) Tennis.fi
  21. Margaret Smith Court "The Arm" tennisfame.com. Viitattu 16.10.2012. (englanniksi)
  22. Sakari Lund: Federerille uskomaton 20:s Grand Slam -turnausvoitto 28.1.2018. yle.fi. Viitattu 26.2.2018.
  23. Martina Navratilova laureus.com. Arkistoitu 16.10.2012. Viitattu 16.10.2012. (englanniksi)
  24. Tenniksessä uudet syötön ME-lukemat yle.fi. Viitattu 26.2.2018.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aitio Tommi: On tour - ammattilaistenniksen taustat. Avain, 2006. ISBN 9525524272
  • Antoun Rob: Pelaa parempaa tennistä. Suomentanut Mika Oksanen. Readme.fi, 2013. ISBN 9789522206848
  • Gallwey Timothy: Voita vastustajasi, voita itsesi!. (Alkuteos: The Inner Game of Tennis) Suomentanut Anna-Riikka Carlson ja Terhi Kivikoski-Hannula. Avain, 2005. ISBN 952-5524-08-6
  • Douglas Paul: Tenniksen ABC. Weilin + Göös, 1991. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
  • Douglas Paul: Suuri tenniskirja. Suomentanut Anna-Liisa Laine. WSOY, 1983. ISBN 951-0-11677-7
  • David Foster Wallace: Tennisesseet, suom. Tero Valkonen. Helsinki: Siltala 2021 ISBN 978-952-234-914-9

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]