Spekulatiivinen fiktio nyrjäyttää ihmiskeskeisen ajattelun rutiinit

ES IT TELY JÄ JA ER IT TELY JÄ KAISA KORTEKALLIO, HANNA-RIIKKA ROINE, ESKO SUORANTA & JOUNI TEITTINEN SPEKULATIIVINEN FIKTIO NYRJÄYTTÄÄ IHMISKESKEISEN AJATTELUN RUTIINIT Toisin kuin usein yhä ajatellaan, kirjallisuudessa ei aina ole kysymys ihmisistä. Tässä esseessä julistamme, että spekulatiivinen fiktio murtaa ihmiskeskeisen ajattelun rajoja tuomalla etualalle ei-inhimillisiä toimijoita, malleja, järjestelmiä ja ajallisuuksia. Samalla spekulatiivinen fiktio voi, parhaimmillaan, kääntää lukijoidensa huomion kohti sitä, kuinka heidän ajattelunsa ja kokemuksensa rakentuvat osana kulttuurisia, teknologisia ja ekologisia järjestelmiä. Jo näistä syistä jokaiselle humanistille tekisi hyvää antautua spekulatiivisen fiktion koeteltavaksi. Humanistinen tutkimus kietoutuu kysymykseen ihmisen erityisyydestä ja kutsuu mukaansa ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita toisista ihmisistä. Tämä on ymmärrettävää, mutta joskus vaikuttaa siltä kuin humanistinen tutkimus olisi tullut sokeaksi omalle ihmiskeskeisyydelleen. Kirjallisuudentutkimuksen piirissä ihmiskeskeisyys ohjaa teorianmuodostusta ja tutkimusohjelmia. Usein esitetään, että kirjallisuuden viehätys piilee ”kyvyssämme, tarpeessamme ja halussamme lukea mieliä sosiaalisissa konteksteissa” (Zunshine 2012, 119), ja erityisesti empiirisen kirjallisuudentutkimuksen hyötyä perustellaan sen kyvyllä osoittaa, kuinka kirjallisuus harjoittaa esimerkiksi lukijoidensa empatiaa ja sosiaalisia taitoja (ks. esim. Hakemulder 2000, Kidd ja Castano 2013). Kirjallisuus on kuitenkin paljon muutakin: se tutkii tiloja, aikoja, olentoja ja järjestelmiä kurottaen kohti rajoja, joilla on vain vähän tekemistä ihmisten välisen sosiaalisuuden kanssa. Jos tämä pääsee kirjallisuudentutkijoilta ja muilta humanisteilta unohtumaan, voi spekulatiivinen fiktio auttaa. Spekulatiivinen fiktio, laajasti ymmärrettynä, ammentaa monenlaisista perinteistä ja lajityypeistä. Se käyttää materiaaleinaan tieteisfiktiota, fantasiaa, kauhua, sarjakuvauniversumeista ja toimintaelokuvista tuttuja tyyppejä ja trooppeja – ja yhtä lailla filosofiaa ja taideproosaa. Vaikka lajityyppien rajat ovat nykykirjallisuudessa osin hämärtyneet, spekulatiivinen fiktio käyttelee edelleen näihin perinteisiin kietoutuneita odotusten ja oletusten rakenteita, jotka puolestaan liittyvät elimellisesti laajempiin kulttuurisiin odotuksiin ja oletuksiin. Kun Jeff VanderMeerin Hävitysromaanin (2015) luonnontieteilijäpäähenkilö joutuu kohtaamaan sanoinkuvaamattoman eiinhimillisen hirviön, lovecraftilaisten kauhuklassikoiden marinoima lukija on jo asemissa kuilun reunalla, valmiina eläytymään inhimillisen subjektin ekstaattiseen tuhoon. Kun tätä tuhoa ei tulekaan vaan elämä jatkuu hirviöstä huolimatta, jokin lukijassa nyrjähtää. Hävitys, ja koko Eteläraja-trilogia (2015–16), pysyttelee tämän nyrjähdyksen parissa, epämukavuusalueella. Teossarjan kokemuksellinen kummallisuus syntyy siitä, että kauhistuttava ei-inhimillinen ei pysyttele Toisen roolissa vaan esiintyy luonnollisena, maailmaan liudentuneena omituisuutena, jonka kanssa on opit349 T & E 4 |2019 E SI T T E LY J Ä JA ERI T T ELYJ Ä tava elämään silloinkin, kun sen luonteesta ei ole minkäänlaista varmuutta. Epämukavuusalueellaan teossarjan henkilöhahmot joutuvat tunnustamaan, että tällaisen hirviömäisyyden hyväksyminen on vaikeaa, vastenmielistä ja välttämätöntä (ks. Kortekallio 2019a). Väitämme, että spekulatiivisen fiktion luomilla epämukavuusalueilla viipyily olisi hyväksi kaikille humanisteille, olivat he sitten genrelukijoita tai eivät, koska se auttaa huomaamaan humanististen tutkimusperinteiden ihmiskeskeisyyksiä ja, jos hyvin käy, löytämään uusia ajattelun asentoja. Oudon kirjallisuuden tutkijat ovat jo huomanneet, että spekulatiivinen fiktio ei aina asetu analysoitavaksi niissä kehikoissa, jotka on rakennettu korkeakirjallisuuden ymmärtämistä varten. Kertomusteoreettisesta työkalupakista ei kerta kaikkiaan löydy riittävästi välineitä esimerkiksi ei-inhimillisten henkilöhahmojen lukemiseen ei-inhimillisinä vaan vain erilaisia tulkintoja inhimillistämisen dynamiikasta (Varis 2019). Hermeneuttinen tulkintaperinne lähtee yhtä lailla oletuksesta, että kohtaamme tekstin ja siinä avautuvan, vieraankin todellisuuden aina omista kulttuurisista ja inhimillisistä lähtökohdistamme. Vaikka näin yhtäältä onkin, spekulatiivisen fiktion ytimessä tykyttävä, outouttava impulssi voi livahtaa kotouttavien ja inhimillistävien tulkintaprosessien siivellä sisään ja näyttää uudessa valossa sen maailman, kulttuurin ja ihmisyyden, jotka luulimme tuntevamme. Näin spekulatiivinen fiktio voi auttaa tutkijaa törmäämään teorioidensa ihmiskeskeisiin oletuksiin. Samalla se tekee näkyväksi, kuinka kirjallisuuden käyttämät välineet toimivat osana kulttuurista ymmärrystämme (McHale 2018). Yksi keskeinen piirre, jonka kautta spekulatiivinen fiktio voi toimia tutkijan työkaluna ymmärtää kaikkea kirjallisuutta ja sen välineitä, kumpuaa sen tavasta hyödyntää malleja fiktiivisten maailmojen rakentamisessa. Mallit voivat pohjautua periaatteessa mihin tahansa: Ursula K. Le Guinin klassikko Osattomien planeetta (1979) keskittyy yhteiskuntajärjesT& E 4 |2019 telmiin, kun taas Hannu Rajaniemen Kvanttivaras (2011) rakentaa ajatuskokeensa kvanttimekaniikan lakien varaan. Olennaista tässä yhteydessä on se, että spekulatiivinen fiktio tyypillisesti antaa lukijalleen työkaluja tunnistaa mallien tai järjestelmien lainalaisuudet ja rajat (ks. Roine 2016). Erinomainen esimerkki tästä on tieteis- ja fantasiakirjallisuudelle jaettavan merkittävimmän tunnustuksen, Hugopalkinnon, kolmena vuonna peräkkäin voittanut N. K. Jemisinin The Broken Earth -trilogia (2015–17). Sen ytimessä on kivettynyt kulttuurinen metafora kotiplaneetastamme elollisena olentona (”Äiti Maa”). Trilogiassa planeetta näyttäytyy konkreettisesti ankarana isähahmona (”Isä Maa”), joka on katkeroitunut menetettyään lapsensa, radaltaan ihmisteknologian vuoksi suistuneen Kuun, ja nostattaa siksi toistuvia katastrofaalisia maanjäristyksiä. Näin Jemisinin trilogia kutsuu lukijansa mukaan ajatusleikkiin (”Entäpä jos planeettamme olisi elollinen olento?”) ja avaa samalla metaforisen ajattelun pohjaoletuksia ja seurauksia materialisoimalla ne fiktiivisen maailman osasiksi. Koska spekulatiivinen fiktio laittaa lukijansa kohtaamaan tavaksi tulleita oletuksia, se mainitaan monesti lajityyppinä, jolla on erityinen kyky toisenlaisen maailmanjärjestyksen kuvitteluun ja sen myötä muutosten edesauttamiseen (ks. McHale 2010). Toisaalta Jemisinin trilogian kaltainen fiktio voi myös tarkentaa lukijan katseen kaunokirjallisiin keinoihin itseensä. Kuten Merja Polvinen on osuvasti muotoillut, ”spekulatiivisen fiktion on mahdollista esittää fiktiivisessä maailmassa realisoituneina sellaisia kerronnalle tyypillisiä ominaisuuksia, jotka realismi tarkoituksenomaisesti häivyttää näkyvistä” (2012, 82). The Broken Earth -kirjojen ensimmäisen, toisen ja kolmannen persoonan välillä vaihteleva kerronta saattaa kolmen kirjan aikana tulla lukijalle niin tutuksi, ettei tämä välttämättä kiinnitä kertojan mahdolliseen identiteettiin tai kerronnan nykyhetkeen mitään huomiota – kunnes viimeisen kirjan lopussa koko trilo350 ES IT TELY JÄ JA ERIT TELY JÄ gian kertojaksi paljastuu tietty, fantastisen pitkään elävä ja paikasta toiseen uskomattoman nopeasti siirtymään kykenevä henkilöhahmo kerrotun maailman sisällä. Näin lukijalle tehdään äkillisesti näkyväksi, kuinka niin sanottu kaikkitietävä kertoja ei perustu mihinkään luonnolliseen ilmiöön vaan kirjalliseen konventioon. Ilmi tulee myös se tapa, jolla valittu kertojaratkaisu ohjaa kirjallisuuden tulkintaa. Spekulatiivinen fiktio sysää lukijan hedelmälliselle epämukavuusalueelle myös kuvaamalla kokemuksia, joita ei ehkä ole vielä koettu tai ainakaan kuvattu. William Gibsonin klassikkoromaani Neurovelho (1991) on juoneltaan melko suoraviivainen noir-tarina ryöstöstä, mutta kun kerronnallinen näkökulma liikkuu virtuaalisen, ”todellisen” sekä toisen henkilön aistein koetun maailman välillä, ei lukukokemus ole lainkaan suoraviivainen. Neurovelhon lukeminen on kuitenkin saattanut tulla helpommaksi, kun kyberavaruudet ovat muuttuneet spekulatiivisen fiktion vakiokuvastoksi ja arkikokemuskin alkaa saada kiinni eilispäivän spekulatiivisia kuvitelmia. Kuvittelukyvyn rajoja luotaavan fiktion vaikutus tietoverkkojen ja virtuaalitodellisuussovellusten suunnitteluun on tunnustettu laajalti. Jonkinlainen palautesilmukka näyttää vallitsevan yleisemminkin tieteellisen ajattelun, teknologian ja spekulatiivisen fiktion välillä: fiktio hyödyntää ajatuskokeita ja fiktionalisoi tieteellisiä teorioita kvanttimekaniikasta Sapir-Whorf-hypoteesiin,1 joiden tutkimusta spekulatiivisen fiktion perinne puolestaan ins-piroi (esim. Hannu Rajaniemen Kvanttivaras [2011] tai Ted Chiangin ”Story of Your Life” [2002]). Toisin kuin voisi ajatella, oudon kokemuksellisuuden ja sen kuvaamisen arkipäiväistyminen ei johda spekulatiivisen fiktion ilmaisuvoiman vähentymiseen. Sama vieraannuttamisen keinovalikoima nimittäin paljastaa nykykokemuksen moninaisuutta tavoilla, joihin ihmiskeskeinen fiktio ei aina taivu. Spekulatiivinen fiktio sopii erityisesti mallintamaan elämäämme vaikuttavia järjestelmiä. Gibsonin The Peripheral (2014) esimerkiksi nostaa esiin videopelaamiseen ja sosiaaliseen mediaan liittyvien järjestelmien kokemusulottuvuuksia 30 vuotta Neurovelhon jälkeen. Romaani kuvaa jälleen tietoverkkojen läpi suodattuvaa kokemuksellisuutta, mutta koska tämä on lukijoille jo arjesta tuttua, teos voi käsitellä laajemmin myös yhteiskunnan lomittuneita verkostoja ja niiden vaikutuksia. Kun päähenkilö Flynne yrittää pysytellä erossa huumausaineiden valmistuksesta, jonka ympärillä suuri osa hänen kotikaupunkinsa taloudellisesta toimeliaisuudesta pyörii, hän voi taitavana pelaajana käyttää globaalia tietoverkkoa ja ansaita elantoa pelaamalla taistelupelejä pelitilien rikkaiden mutta kiireisten omistajien puolesta. Romaanissa tulevat näkyviin sekä internetin potentiaali vapauttavana teknologiana että sen rakenteissa piilevät riskit. Internet mahdollistaa sen, että palvelujen käyttö on loppujen lopuksi vain arvonlisäystä alustatalouden omistajaluokalle. On helppoa nähdä, miten Flynnen prekaarikokemus linkittyy esimerkiksi kiinalaisiin ”kultafarmareihin”, jotka pelaavat työkseen vauraampien pelaajien keskittyessä viihtymiseen (Suoranta 2016, Lemov 2015). Tietoverkkojen, kapitalismin ja vallan rajapinnat nousevat etualalle spekulatiiviselle fiktiolle ominaisten teemojen ja kerrontatekniikoiden ansiosta, oli kyse sitten internetin loppua käsittelevistä ajatuskokeista, robottihahmojen kautta fokalisoinnista tai globaalin digidemokratian kuvittelusta. Tällöin kyse ei ole niinkään ihmisistä yksilöinä kuin ihmisistä monimutkaisten sosiaalisten ja teknologisten verkostojen jäseninä. Mainitut esimerkit eiinhimillisten teknologisten verkostojen käsittelystä löytyvät lähitulevaisuuteen sijoittuvista tieteisromaaneista Infinite Detail (Tim Maughan, 2019), Autonomous (Annalee Newitz, 2017) ja Infomocracy (Malka Older, 2016). Teknologisista verkostoista ammentava spekulatiivinen fiktio haastaa suoraviivaisen yksilö- ja ihmiskeskeisyyden ja kutsuu systeemiseen ajatteluun. Samalla se nostaa esiin tavat, joilla digitaalisen median toiminta ja sen alustoilla muodostuvien tarinoiden logiik351 T & E 4 |2019 E SI T T E LY J Ä JA ERI T T ELYJ Ä ka eivät noudata ihmiskokemuksen rajoja (ks. esim. Hansen 2015, Kortekallio 2019b). Ihmisen ainutlaatuisuutta (kertovana) subjektina haastavat yhtäältä botit, jotka luovat erilaisten tietokantojen ja algoritmien pohjalta sisältöä, jota saattaa olla mahdotonta erottaa ihmisten kirjoittamista teksteistä. Toisaalta erilaisissa sosiaalisen median palveluissa, kuten Twitterissä, yksittäisen käyttäjän kokemus niin alustasta kuin siellä muodostuvista tarinoistakin on voimakkaasti algoritmien rakentamaa ja määrittämää. Nykyisessä, digitaalisen murroksen jälkeisessä ajassa myös humanistitutkijat tarvitsevat välineitä, joilla voidaan tarkastella inhimillisen olemisen ja kokemisen kietoutuneisuutta laajempiin ekologisiin ja teknologisiin ympäristöihin (ks. Roine & Piippo, tulossa). Tällaisten välineiden työstämisessä spekulatiivisella fiktiolla, jonka tuottamisen ja vastaanoton perinteissä systeeminen ajattelu on tavanomaisempaa kuin muilla kirjallisen kulttuurin aloilla, on merkittävä rooli humanistisessa tutkimuksessa. Se auttaa ajattelemaan yhtäältä ihmistä systeemisten ilmiöiden vaikutuspiirissä ja toisaalta systeemien toimintaa irrallaan yksilön kokemuksesta tai jopa käsityskyvystä. Spekulatiivisen fiktion traditio on aina tuottanut ”ympäristöllisiä kertomuksia”, joissa ihmisen tietoisuus, toiminta ja ympäristöt muotoutuvat keskinäisessä vuorovaikutuksessa kaikessa materiaalisessa monimutkaisuudessaan (Aldiss ja Wingrove 2001, 8). Spekulatiivinen fiktio ei tietenkään ole immuuni ihmiskeskeisille kuvitelmille. Teknologian kehitystä kiihdyttävät transhumanistiset visiot julistavat uutta, energiaresurssien ja ruumiin rajoista vapautuvaa ihmisyyttä, ja toisaalta myös ihmisen rajallisuutta korostavat kertomukset, kuten nykymaailman tuhoa kuvaavat post-apokalyptiset fiktiot, ovat usein huomattavan ihmiskeskeisiä: onhan vaakalaudalla juuri ihmislajin tai -kulttuurin, vieläpä yleensä läntisen maailman urbaanin ja hyvinvoivan luokan kohtalo. Tämä näkyy myös siinä, millaiset kulttuuriset artefaktit ja käytännöt T& E 4 |2019 säilyvät tuhoutuneessa tulevaisuudessa. Walter van Tilburg Clarkin novellissa ”The Portable Phonograph” (1950) kuunnellaan Debussya maailmanpalolta pelastetuilta vinyyleiltä ja resitoidaan luolassa kirjallisuuden klassikoita, ja Emily St. John Mandelin romaanissa Station Eleven (2014) kiertävä teatteriseurue esittää yhä Shakespearea pandemian pyyhkimässä maailmassa. Mitä uhatumpi ihmisen tomumaja, sitä vankempi usko ihmisyyteen ja kulttuurin saavutuksiin. Olennaista tulevaisuuteen sijoittuvassa spekulatiivisessa fiktiossa on kuitenkin ajallinen rakenne, joka voi parhaimmillaan outouttaa kokemuksemme nykyhetkestä (esim. Jameson 2005, 286). Erityisesti ”realistisessa” post-apokalyptisessa fiktiossa korostuu edestakainen liike, jossa ikään kuin futuurin perfektissä kuvittelemme menneisyyttään muistelevan ja kaipaavan tulevaisuuden: haluamme tietää, mitä tulee olemaan ollut, millaisessa valossa nykymaailma viime kädessä näyttäytyy. Vaikka tällainen fiktio usein päätyy ”pelastamaan ihmisen” joko tarjoamalla uuden alun tai vahvistamalla ihmisyyden yliaikaisen arvon, voi se samalla onnistua tuomaan kokemukseemme jonkin aavistuksen ajallisten ja materiaalisten prosessien ei-inhimillisyydestä: niin kuin levysoittimen viimeinen neula kuluu Clarkin novellissa hiljalleen loppuun, tulee ”tämä ihmisen maailma” väistämättä tiensä päähän. Kulttuuriteoreetikko Claire Colebrook (2014, 199) onkin todennut, että post-apokalyptisen fiktion suosio kertoo kulttuurisesta yrityksestä hahmottaa uudelleen ihmisen rajallista aikaa niin organismina kuin ideaalina humanismin kertomusten keskiössä. Juurensa tunteva spekulatiivinen fiktio voikin purkaa ja uudistaa perinnettään. Laajaankin levitykseen on ilmaantunut teoksia, kuten elokuvat Elysium (2013) ja Mad Max: Fury Road (2015), jotka karnevalisoivat ihmistä ihannoivien tarinoiden arkkityyppisen sankariyksilön: Matt Damonin sankarillinen keho pysyy liikkeessä vain vahvojen piristeiden avulla ja hajoaa kertomuksen edetessä täysin 352 ES IT TELY JÄ JA ERIT TELY JÄ (Elysium) ja Tom Hardy viettää suurimman osan elokuvan kestosta passiivisena veripussina roikkuen (Mad Max: Fury Road). Toisaalta spekulatiivinen fiktio voi tarjota myös positiivisia visioita toisenlaisesta ihmisyydestä, kuten vaikkapa Nnedi Okoraforin Binti-kertomukset (2015–2019) ja Jeff VanderMeerin Borne-romaani (2017) tekevät. Siinä missä Binti-kertomusten nimihenkilö näyttäytyy kehollistettuna esimerkkinä erilaisten lajien yhteiselosta ja mahdollisuuksista ymmärtää toisiaan, sivilisaation raunioihin sijoittuva Borne korostaa monilajisen elon loputonta sotkuisuutta ja hirviömäisyyttä. Ne spekulatiivisen fiktion kirjoittajat, jotka tiedostavat lajityypin, kertomusmuodon, teknologisten kytköstensä ja ihmiskeskeisen maailmankuvan asettamat rajoitukset, onnistuvat parhaiten tuottamaan taidetta, jolla on todellista potentiaalia nyrjäyttää kokijoidensa maailmankuva. Käyttämällä hyväkseen koko populaarin mielikuvituksen kertomuksellista, kuvallista ja affektiivista perintöä spekulatiivinen fiktio osoittaa yhteiskunnan jakamien merkitysrakenteiden luonteen nimenomaan rakenteina, konstruktioina. Vaihtamalla ajallista, paikallista tai vaikkapa lajillista näkökulmaa (kuten kysymällä, miten jokin toinen organismi näkee meidät tai maailman), tällainen fiktio kutsuu meidät huomaamaan sekä maailmam- me rajallisuuden että sen sisällä etenevät säröt. Kutsuhuutomme ei sinänsä ole uusi. Erityisesti ekokriittinen, postkolonialistinen, marxilainen, feministinen ja posthumanistinen ajattelu, ja yleisemmin strukturalistinen ja jälkistrukturalistinen eetos ovat kolunneet ihmiseksi nimetyn kulttuurisen olion rajoja, ristiriitaisuuksia ja ulossulkemisia vuosikymmenten ajan. Nykypäivän spekulatiivinen fiktio ja sen tutkimus asettuvat osaksi tätä perinnettä, mutta etsivät jatkuvasti myös uusia reittejä eteenpäin. 2000-luvulla humanismin perinteestä ponnistavaa, idealisoitua ihmishahmoa on perattu ja purettu ennen kaikkea tuomalla esiin sen rakentuminen paitsi kulttuurisissa myös materiaalisissa prosesseissa (materiaalinen ekokritiikki, posthumanismi, uusmaterialismi). Jos ihmisen materiaalisten ja toisaalta informaatioteknologian venyttämien rajojen koettelu onkin eräs keskeinen tematiikka nykypäivän taiteessa ja kirjallisuudessa myös yleisemmin (Boxall 2013), on spekulatiivinen fiktio erityisasemassa niin pitkän historiansa puolesta kuin nykyisessä, alati ennakoimattomassa ja elävässä liikkeessäänkin. Usutamme siis kaikkia humanisteja: asettukaa spekulatiivisen fiktion pariin! Antakaa sen taivutella mieltänne myös epämukaviin, ehkä luonnottomilta tuntuviin asentoihin! Nyrjäyttäkää kuvittelun rutiinit! VIITTEET opillinen rakenne ohjaa niiden puhujia hahmottamaan 1 Sapir-Whorf-hypoteesi tai kielellinen suhteellisuus- maailmaa eri tavoin (Tieteen Termipankki). hypoteesi on käsitys, jonka mukaan eri kielten kieliLÄHTEET Chiang, Ted (2002) ”Story of Your Life”. Teoksessa Stories Aldiss, Brian Wilson & Wingrove, David (2001) Tril- of Your Life and Others. Tor Books, New York. lion Year Spree: The History of Science Fiction. House of Clark,Walter van Tilburg (1950) ”The Portable Phonograph.” Stratus, Lontoo. Teoksessa Walter Van Tilburg Clark, The Watchful Gods Altered Carbon (2018). Käsikirjoitus Laeta Kalogridis ym. and Other Stories. Random House, New York. Ohjaus Michael Sapchnik ym. Netflix. Boxall, Peter (2013) Twenty-First Century Fiction: A Critical Colebrook, Claire (2014) Death of the PostHuman: Essays Introduction. Cambridge University Press, Cambridge. on Extinction Vol. 1. Open Humanities Press with Michigan Publishing, Ann Arbor. 353 T & E 4 |2019 E SI T T E LY J Ä JA ERI T T ELYJ Ä Ugrian and Scandinavian Studies, Helsinki, s. 11–27. Elysium (2013). Käsikirjoitus ja ohjaus Neill Blomkamp. McHale, Brian (2018) ”Speculative Fiction, or, Literal TriStar Pictures. Narratology.” Teoksessa The Edinburgh Companion Gibson, William (1991) Neurovelho (alkup. Neuromancer, to Contemporary Narrative Theories. Zara Dinnen & 1984). Suom. Arto Häilä. WSOY, Juva. Robyn Warhol (toim.). Edinburgh University Press, Gibson, William (2014) The Peripheral. Putnam, New York. Edinburgh, s. 317–331. Hakemulder, Frank (2000) The Moral Laboratory: Experiments Examining the Effects of Reading Literature on So- Morgan, Richard K. (2007) Muuntohiili (alkup. Altered cial Perception and Moral Self-concept. John Benjamins, Carbon, 2002). Suom. Einari Aaltonen. Like Kustannus, Helsinki. Amsterdam ja Philadelphia, PA. Newitz, Annalee (2017) Autonomous. Tom Dohert Associ- Hansen, Mark B.N. (2015) Feed-Forward: On the Future ates, New York. of Twenty-First Century Media. Chicago University Okorafor, Nnedi (2019) Binti: The Complete Trilogy. DAW Press, Chicago. Books, New York. Jameson (2005) Archaeologies of the Future: The Desire Called Older, Malka (2016) Infomocracy. Tom Doherty Associ- Utopia and Other Science Fictions. Verso, Lontoo. ates, New York. Jemisin, N.K. (2015) The Fifth Season. Orbit, Lontoo. Polvinen, Merja (2012) ”Fantasia, kognitio ja kertomus Jemisin, N.K. (2016) The Obelisk Gate. Orbit, Lontoo. kirjallisuuden opetuksessa”. Kirjallisuudentutkimuksen Jemisin, N.K. (2017) The Stone Sky. Orbit, Lontoo. aikakauslehti Avain 4/12, s. 81–89. Kidd, David Comer & Castano, Emanuele (2013) ”Read- Rajaniemi, Hannu (2011) Kvanttivaras (alkup. The Quantum ing Literary Fiction Improves Theory of Mind.” Science Thief, 2010). Suom. Antti Autio. Gummerus, Helsinki. 342, s. 377–380. Kortekallio, Kaisa (2019a) ”Turning Away from the Edge of Roine, Hanna-Riikka (2016) Imaginative, Immersive and Madness. Kinesis, nihilism, and Area X.” Collateral 16. Interactive Engagements. The rhetoric of worldbuilding in contemporary speculative fiction. Acta Universitatis Tam- http://collateral-journal.com/index.php?cluster=16. perensis 2197, Tampere University Press, Tampere. Kortekallio, Kaisa (2019b) ”’Kognitio ei kuulu vain ihmi- Roine, Hanna-Riikka & Laura Piippo (tulossa) ”Aut- sille’. Haastattelussa N. Katherine Hayles.” niin & näin horship vs. Assemblage in Computational Media.” 3/19, s. 8–12. Le Guin, Ursula K. (1979) Osattomien planeetta (alkup. The Teoksessa Computational Ethics Today in Philosophy, Dispossessed: An Ambiguous Utopia, 1974). Suom. Kalevi Literature and Media, Susanna Lindberg & HannaRiikka Roine (toim.). Nyytäjä. WSOY, Helsinki. Suoranta, Esko (2016) ”The Ironic Transhumanity of Wil- Lemov, Rebecca (2015) ”On Not Being There: The DataDriven Body at Work and Play”. The Hedgehog Review liam Gibson’s The Peripheral”. Fafnir – The Nordic Jour- 2/15. nal of Science Fiction and Fantasy Research 1/16, s. 7–20. VanderMeer, Jeff (2015) Hävitys (alkup. Annihilation Lummaa, Karoliina (2017) ”Antroposeeni: ihmisen aika 2014). Suom. Niko Aula. Like, Helsinki. geologiassa ja kirjallisuuden tutkimuksessa”. Kirjalli- VanderMeer, Jeff (2017) Borne. Farrar, Strauss & Giroux, suudentutkimuksen aikakauslehti Avain 1/17, s. 68–77. New York. Mad Max: Fury Road (2015). Käsikirjoitus George Miller, Varis, Essi (2019) ”Alien Overtures: Speculating about Brendan McCarthy ja Nico Lathouris. Ohjaus George Nonhuman Experiences Miller. Warner Bros. Pictures / Roadshow Films. with Comic Book Characters”. Teoksessa Reconfiguring Mandel, Emily St. John (2014) Station Eleven. Alfred A. Knopf, New York. Human, Nonhuman and Posthuman in Literature and Culture, Sanna Karkulehto, Aino-Kaisa Koistinen & Maughan, Tim (2019) Infinite Detail. Farrar, Straus and Essi Varis (toim.). Routledge, Lontoo ja New York. Giroux, New York. McHale, Brian (2010) ”Science Fiction, or, the Most Typi- Zunshine, Lisa (2012) Getting Inside Your Head. What Cog- cal Genre in World Literature.” Teoksessa Pirjo Lyyti- nitive Science Can Tell Us about Popular Culture. Johns käinen, Tintti Klapuri ja Minna Maijala (toim.) Genre Hopkins University Press, Baltimore. and Interpretation. The Department of Finnish, FinnoT& E 4 |2019 354