Arkeologia

Artikkeli käsittelee ruotsalaisten tutkijoiden Suomeen vuonna 1873 tekemää laajaa antropologista ja etnografista tutkimusretkeä. Gustaf Retziuksen johtaman monitieteisen matkan aikana kerättiin talteen runsaasti historiallista luuaineistoa. Yhteensä 70 pääkallosta 55 oli peräisin Pälkäneeltä, 10 Pielavedeltä, 3 Rautalammilta ja 2 Enosta. Niukkojen lähtötietojen perusteella vain Pälkäneen kohde on ollut tarkasti tiedossa. Rautalammilla ryhmä keräsi kalloja todennäköisesti pitäjän vanhalta kirkkomaalta, Pielavedellä mahdollisesti kahdelta eri hautasaarelta ja Enossa vanhasta ortodoksisesta kyläkalmistosta. Retzius sai kalloja haltuunsa myös vielä myöhemmin ainakin Pielavedeltä. Ruotsissa pääosa kalloista sijoitettiin Karoliinisen instituutin anatomisen museon kokoelmiin. Kaikki retkikunnan kohteet ovat käyttöaikanaan olleet paikallisen väestön käyttämiä hautapaikkoja. Luumateriaali ajoittuu pääosin 1600-luvulle, osin jopa 1700-luvun alkupuolelle. Retziuksen tutkimus toimi aikanaan myös esimerkkinä monille kotimaisille tutkijoille.

På kraniemarker. Utgrävningslokalerna för Retzius expedition år 1873.
Artikeln tar upp den omfattande antropologiska och etnografiska forskningsresan svenska forskare uträttade till Finland år 1873. Under den mångvetenskapliga resan ledd av Gustaf Retzius samlades det in stora mängder historiskt benmaterial. Av de totalt 70 kranierna härstammade 55 från Pälkäne, 10 från Pielavesi, 3 från Rautalampi och 2 från Eno. Endast lokalen i Pälkäne har varit ordentligt i vår kännedom utifrån de knappa källuppgifterna. I Rautalampi samlade gruppen troligen in kranierna från socknens gamla kyrkogård, i Pielavesi möjligtvis från två olika gravholmar, och i Eno från det gamla ortodoxa bygravfältet. Retzius fick ännu i efterhand kranier från åtminstone Pielavesi. I Sverige placerades majoriteten av kranierna i samlingarna för Karolinska Institutets anatomiska museum. Samtliga av expeditionens lokaler har då de varit i användning fungerat som gravplatser för den lokala befolkningen. Majoriteten av benmaterialet dateras till 1600-talet, delvis till och med till början av 1700-talet. Under sin tid fungerade Retzius forskning också som modell för många inhemska forskare.

Kastelli mound near Oulu – Medieval castle
or something else
The article discusses the artifacts and structures
found at the Kastelli mound, the presumed
location of the 14th century Swedish
stronghold located by the Oulujoki River ca.
4 kilometers upstream from the city of Oulu.
The finds– including an iron knife blade, nine
iron balls of grapeshot and a brass button
from a military uniform – are, however, post-
Medieval; some probably pertaining to a military
clash that took place in the area during
the early 18th century. Moreover, the structures
at the site are shown to belong to a
fairly modern farmstead. Therefore, the idea
about the Kastelli mound as a place for a medieval
stronghold is categorically rejected.

Tarkastelussa ovat Lieksan alueen historiallisen ajan hautapaikat ja niiden sijainti ympäristössä.
Vertailemalla kohteiden läheistä asutusta, topografiaa, rakenteita ja löytöjä on tarkoitus selvittää, pystyykö luterilaisten ja ortodoksien hautauksien välillä havaitsemaan eroja. Tarkasteltavia kohteita on 37, joista vain 12 on muinaisjäännösrekisterissä. Muut kohteet tulevat perimätiedon, paikannimen tai tehtyjen löytöjen perusteella. Hautapaikkojen sijainnit ja niihin liittyvä perimätieto vaihtelevat; ne jakaantuvat niemiin, saariin, kankaille ja metsäisille alueille. Läheisen kyläasutuksen syntyyn vertaillen hautapaikkojen ikää pystyy jaottelemaan suuripiirteisesti
vanhempiin ja nuorempiin. Ortodoksisiin hautauksiin on käytetty pääosin niemiä, joihin haudattiin pysyvästi, kun taas luterilaiset käyttivät saaria välihautauksiin, joista ruumiit siirrettiin kirkkomaalle talvella. Vesistöjen läheisyys on ollut tärkeää molemmille uskontokunnille. Kangas- ja metsäalueet ovat todennäköisesti nuorempia hautapaikkoja, jotka voidaan yhdistää sotiin tai nälänhätiin. Kokonaiskuvan saamiseksi monipuolisen lähdeaineiston tarkastelu on olennaista. Kohteiden tarkkaa sijaintia, ajoitusta ja funktiota on miltei mahdotonta määrittää ilman maastotutkimuksia.

Resumen: Las provincias costeras vascas (Vizcaya, Guipúzcoa y Lapurdi) junto con ciertos territorios más vivieron un verdadero auge económico en los siglos XV y XVI y las actividades marítimas constituyeron un pilar imprescindible. Entre esas actividades y para esas actividades la industria naval vasca ganó protagonismo y prestigio incluso a nivel europeo. Hoy en día siguen siendo desconocidos ciertos aspectos y precisamente en este estudio se ha tratado de ahondar un poco en la cuestión del origen de dicha industria naval vasca de la Edad Media y Edad Moderna.

Abstract: The coastal Basque Provinces, together with some other territories, lived a real economic boom in the 15th and 16th centuries based on maritime activities. Between those activities and for them, the Basque naval industry gained importance and prestige also to a European level. Nowadays some aspects continue being unknown and this paper tries to deepen in the issue of Medieval and early Modern Basque naval industry.

Moilanen, U., Juhola, T., Pätsi, S., Vanhanen, S. & Alenius, T. 2022. 'The Color of the Grave is Green' - Moss and Juniper in Early Medieval Graves at Toppolanmäki, Finland. Environmental Archaeology, doi:10.1080/14614103.2022.2083927

Two graves, initially discovered in the 1930s, were reopened and examined in 2017 and 2018 at the Early Medieval cemetery of Toppolanmäki, Finland. Soil samples taken from the graves were sampled for macrofossils, pollen and microfauna. Pollen and spore analysis provided possible evidence for the use of mosses and juniper branches in the graves. Also, mossindicating microfauna (Euglypha spp.) was detected. At Toppolanmäki, mosses were used in both coffins and earth burials. The clubmoss found in the latter could even indicate the presence of a woven carpet or mattress in the grave pit. The use of juniper, on the other hand, could indicate ritual continuation from the Iron Age as it is a common find in older cemeteries. It is also possible that the early medieval environment around the site was characterised by dry meadows and juniper bushes at the time of the burial, and even that one of the burials took place in early summer. The study highlights the research potential of graves that have been excavated decades ago and presents a new biological indicator of the use of moss in burials: the testate amoeba Euglypha.

Moilanen, Ulla (2018). Valkeakoski, Toppolanmäki. Haudan nro 3/1937 tutkimuskaivaus 17.–18.6.2017. Kaivausraportti Museoviraston arkistossa.


Valkeakosken Toppolanmäen ruumiskalmistossa tutkittiin kesällä 2017 Sakari Pälsin vuonna 1937 avaama hauta nro 3, joka oli tuolloin peitetty sen jälkeen, kun hauta oli todettu esineettömäksi. Uudella kaivauksella haluttiin selvittää sitä, mitä luiden säilyneisyydelle oli viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunut ja mitä uusilla menetelmillä voidaan esineettömästä haudasta saada selville. Osa haudan luista oli melko hyvin säilyneitä (mm. lantion luita ja nikamia). Alaraajojen luut olivat säilyneet huonoiten, mutta niistä pystyttiin havainnoimaan, että vainajan nilkat oli hautauksen yhteydessä asetettu ristiin. Haudasta otettiin näytteitä kasvimakrofossiilitutkimusta, siitepölyanalyysiä, parasiittitutkimusta sekä karva- ja kuituanalyysiä varten. Lisäksi Sugrige-projektin yhteydessä luista tehtiin osteologinen analyysi, aDNA-analyysi ja ajoitus. Näytteistä tullaan tekemään jossakin vaiheessa myös stabiili-isotooppitutkimus. Raportissa kerrotut analyysitulokset ovat julkaisematonta tietoa. Tietoihin viitattaessa on ensisijaisesti käytettävä julkaisuja, joista valtaosa on raportin valmistumisen hetkellä vasta tekeillä. Kaivauksen jälkitöiden yhteydessä havaittiin myös, että Toppolanmäen varhaisissa kaivauksissa (1936, 1937) on saatettu jättää palamaton ihmisluuaineisto nostamatta haudoista, joten luuaineistoa saattaa vielä sijaita alueella, jota on pidetty kokonaan tutkittuna.

Kuinka kivikauden tutkija kaivoi rautakautta – Sakari Pälsin kalmistokaivauksista

Sakari Pälsin arkeologinen mielenkiinto kohdistui pääasiassa kivikauteen, mutta hän ehti uransa aikana tekemään kenttätöitä myös useilla rautakautisilla kalmistoilla. Tässä artikkelissa käydään läpi näiden kohteiden kaivauksia ja pohditaan niiden merkitystä myöhemmälle tutkimukselle. Pälsin rautakautisten kohteiden kaivaukset ovat tuottaneet aineistoa etenkin pukuhistorialliselle tutkimukselle ja esinetutkimukselle, mutta mahdollistaneet myös hautaustapojen tarkastelun. Pälsin kenttädokumentointi loi myös pohjaa myöhemmille kalmistokaivausten tutkimusmenetelmille, vaikka hänen uransa loppuvaiheessa raportit muuttuivat niin ylimalkaisiksi, että ne jopa haittaavat nykytutkimusta.


How a researcher of the Stone Age unearthed the Iron Age – On Sakari Pälsi’s cemetery excavations

Sakari Pälsi’s archaeological interest focused mainly in the Stone Age but during his long career, he also conducted fieldwork at several Late Iron Age/Early Medieval cemeteries. Tis article sums up the excavations of these sites and examines their potential for further studies. Pälsi’s Late Iron Age/Early Medieval studies have produced data and material especially for research of costume history and artefact analysis, but they also enable the investigations of burial and funerary customs. Pälsi’s field documentation laid the foundation for further research methods in mortuary studies, although his later reports were so undetailed and sketchy that they even hinder modern research.

Pirkanmaan maakuntamuseo järjesti kesällä 2017 Valkeakosken Haukilan Koirankiven muinaisjäännöksellä tutkimuskaivauksen, jossa nostettiin maasta edellissyksynä metallinetsinnässä havaittu ja maahan jätetty miekka. Tutkimusalueelta löydettiin rautakauden loppuun ajoittuva polttokenttäkalmisto, joskin tutkittu alue sijaitsi ilmeisesti kalmiston reuna-alueella. Löytöinä saatiin miekan lisäksi talteen mm. kirves, sulanutta pronssia, kuparipellin pala, ihmisluita, karhun kynsiä, luuesineen fragmentti ja keramiikkaa vähintään kahdesta eri astiasta. Ilman tutkimusta miekka olisi helposti voitu tulkita kätköksi tai jopa irtolöydöksi, sillä maaperä paikalla oli tiivistä ja pääosin hiiletöntä, ja löydöt sijaitsivat harvassa. Signaalikartoituksen ja kairausten perusteella paikalla sijaitsee kuitenkin laaja ja runsaslöytöinen kalmisto. Paikan tarkempi käyttöhistoria sekä kalmiston laajuus, luonne ja käyttöaika voidaan parhaiten selvittää laajemmissa tutkimuksissa. Kohteen jatkotutkimukset voivat myös valottaa laajemmin Vanajaveden ympäristön merkitystä ja asemaa rautakauden ja keskiajan taitteessa. Kaivauksen maanäytteistä ja esineistä teetettiin erilaisia analyysejä. Raportissa esitetyt analyysitulokset ovat alustavaa, julkaisematonta tietoa. Analyysien lopulliset tulokset julkaistaan tieteellisissä artikkeleissa, jotka raportin valmistumisen hetkellä ovat vasta tekeillä. Tietoihin viitattaessa on käytettävä näitä, myöhemmin ilmestyviä julkaisuja.

Yli-Lemun kartano on kirjallisten lähteiden mukaan ollut asuttu 1400-luvulla, mutta alueen kasvillisuus voi viitata vielä tätä vanhempaan (rautakautiseen) asutukseen. Alueella on myös käyty kaksipäiväinen Suomen sodan taistelu kesällä 1808. Metallinilmaisinkartoitus kuului Turun työväenopistossa järjestetyn metallinilmaisinharrastajille suunnatun Arkeologia ja metallinilmaisin –kurssin maastoharjoitukseen, jossa opeteltiin löytöjen asianmukaista talteenottoa, löytöpaikan dokumentointia ja löytökontekstin havainnointia. Samalla kartoituksen toivottiin tuovan lisätietoa Lemun taistelusta ja mahdollisesti kartanon alueen varhaisemmasta asutushistoriasta. Myös taistelussa kaatuneiden hautapaikan paikantamista yritettiin. Kartoitettava alue sijaitsi hevoslaitumena käytetyllä hakamaalla ja lehtometsässä. Kaikki esiin saadut löydöt olivat resenttejä ja koostuivat maatalousjätteestä, lukuun ottamatta yhtä sulaneen lyijyn kappaletta, joka saattaa liittyä taistelun aikaiseen ammusten valamiseen. Myöskään hautapaikkaan viittaavia merkkejä ei löydetty.

Moilanen, U. & Närväinen, N. 2019. Terveyslähteet historiallisen ajan muinaisjäännöksinä. Suomen Museo 2016-2017: 99-115.

Historiallisen ajan terveyslähteitä on aikaisemmin käsitelty pääosin kulttuurihistoriallisissa tutkimuksissa, joissa niitä on lähestytty osana säätyläiskulttuuria (mm. Heikkinen 1991; Häggman 1998) ja käytetty taustoittamaan myöhempää kylpylätoimintaa (mm. Suvikumpu 2014). Historiallisella ajalla käytössä olleet terveyslähteet ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä, mutta arkeologisesti niitä on toistaiseksi tutkittu vain vähän. Maastossa säilyneillä terveyslähteillä on kuitenkin merkittävä tutkimuksellinen potentiaali, mikä puolestaan vaatii niiden hyvää huomioimista muinaisjäännösinventoinneissa. Tässä artikkelissa pyrimme ensimmäistä kertaa kokoamaan yhteen Suomessa sijaitsevat viralliset (Tukholman lääkintäkollegion hyväksymät) terveyslähdekohteet, erottamaan ne kansanperinteen mukaan parantavina pidetyistä lähteistä sekä laajentamaan näkemystä lähteiden käytöstä. Kerromme myös siitä, minkälaisista historiallisista ja arkeologisista lähdeaineistoista terveyslähteet voidaan tavoittaa, miten ne voidaan paikantaa ja tunnistaa maastossa muinaisjäännösinventoinneissa, ja mikä on yleisesti terveyslähteiden tutkimuksellinen potentiaali.

Durante el año 1965 dediqué unas semanas a la excavación del abrigo roqueño llama-do
«El Montico» de Charratu. Del resultado de aquella labor di cuenta en un trabajo
publicado en «Estudios de Arqueología Alavesa» (Tomo I. Vitoria, 1966).
Aunque aquella primera campana proporcionó material interesante, creí conveniente
buscar nuevos datos para los problemas allí planteados, removiendo algunos cuadros más
del yacimiento de aquel abrigo. Así lo hice durante el verano de 1966, trabajando en dos
etapas: entre el 9 y 27 de julio y entre el 12 y 23 de Septiembre.
Durante una parte de nuestra temporada de excavaciones trabajamos también en
el yacimiento de Sarracho, situado a unos 40 metros al W. del de El Montico, al pie de
dos capillas o templitos horadados en un peñón.
Los estudiantes González (José Antonio) y Rejado (Fernando) fueron mis compañeros
de trabajo durante toda la campana. A ellos debo manifestar mi agradecimiento,
así como a mi amigo D. Armando Llanos que sacó las fotografías que ilustran esta memoria,
y al Consejo de Cultura de la Diputación Foral de Alava que financió las excavaciones.

Näkökulmia mesokosmoksesta podcast-episodi nro. 27

Mitä syntyy, kun laitetaan yhteen geometria ja pyhä? Voiko siitä tulla millään tavalla houkutteleva aihe? Useilla meillä on jo peruskoulun pulpetilta antipatioita ja pelkoja matematiikkaa ja geometriaa kohden. Pyhään liittyvät uskonnolliset mielleyhtymät ovat vieraita meidän aikana arkisessa elämässä, ainakin läntisissä maissa. Tai sitten tykkäämme kyllä toisesta. Emme vain voi kuvitella, että pyhä ja geometria voisivat elää mitenkään yhdessä. Mutta maailma on ihmeellinen paikka ja joidenkin kohdalla nämä kaksi näennäisesti hyvin erilaista käsitettä kulkevat yhdessä sulassa sovussa kohti jännittäviä seikkailuja.

Pyrin kertomaan tässä esseessä siitä, miten jouduin tekemisiin sakraaligeometrian eli pyhän geometrian kanssa. Mikä oli se sisäinen pakko, joka johti minut tutkimaan aihetta niin, että löysin itseni pian satumaisten linnojen kaupungista Sintrasta, Napolin mystisistä katakombeista, Sibyllan luolasta, Marokon mahtavista moskeijoista, Maltan megaliittisista temppeleistä, Ateenan Akropolista ja Delfoin vuoristorinteiltä, Kreikan karuilta saarilta, Kyproksen turkoosin sinisiltä rannoilta, Turkin seitsemästä pyhästä kaupungista, Hagia Sofiasta, Ankarasta, Kappadokiasta, Rumin mausoleumista ja Intian mahtavia hallitsijoita synnyttäneestä Rajasthanista asti? Sisäistä kutsumusta on vaikea selittää, mutta joka tapauksessa seurasin sitä tutkien arkeologisia kenttiä ja museoita, kirkkoja ja katedraaleja, juoksien symbolien, erityisesti kuusisakaraisen kukan perässä. Kuvasin, dokumentoin, kirjoitin, julkaisin, esitelmöin ja nyt lopulta ynnään yhteen mitä tästä kaikesta on jäänyt käteen.

http://mesokosmos.com

Noormarkun Herrgårdin kartanon arkeologinen prospektointi tehtiin suorituksena Turun yliopiston arkeologian syventävälle kurssille S6- kenttätyöprojekti. Norramarkin tilanakin tunnettu kartano on mainittu ensimmäisen kerran Turun Tuomiokirkon Mustassa kirjassa vuonna 1402. Ensimmäinen kartta, jossa kartano esiintyy, on vuodelta 1698. Viimeinen tieto paikalla sijainneesta rakennuksesta on 1880-luvulta, jolloin se on purettu huonokuntoisena.
Esityöt tehtiin kevättalvella 2015 ja Suomen Muinaistutkimuksen tuki ry:n myöntämän stipendin turvin kenttätyöt toteutettiin saman vuoden syksyllä. Tutkitun peltoalueen laajuus oli noin 1,95 hehtaaria. Jälkityöt tehtiin ja raportti laadittiin kenttätöiden jälkeen.
Tutkimuksissa ei löytynyt selkeitä jälkiä kartanosta, mutta paljon muuta ihmistoimintaan viittaavaa löytöaineistoa. Kaikkien koekuoppien ja muutaman koepiston kohdalla sekoittunut maa jatkui kyntökerroksen alapuolelle. Kahdesta koepistosta löytyi mahdollisesti Kiukaisten kulttuuriin viittaavaa keramiikkaa.

Koski, Kaarina & Moilanen, Ulla 2019. Kuolema ja tuonpuoleinen. Teoksessa Pajari, I., Jalonen, J., Miettinen, R. & Kanerva, K. (toim.) Suomalaisen kuoleman historia: 61-98. Gaudeamus.



A chapter "Death and otherworld" in the book "History of Finnish Death". Language: Finnish.