Innovaatiotoiminta

(In Finnish/suomeksi) Infrastruktuurin eli yhdyskunnan perusrakenteiden suunnittelu, rakentaminen, ylläpito ja kehittäminen ovat ensiarvoisen tärkeitä ihmisten hyvinvoinnin ja yhdyskuntien toimivuuden kannalta. Kunnilla on tällä tehtäväalueella avainrooli. Infrastruktuuri on sidoksissa sekä fyysiseen että sosiaaliseen ympäristöön. Nopeat yhteiskunnalliset muutokset ovat muuttaneet näitä molempia ulottuvuuksia siinä määrin, että kysymys kuntien kyvystä uudistaa infrastruktuuriaan ja sen tuottamisen tapoja on tullut ajankohtaiseksi sekä kansallisella että paikallisella tasolla.

Tässä kirjassa Aalto-yliopiston ja Tampereen yliopiston tutkijat tarjoavat tuoreita näkökulmia kuntien teknisen toimen uudistumiseen. Kirja antaa samalla hyvän kuvan koko infra-alan ja teknisen sektorin innovaatiokeskustelusta ja sen erityispiirteistä nimenomaan kuntien teknisen toimen kannalta. Kirjan keskeisiä teemoja ovat mm. teknisen sektorin innovaatioverkostot ja innovaatiojohtaminen, rahoitus- ja omistajuusinnovaatiot sekä sektorin tuotannon ja operoinnin uudistaminen, jota ilmentävät esimerkiksi sellaiset teemat kuin alueellinen yhteistyö, kumppanuusmallit, laitosten operointi-innovaatiot, tuotteistaminen ja julkiset hankinnat. Lisäksi kirjassa luodaan katsaus yhdyskuntakehittämisen kansainvälisiin trendeihin. Näiden teemojen kautta kirja tarjoaa kokonaan uuden näkökulman koko teknisen palvelusektorin uudistumisen kysymyksiin.

(In English) The designing, construction, maintenance and development of infrastructure, or the basic structures of society, are of primary importance for the well-being of citizens and the functioning of communities. Municipalities have a key role in this field. Infrastructure is connected to both the physical and the social environment. Rapid changes in society have changed both of these dimensions sufficiently to render the question of the municipalities’ capacity to renew their infrastructure and ways to produce it topical on both the national and local levels.

In this book, researchers from Aalto University and the University of Tampere offer fresh perspectives into the renewal of the technical sector in municipalities. The book provides an overview of the current discussion on innovations in the field of infrastructure and its special characteristics, particularly from the viewpoint of the technical services. In addition, it provides an overview of international trends in community development. Central themes in the book include innovation networks and innovation management in the technical services, financial and ownership innovations and the renewal of production and operations in the technical sector, which is reflected in themes such as regional cooperation, partnership models, the operational innovations of municipal agencies, productisation and public procurement.

Innovaatioiden merkityksestä yhteiskuntakehityksen ja talouskasvun lähteenä on keskusteltu jo pitkään. Innovaatioita pidetään yleisesti taloudellisen kasvun ja kilpailukyvyn keskeisinä mahdollistajina, minkä vuoksi innovaatiotoiminnan edistäminen on otettu käytännössä kaikkien merkittävien maiden kansallisten ja alueellisten kehittämispoliittisten linjausten ytimeen. Vaikka kiinnostus on voittopuolisesti kohdistunut yritysten innovaatioihin ja siten nimenomaan voittoa tavoittelevaan toimintaan, alan keskustelu on laajentunut myös muille yhteiskuntaelämän osa-alueille, julkinen sektori mukaan lukien. Innovaatiot kytkeytyvät saumattomasti muutoksen käsitteeseen. Niiden oletetaan ja ne toki yleensä liittyvätkin tietoiseen pyrkimykseen saada aikaan positiivisia muutoksia yhteisön tai organisaation toiminnassa ja niiden asemassa omassa toimintakentässään. Esimerkiksi radikaali tuoteinnovaatio merkitsee usein markkinajohtajan aseman saavuttamista tietyllä markkinasegmentillä. Julkisella sektorilla vastaavanlainen muutos voi näkyä esimerkiksi uusien organisointimallien käyttöönoton avulla aikaansaatuna merkittävänä kustannustehokkuuden lisääntymisenä tai monikanavaisuuden avulla toteutettuna palvelun saavutettavuuden parantumisena. Toisaalta menestykselliset radikaalit tuoteinnovaatiot muodostavat vain pienen osan innovaatioihin liittyvistä muutosprosesseista. Innovaatioekologiaan kuuluu vähemmän hohdokas puoli, joka ei ole ollut yhtä usein esillä kuin sen uudistava ulottuvuus. Innovaatioiden aikaansaama ”luovaa tuho” merkitsee kriisien ja jännitteiden syntymistä niille aloille, joilla uudisteet muuttavat merkittävästi yhteisöelämää, organisaatioita tai markkinoita. Suurin osa näistä luovan tuhon prosesseista on tietysti välttämättömiä, mikäli yhteiskuntaelämää yleensäkään halutaan uudistaa. Samalla on kuitenkin muistettava, että innovaatiot eivät saa aina aikaan haluttuja positiivisia vaikutuksia. Joskus liian suuri innovaatiointensiivisyys voi merkitä jopa uhkaa organisaation olemassaololle, jos se esimerkiksi heikentää olennaisesti tulonmuodostusta tai haittaa organisaation perustehtävän toteuttamista. Näin voi käydä muun muassa silloin, kun organisaation innovatiiviset ratkaisut ylittävät huomattavasti organisaation toimintaympäristön kehitystason. Innovaatiot voivat myös tuhota yhteisöjä silloin kun ne heikentävät sosiaalista integraatiota tai aiheuttavat merkittäviä ulkoapäin tulevia muutoksia yhteisöelämään. Vaikka tässä artikkelissa päähuomio kohdistuu innovaatioajattelun kautta avautuviin mahdollisuuksiin ja positiivisiin vaikutuksiin, samalla on hyvä muistaa edellä mainitut kriittiset näkökohdat. Toinen huomionarvoinen näkökohta on se, että monet innovaatiot eivät synnytä käänteentekeviä muutoksia, ts. ne eivät ole radikaaleja innovaatioita. Tämä on erityisen tyypillistä julkisella sektorilla, jonka toiminta keskittyy sääntely- ja palvelutehtäviin ja jonka toimintaa kontrolloidaan demokraattisen järjestelmän kautta. Innovaatiot muodostavat vain yhden muutoksen lähteen, jopa sellaisissa muutosprosesseissa joissa on kyse julkisen sektorin rakenteellisesta uudistamisesta. Nimittäin on paljon laajoja uudistus- ja muutosprosesseja, jotka eivät perustu innovaatioihin sanan varsinaisessa merkityksessä. Monet niistä rakentuvat itse asiassa hyvin perinteisten rakenteellisten ratkaisujen varaan, joiden pyrkimyksenä on mittakaavaetujen hyödyntäminen tai toiminnan rationalisointi. Jopa niinkin merkittävä kuntareformi kuin 2000-luvun jälkipuoliskolla käynnistynyt kunta- ja palvelurakenneuudistus on pääpiirteiltään juuri tällainen alhaisen innovaatioasteen muutosprosessi. Sitä vastoin kansallisen innovaatiojärjestelmän kehittäminen sekä maakunnan yhteistyöryhmän ja TE-keskusten perustaminen ja vastaavat yhteistyöhön ja verkostomaiseen toimintalogiikkaan perustuvat uudistukset ovat olleet aikanaan varsin innovatiivisia uudistusprosesseja. Julkinen hallinto muuttuu jatkuvasti poliittisen elämän tapahtumien ja hallinto-, palvelu- ja kehittämisprosessien yhteydessä, josta innovaatioperusteinen muutos muodostaa yhden osa-alueen. Tätä taustaa vasten on kiintoisaa pohtia, mitä erityistä on nimenomaan innovaatioihin ja innovaatioajatteluun perustuvassa muutoksessa. Tässä käsitteellisesti painottuneessa artikkelissa asiaa tarkastellaan kuntasektorin kannalta jäsentämällä kuntien innovaatiotoiminnan muotoja ja sovellusalueita sekä innovaatiojohtamisen lähtökohtia.

Artikkeli kuvaa kuntien innovaatiotoiminnan organisointia. Päähuomio kohdistuu kolmeen kysymykseen: millaisen käsitteellisen kokonaisuuden kuntien innovaatiojohtaminen muodostaa, millaiset konkreettiset fasilitointimekanismit mahdollistavat innovaatiotoiminnan tukemisen, ja millaisia käytännön ratkaisuja kunnat ovat tehneet innovaatiotoiminnan fasilitoinnin saralla? Käsittely painottuu teoreettiseen analyysiin. Lyhyessä empiirisessä osassa tarkastellaan Helsingin kaupungin kehittämistoiminnan organisointia. Lopuksi tarkastellaan vielä innovaatiotoiminnan muutossuuntia ja esitetään kokonaisarvio kuntien innovaatiotoiminnan organisoinnin haasteista.

This article discusses innovation networking in technical services or the municipal infrastructure sector in Finnish local government. We provide a brief outlook on innovation management in the public sector and in technical services in particular. Special attention is paid to obstacles and bottlenecks of innovation in the public sector context. On this basis we discuss innovation networking in technical services which is analysed both from national and international perspectives. Lastly, we assess the usefulness of different types of innovation networks to innovation in the given context. Empirical evidence is collected through expert interviews conducted in the cities of Tampere, Oulu and Jyväskylä, i.e. three medium-sized high-tech cities with a fairly good reputation of innovation in municipal infrastructure. Our analysis shows that, at present, sector-wide innovation networks that facilitate collaboration between public entities are most relevant in supporting innovation in technical services. Especially professional peer-to-peer connections and networks are vital for sharing practical knowledge. Broader national innovation networks have a more important role in generating and disseminating new ideas. The role of international innovation networks is still fairly modest, even though it is likely that their importance will grow in the coming years.

Tässä luvussa tarkastellaan kuntien innovaatiojohtamista ja erityisesti innovaatiotoiminnan organisointia tukevia rakenteita. Luvussa hahmotellaan innovaatiotoiminnan merkitystä osana kuntien toimintaa ja tämän taustoittavan kysymyksen pohjalta sitä, mikä rooli innovatiivisella organisaatiokulttuurilla on innovaatiokyvyn kasvattamisessa. Käsittely tarkentuu yhteen innovaatiojohtamisen ydinkysymykseen eli siihen, miten kuntien tulisi organisoida innovaatiotoimintansa ja millaisia erityisiä innovaatiotoiminnan edistämistapoja niillä on käytettävissään. Kirjoitus antaa yleisesityksenä viitteitä siitä, millä organisatorisilla ratkaisuilla kuntien teknisellä sektorilla voidaan edistää koko toimialan innovatiivisuutta ja mihin asioihin tällä tehtäväkentällä tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Luvun pääsanoma on, että innovaatiotoiminta ja sen johtaminen tulisi integroida kuntien johtamisjärjestelmään niin, että innovaatiotoiminta tulisi osaksi kuntien tavanomaista toimintaa. Näin innovaatiotoiminta ei olisi erityinen ”lisä” kunnan perustehtäviin, vaan olennainen osa kunnan hallinta-, palvelu- ja kehittämistehtävien toteutusta, ts. tavallaan toiminnan jatkuvaa parantamista ja sovittamista toimintaympäristön muutokseen. Toinen tärkeä johtopäätös on, että innovaatioiden syntyä ja leviämistä edistävien menetelmien käyttö tulisi sovittaa kulloisiinkin tarpeisiin. Keskeinen lähtökohta tämän arvioinnissa puolestaan on se, minkä luonteisesta innovoinnista on kysymys, ääripäinä inkrementaalisten pienten parannusten tekeminen ja toisaalta radikaalit koko toiminnan perusteita uudelleen määrittävät innovaatiot. Inkrementaaliset innovaatiot edellyttävät ennen muuta tehokasta tiedonkulkua palvelevia ja työ- ja palveluprosesseihin kytkeytyviä fasilitointijärjestelmiä, kun taas radikaalit innovaatiot edellyttävät keskustelufoorumien ja aivoriihien tapaisia menettelyjä, jotka vahvistavat poliittisen ja ylimmän viranhaltijajohdon sitoutumista ja yhteisymmärryksen luomista. Kolmanneksi, innovaatiotoiminnan organisoinnin ja fasilitoinnin tarkastelussa on syytä ottaa huomioon yleinen innovaatiotoiminnan avautumis-, hajautumis- ja yhteisöllistymiskehitys, joka siirtää painopistettä vahvemmin kuntalaisten ja muiden sidosryhmien integroinnin ja kuulemisen suuntaan, mikä edellyttää kunnilta samalla kykyä hallita monimutkaistuvia innovaatioprosesseja, ylittää organisaatiokulttuurisia kuiluja, omaksua luovuutta edistäviä toimintatapoja ja käsitellä näissä prosesseissa tuotettua tietoa. Tässä mielessä on oletettavaa, että kyetäkseen hyödyntämään kuntaorganisaation ja koko yhdyskunnan innovaatiopotentiaalia, kuntien on luotava sekä uutta innovaatiokulttuuria että innovointia tukevia organisatorisia ratkaisuja.