Kestävä Kehitys

Tavoitteena oli selvittää kyselylomakkeella ja haastatteluin aineenopettajaopiskelijoiden käsityksiä pedagogisissa opinnoissa saamistaan kestävän kehityksen valmiuksista (opintojen kattavuudesta ja hyödyllisyydestä) ja mahdollisuuksistaan vaikuttaa oppijoiden ympäristövastuulliseen käyttäytymiseen. Tulosten mukaan opiskelijat pitävät kestävän kehityksen opetusta tärkeänä ja hyödyllisenä.
Tärkeiksi teemoiksi opiskelijat mainitsivat ympäristöongelmien ristiriitojen selvittämisen, ympäristöongelmien käytännön ratkaisujen pohtimisen ja sosiaalisen kestävyyden teemojen käsittelemisen. He tuntevat perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien kestävän kehityksen opetuksen velvoittavuuden. Opiskelijoiden käsityksen mukaan kestävä kehitys on oppiainesidonnaista,  tulevaisuusorientoitunutta, ja siihen liittyy henkilökohtaisia merkityksiä. Opiskelijoilta puuttuu omasta mielestään kokonaisvaltainen näkemys kestävästä kehityksestä ja sen kouluopetuksesta kestävää kehitystä koskevan opetuksen vähäisyyden ja hajanaisuuden vuoksi. Kestävän kehityksen opetusta tulisi lisätä pedagogisiin opintoihin. Valtakunnallisten opetussuunnitelmien mukaisia kestävän kehityksen
sisältöjä ja pedagogisia tavoitteita tulisi sisällyttää myös kaikille aineenopettajaopiskelijoille pakollisiin yhteisiin opintoihin.

Mikään inhimillisen elämän osa-alue ei pohjimmiltaan ole erotettavissa toisista ihmisistä tai luonnosta. Tämän vuoksi ihmiskunnalla ei ole täyttyvällä maapallolla muuta selviytymisen mahdollisuutta kuin omaksua sellainen sivistyskäsitys, jossa hyvää elämää tavoitellaan yhden maapallon rajoissa. Ekososiaalinen sivistyskäsitys haastaa vallalla olevan vaurauden maksimointiin tähtäävän olemassaolemisen ihanteen. Ekososiaalisesti sivistynyt ihminen tunnistaa ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen todellisuuden välisiä keskinäisriippuvuuksia. Hän myös ymmärtää, että ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten intressien välillä on tärkeysjärjestys, joka turvaa tulevien sukupolvien elämän edellytykset ja toimintamahdollisuudet. Hänen käyttäytymistään ohjaa tietoisuus siitä, että sosiaaliset, kulttuuriset ja henkiset asiat voivat kasvaa rajattomasti, mutta materiaaliselle kulutukselle maapallo asettaa rajat. Kestävään ja elinvoimaiseen yhteiskuntaan siirtymistä tukevat arkiset valinnat eivät välttämättä edellytä uhrautumista, sillä ne voivat avata uusia merkitysnäköaloja omaan elämään toisin kuin ongelmien vahvistajaksi jääminen. Vastuullisuuden, kohtuullisuuden ja ihmistenvälisyyden toteutuminen elämässä voi koitua omaksi ja muiden eduksi jo lyhyellä, mutta etenkin pitkällä aikavälillä. Ekososiaalinen sivistys on vapauden ja vastuun tasapainoa ihmisen ajattelussa ja toiminnassa rajallisella maapallolla.

Biologia ja maantiede sisältävät oppijoiden mielestä monia vaikeasti ymmärrettäviä ilmiöitä, joita kuvataan monimutkaisin käsittein. Heidän mielestään ilmiöiden selittämisessä tulisi käyttää nykyistä enemmän laboratoriokokeita (Lamanauskas, Gedrovics & Raipulis, 2004; Lamanauskas & Gedrovics, 2005). Kozma ym. (1996) ovat puolestaan todenneet, että oppijoiden ei voi odottaa ymmärtävän luonnontieteellisiä käsitteitä ilman, että heitä tuetaan siinä erilaisin keinoin. Riittävä tukeminen edellyttää paitsi opettajan ja oppijoiden välistä aktiivista vuorovaikutusta myös konkreettisia esimerkkejä ja käytännössä asioiden tekemistä.
Edellä sanotun perusteella voidaan päätellä, että biologian, maantieteen eikä yleensäkään luonnontieteiden opetusta ole viisasta siirtää täysin virtuaaliseksi verkossa tapahtuvaksi toiminnaksi. Opettajien jaksamisen kannalta taas eväät saattaisivat löytyä siitä, että myös koululaitoksen ulkopuoliset tahot ymmärtäisivät paremmin (yliopisto-)opettajan arkea ja muutoksen olemusta. Opettajien perustehtävälle, opettamiselle, tulisi antaa aikaa, rauhaa ja arvostusta. (Syrjäläinen, 2001.)

Opettajakuvissa  on  tapahtunut  voimakasta  muuttumista  viimeisten  vuosikymmen-ten  aikana.  Opettaja  voi  tunnustautua  virkamiesopettajaksi  tai  opetusteknikoksi  enää  vain  oman  mielensä  salaisissa  sopukoissa.  Nykyisin  on  oltava  tiedostava  yh-teiskunnallinen  vaikuttaja  sekä  kasvattajatietoinen  ja  didaktisesti  ajatteleva  opet-taja,  joka  jatkuvasti  reflektoi  ja  tutkii  omaa  toimintaansa  ja  kehittää  ammattitai-toaan tutustumalla postmodernismin, yrittäjyyden, ekofilosofian, monikulttuurisuu-den ja monien muiden suuntauksien saloihin jopa omalla kustannuksellaan ja loma-aikanaan  (vrt.  Kuikka,  2001).  Seurauksena  on  ollut,  että  tutkimusten  mukaan  opettajat  ovat  uupuneita,  väsyneitä  ja  kyynistyneitä  koulun  arjessa  (Syrjäläinen,  2001).  Samanaikaisesti  tieto-  ja  viestintätekniikkaa  (tvt:aa)  tuodaan  voimakkaasti  mukaan opetukseen ja opiskeluun. Tässä artikkelissa tarkastellaan tvt:n opettajan-koulutukselle ja koululle asettamia haasteita ja mahdollisuuksia etenkin biologian ja maantieteen opettajankoulutuksen näkökulmasta.

Yhteiskuntien kehittymistä on tyypillisesti mitattu viimeiset vuosikymmenet materiaalisen vaurastumisen avulla. Oletuksena on ollut, että talouskasvu takaa kansalaisille hyvinvointia ja hyvän elämän. Tässä tutkimuksessa lähestymme hyvää elämää koskevia kysymyksiä onnellisuusperustaisesti. Tällöin korostuu ihmisen oma arvio omasta elämästään ja siitä, minkälaiset mahdollisuudet hänellä on tulevaisuudessa edistää tai toteuttaa omia arvojaan omasta näkökulmastaan. Luokittelimme tutkimusaineiston – 1901 suomalaista 15–29-vuotiasta nuorta – heidän antamiensa tyytyväisyysarvioiden perusteella eri ryhmiin. Ryhmät muodostuivat kysymyksen ”Kuinka tyytyväinen olet nykyiseen elämääsi kaiken kaikkiaan kouluarvosana-asteikolla 4–10” perusteella. Tunnistimme tyytyväisyyteen ja tyytymättömyyteen yhteydessä olevia tekijöitä ei-parametristen testien avulla. Peilasimme tuloksia Ronald Inglehartin (1997), Abraham Maslow’n (1954), Erik Allardtin (1976) ja Shalom Schwartzin (1992) arvoteorioista muodostettuun synteesiin. Tunnistimme 33 tyytyväisyyden vaihteluun tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä olevaa tekijää. Voimakkaimmat kytkökset olivat toiveella muodostaa oma perhe ja saada lapsia sekä omistaa oma asunto. Tyytyväisyys omaa elämää kohtaan oli vain osittain kytköksissä materiaaliseen vaurauteen. Kulttuuriseen moninaisuuteen, ekologiseen kestävyyteen ja yhteiskunnan eheyteen liittyvät arvot ja niiden toteuttaminen omassa elämässä luonnehtivat tyytyväisimpiä nuoria.

Ihmisen ajassa – antroposeenissa – ihmisen toiminta on merkittävin maapalloa muokkaava tekijä. Tarkastelemme kulttuurievoluutiota rajallisen maapallon kontekstissa yksilön ja yhteisön suhtee-na, yksilön ja planeetan suhteena sekä yksilön, yhteisön ja planeetan välisenä keskinäisriippuvuu-tena luottamusta herättävää tulevaisuutta tavoiteltaessa. Kyseenalaistamme kasvun pakon varaan rakentuvan hyvinvointiajattelun kestävyyttä. Tunnistamme kulttuurievoluution keskeiseksi haas-teeksi välineellistyneen suhtautumisen ekologiseen ja sosiaaliseen todellisuuteen. Pyrimme osoit-tamaan, että ekologiset elämän edellytyksiä turvaavat ja sosiaaliset ihmisoikeuksiin viittaavat kysymykset ovat itsessään arvokkaita ja siten luovuttamattomia kulttuurievoluution päämääriä. Inhimillisen kasvun ja oppimisen päämääränä vahvistuu kokonaisvaltaisesti vastuullinen maail-masuhde. Se ilmenee laajana ekologisena ja sosiaalisena huolenpitona siten, että ihmisen käyttäy-tymistä motivoi vapauden lisäksi vastuu kaikessa siinä, mihin hän ryhtyy. Tulevaisuuden toivoa luova kulttuurievoluutio edellyttää kokonaisvaltaista todellisuuden tulkintaa ja systeemistä maa-ilmankäsitystä. Kestävämpään yhteiskuntaan siirtymisessä tarvitaan kulttuurisensitiivistä yhteis-kunnallisen muutoksen hallintaa, joka perustuu poikkitieteelliseen lähestymiseen.

Ruoka on osa kestävää kehitystä. Monet ruokatottumukset muotoutuvat lapsuudessa, joten kouluruokailulla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa terveellisten, kestävään kehitykseen liittyvien ruokatottumusten kehittymiseen. Koulun ruokakasvatuksen päämääränä on kestävään kehitykseen sitoutunut aktiivinen kansalainen ja kestävään kulutukseen tähtäävä toiminta. Opetuksessa tulisi käsitellä ruokatuotantoa ja -kulutusta kestävän kehityksen kaikkien ulottuvuuksien kannalta sekä paikallisesta että maapalloisesta näkökulmasta. Keskeisiä opetusmuotoja ovat erilaisiin pedagogisiin lähestymistapoihin perustuvat aktiiviset opetusmuodot kuten tutkiva oppiminen, ongelmaperustainen oppiminen ja yhteistoiminnallinen oppiminen.

Tutkimuksessa tarkastellaan Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa kehiteltyä ympäristökasvatuksen kokonaismallia ja sen pohjalta toteutetun opetuksen vaikutuksia oppijoiden ympäristötietoisuuteen Oulun normaalikoulussa.
Tarkoituksena on selvittää, millä tavoin eri-ikäisten oppijoiden käsitykset
ympäristöstä ja luonnonsuojelusta selkiytyivät ja täsmentyivät ympäristö- ja luonnontiedon sekä biologian ja maantiedon oppimisjaksojen aikana. Tutkimus toteutettiin kevätlukukaudella 2009. Se on tapaustutkimus, jonka aineisto tulkittiin kvalitatiivisen sisällönanalyysin mukaisesti. Tutkimusaineistona on kahden
yhdysluokan oppilaiden kyseisten oppimisjaksojen jälkeen kirjoittamat kirjoitelmat (n=39). Tulosten mukaan oppilaat tunnistivat ympäristöongelmista parhaiten seuraavat: jäteongelmat, ympäristön saastuminen, ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen. Oppilaat olivat myös huolestuneita ympäristön
tulevaisuudesta. Ympäristötietouden taso kuitenkin vaihteli asian tunnistamisesta syvälliseen ja laaja-alaiseen syyseuraukselliseen tarkasteluun. Jotkut uskoivat oman toimintansa parantavan ympäristön tilaa, kun taas toiset epäilivät vaikutusmahdollisuuksiaan. Ympäristöongelman aiheuttajaksi todettiin yleensä ihminen, joten tulevaisuus nähtiin valoisana vain, mikäli ihmiset muuttavat
asenteitaan ja toimintatapojaan.

Satavuotias liikenne- ja liikkumiskulttuurimme rakentuu fossiilisen käyttövoiman varaan, sen kustannukset ovat kotitalouksille ja yhteiskunnalle korkeat ja siihen liittyy huomattavia negatiivisia ympäristö- ja terveysvaikutuksia. Kärjistäen voitaneen todeta, että se on kallis, tehoton ja hyvinvointia vastaan kääntyvä. Kuitenkin nykyinen liikkumistarpeemme on mahdollista tyydyttää lähes ilman onnettomuuksia, kymmenesosalla nykyisestä automäärästä ja oleellisesti pienemmillä kuluilla. Suomalaisen yhteiskunnan päästövähennysvelvoite päästökaupan ulkopuolisten päästölähteiden osalta on vuoden 2005 tasosta 39 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Velvoite voi auttaa meitä ottamaan käyttöön ratkaisuja, joista tulevat sukupolvet ovat ylpeitä. Liikkumisratkaisujen osalta vähennystavoite on 50 prosenttia. Päästövähennykseen yltäminen tarkoittaa käytännössä liikenteen ja liikkumisen vallankumousta, jossa liikkumiskäyttäytyminen,
käyttövoima ja energiatehokkuus ovat muutoksen keskiössä.

... Reevesin (1969) mu-kaan korkeakoulujen arvot ja toimintatavat kuvastavat keskiajalta juontuvia perin-teitä. ... Hudson, Hudson, Jeronen, & Schürz, 2000; Jeronen, 2000; Owen, Hudson, Hudson, Jeronen, & Schürz, 2001; Jeronen, 2002; Jeronen, Donert & Madarász, 2004). ...

Ruokakasvatuksen tavoitteena on lisätä tietoisuutta kestävästä ruoan tuotannosta ja kulutuksesta sekä kehittää taitoja näiden tavoitteiden toteuttamiseksi. Kouluissa ruokakasvatus merkitsee lapsen ja nuoren kasvamista ruokajärjestelmän kehittäjäksi ja uudistajaksi oman elämän, yhteisön ja yhteiskunnan toimijana. Ruokakasvatus on kestävän kehityksen kasvatusta, joka vahvistaa kestävyyteen tähtääviä arvoja ja asenteita. Päämääränä on, että kansalaiset pystyvät arvioimaan omia valintojaan sekä hallitsemaan ja ohjaamaan omaa kulutuskäyttäytymistään tutkitun tiedon pohjalta.
Kirja pohjautuu Suomen Akatemian rahoittamaan Pystyvyyden kehittäminen ruokakasvatuksen avulla -hankkeeseen, jossa tutkittiin mahdollisuuksia rakentaa kestävää tulevaisuutta kehittämällä ruokajärjestelmää opetuksen keinoin.

Tarkastelen tässä artikkelissa vastuun määrittymistä ja vastuun rajoja. Tunnistan ketä ja mitä huolenpidon piiriin pitäisi nykyaikana sisällyttää. Globalisoituneessa maailmassa olemme arkisten valintojemme kautta kytköksissä meistä kaukana olevien ihmisten elämään. Kuluttajan ja tuottajan välinen pitkä välimatka on omiaan vaikeuttamaan huolenpidon piirin määrittymistä. Myös maapallon rajallisuuden ilmeneminen esimerkiksi luonnonvarojen ja päästöjen käsittelykyvyn osalta on haaste vastuun kohdentamiselle. Ote vastuullisen maailmasuhteen ytimeen löytyy tunnistamalla, mitkä asiat ovat luovuttamattomia ja väistämättömästi tosia hyvän elämän saavuttamisen kannalta. Tällöin päädytään siihen, että ilman ekologista perustaa ei ihmisyhteisöä voi olla olemassa ja ilman ihmisyhteisöä ei taloutta voi olla olemassa. Kaikki ihmisenä olemiseen liittyvät haasteet palautuvat lopulta ekologisiin ja sosiaalisiin lähtökohtiin, sillä talouskin on ekososiaalinen prosessi. Tulevaisuuden toivon ylläpitämiseksi huolenpidon piiri kattaa ensisijaisesti ekologiset kysymykset, jotta elämän edellytyksen säilyisivät, ja toissijaisesti sosiaaliset ihmisoikeuksiin liittyvät kysymykset, jotta arvokkaan elämän edellytykset säilyisivät. Vastuullinen maailmasuhde ilmenee laajana ekologisena ja sosiaalisena huolenpitona siten, että ihmisen toiminnassa kuljetetaan vapauden rinnalla vastuuta kaikessa toiminnassa. Inhimillisen kasvun ja oppimisen päämääränä on ekososiaalisesti sivistynyt ihminen, jolle on ominaista vastuullisen maailmasuhteen muuttuminen ajattelusta teoiksi yhä useammissa arkisissa valinnoissa.

Täysi ihmisyys saa ihmisen haltioitumaan elämästä. Täyteen ihmisyyteen kasvaminen on sitä, että ihmisessä olevat erinomaisuudet vapautetaan käyttöön jokaisen omaksi parhaaksi sekä yhteiskunnan ja ihmiskunnan yhteiseksi hyväksi. Oma etu ja yhteinen hyvä yhdistyvät siten, että olemassaolo saa merkityksen. Merkitys syntyy siitä, että ihminen kokee olevansa osa suurta tarinaa. Keskeisin keino täyteen ihmisyyteen kasvamisessa on mielikuvittelu. Se auttaa katsomaan toisen silmin, toisen asemasta. Toisen asemaan asettumisen taito on ihmisten välisen kanssakäytymisen kannalta ensiarvoista. Sen avulla on mahdollista eläytyä näkemään, kokemaan ja tuntemaan maailmaa toisin silmin, toisista näkökulmista päin. Ilman toisin näkemistä ja toisin kokemista ihmiskunta ei edisty. Täysi ihmisyys muodostuu neljästä asiasta, joista jokaisen keskeinen tekijä on toisen asemaan asettuminen.

Käsittelen näitä neljää näkökulmaa tässä artikkelissa seuraavasti. (a) Identiteetti rakentuu oman historian ja elämänkokemusten varaan. Persoonallisuuden rakennusainetta ovat suhteet ympäröivään todellisuuteen. Kulttuuri ja sosiaaliset suhteet muokkaavat meistä sen mitä olemme. (b) Eettisyys. Ihmisenä kasvamisen ydinkysymys on itsen näkeminen toisessa. Toisen asemaan asettuminen muodostaa moraalin perustan. Loukkaamattomuuden ja luottamuksen vaaliminen ovat ihmisten välisen rikkaan yhteiselämän tekijät. (c) Suuri tarina ihmisestä osana kaikkeutta on kehittyvä. Jokaisen ihmisen käsitys ympäröivästä todellisuudesta jää vajaaksi. Tarvitsemme toisiamme, jotta voisimme muodostaa enemmän toden käsityksen siitä suuresta tarinasta, jonka osana olemme ja jota teoillamme kirjoitamme. Maailman katseleminen toisen silmin on kaiken oppimisen ja edistymisen ydin. Omasta itsestä ulospäin kurkottaminen auttaa tavoittamaan uutta. (d) Merkitys olemassaololle. Tulkinnat ja kosketukset itsen ulkopuolisesta maailmasta auttavat löytämään uusia merkitysnäköaloja olemassaololle. Nämä merkitykset syntyvät suhteessa toiseen. Ilman tällä tavoin syntyviä merkitysnäköaloja ihminen uhkaa jäädä yksin maailmankaikkeuteen ilman olemassaolon tarkoitusta.

Lopuksi tarkastelen yleisellä tasolla uudistuvan yhteiskunnan suuntaviivoja. Jokaisen ihmisen tehtävänä elämässä on auttaa muita liittymään jatkuvasti kehittyvään ylevään tarinaan, jossa ihmisen on mahdollista kasvaa täyteen ihmisyyteen. Se tarina ei luokittele ihmisiä pieniksi ja suuriksi vaan auttaa jokaista yltämään omaan parhaaseen omista lähtökohdista käsin. Inhimillisen kasvun huipentuma on ihminen, jonka on mahdollista luontevasti olla kaikkea sitä, mitä hän parhaimmillaan voi olla.

Parliament has its role in supporting Sustainable Development Goals (SDG). SDG number 16 on peace, justice, and strong institution states one indicator of a legislative institution (for “responsive, inclusive, participatory and representative”, that the Inter-Parliamentary Union (IPU) commits to achieve. However, parliament must support the government in achieving all SDG programs as stated in Agenda 2030. What is the role of parliament in this and how to achieve it? This paper aims to show that the role of parliament in SDG is beyond the traditional legislative role of legislating, budgeting and overseeing the government, but more on representing people, meaning channeling people’s voice at the global forums, notably the parliamentary forums discussing sustainable development issues. The cases used in this paper are Southeast Asian parliaments, notably Indonesia, Malaysia, and Singapore. The paper uses four cases of parliamentary gatherings: the World Parliamentary Forum on Sustain...

Tutkimuksessa tarkastellaan Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa kehiteltyä ympäristökasvatuksen kokonaismallia ja sen pohjalta toteutetun opetuksen vaikutuksia oppijoiden ympäristötietoisuuteen Oulun normaalikoulussa.
Tarkoituksena on selvittää, millä tavoin eri-ikäisten oppijoiden käsitykset
ympäristöstä ja luonnonsuojelusta selkiytyivät ja täsmentyivät ympäristö- ja luonnontiedon sekä biologian ja maantiedon oppimisjaksojen aikana. Tutkimus toteutettiin kevätlukukaudella 2009. Se on tapaustutkimus, jonka aineisto tulkittiin kvalitatiivisen sisällönanalyysin mukaisesti. Tutkimusaineistona on kahden
yhdysluokan oppilaiden kyseisten oppimisjaksojen jälkeen kirjoittamat kirjoitelmat (n=39). Tulosten mukaan oppilaat tunnistivat ympäristöongelmista parhaiten seuraavat: jäteongelmat, ympäristön saastuminen, ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen. Oppilaat olivat myös huolestuneita ympäristön
tulevaisuudesta. Ympäristötietouden taso kuitenkin vaihteli asian tunnistamisesta syvälliseen ja laaja-alaiseen syyseuraukselliseen tarkasteluun. Jotkut uskoivat oman toimintansa parantavan ympäristön tilaa, kun taas toiset epäilivät vaikutusmahdollisuuksiaan. Ympäristöongelman aiheuttajaksi todettiin yleensä ihminen, joten tulevaisuus nähtiin valoisana vain, mikäli ihmiset muuttavat asenteitaan ja toimintatapojaan.