Emil Anton

Syyrialaisortodoksinen kirkko juontaa juurensa Antiokian seurakunnasta. Se on säilynyt arameankielisenä Lähi-idässä, erityisesti Kaakkois-Turkissa, läpi vuosisatojen meidän päiviimme asti. Viime aikoina monet syyrialaisortodoksit ovat muuttaneet Ruotsiin, Saksaan ja Hollantiin. Suomalaisryhmä vieraili Hollannissa syyrialaisortodoksisessa luostarissa.

Ranskalaisen jesuiitan Bernard Sesboüén (k. 22.9.2021) muistolle, hänen uraauurtavan tutkimuksensa Histoire et théologie de l'infaillibilité de l'église pohjalta. Ensimmäisellä vuosituhannella ei ollut oppia paavin erehtymättömyydestä. Sen sijaan uskottiin yleisesti, että kirkko kokonaisuudessaan ei voi erehtyä-ecclesia non potest errare. Termiä erehtymätön, latinaksi infallibilis, ei ensimmäisellä vuosituhannella eikä edes vielä 1200-luvullakaan koskaan käytetty paavista, vaan sitä käytettiin ylipäätään harvoin ja yleensä vain Jumalasta. 300-luvulta alkaen yleistyi ajatus siitä, että Rooman kirkko on aina säilyttänyt uskon puhtaana ja tahrattomana eikä ole koskaan erehtynyt.

English)-Dealing with Inner-Church Conflict: The Story of a Soul on the Periphery. The internet effectively spreads inner-church conflicts even to Catholic peripheries. Conflicts are not only social but also cut through individual believers' hearts. In this article, the theological and spiritual journey of a lonely Catholic theologian is retraced. Starting from triumphalist and infallibilist assumptions, pre-conciliar papal encyclicals lead the way to dogmatic trouble: Vatican II has changed Catholic ecclesiology and soteriology. Sympathies gradually turn towards extreme Traditionalism, but problems are presented by living in an ecumenical context and encountering an intelligent anti-Catholic case for Protestantism. The tension between the old and new teachings of the Magisterium gradually becomes unbearable, as it seems impossible to escape the dilemma "anathematize or be anathematized". Do I have to condemn almost everyone else? Am I a heretic? A series of events in Poland leads to a spiritual breakthrough, an experience that gives an insight into both Luther and Vatican II. The pendulum now swings to a Küngian rejection of magisterial infallibility, followed by an unsatisfied search for reconciling solutions. During the crisis, trusted friends and theological experts sometimes prove helpful, but the most important elements are the experience of love, as well as continuing the sacramental life despite doubts. The "heretical imperative" shows that human judgments are inescapable. Still, the Magisterium should do much more to explain its relationship to its past teachings. The faithful cannot be expected to find their way to the few experts on magisterial hermeneutics.

Voivatko ei-kristityt pelastua, vai joutuvatko kaikki muiden uskontojen edustajat helvettiin, ikuiseen tulimereen? Tämä on valtava kysymys, jonka kanssa kristikunnassa on kamppailtu vuosisatoja ja johon nykyajankin kristitty, tai kristinuskosta kiinnostunut, väistämättä törmää. Monen nykyihmisen näkökulmasta perinteinen kristillinen pelastusopillinen eksklusivismi-eli näkemys, jonka mukaan ulkopuoliset suljetaan pelastuksen ulkopuolelle-on yksi suurimpia intellektuaalisia ja emotionaalisia esteitä kristinuskon hyväksymiselle. Meidän on hyvin vaikea uskoa, että kaikki muut joutuvat ikuisiin liekkeihin, ja jos kristinusko vaatii meitä uskomaan niin, niin sitten emme ehkä halua olla kristittyjä. Itse olen paininut vuosikausia extra ecclesiam nulla salus ("kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta")-dogmin kanssa, josta jotkut katolilaiset haluavat yhä pitää hyvinkin tiukasti kiinni. Suomen kontekstissa eksklusivismi on vahvimmillaan tietyissä herätysliikkeissä, mutta sitä esiintyy kyllä tavallisempienkin luterilaisten ajattelussa ainakin siinä muodossa, että vain kristityt pääsevät taivaaseen. Tämä nousee luontevasti luterilaisista sola fide ja solus Christus-periaatteista: muuta tietä pelastukseen ei ole kuin usko Kristukseen. Tätä on kuitenkin monille enenevässä määrin vaikea niellä. Suurin osa eksklusivisteistakin yleensä jättää asian lopulta Jumalan käsiin ja pitää raollaan jonkinlaista toivoa muidenkin pelastuksesta. Monet Jumalan universaaliin rakkauteen ja pelastustahtoon uskovat ihmiset haluaisivat siis uskoa muidenkin pelastumiseen, mutta toisaalta he haluavat pitäytyä Raamattuun ja kristilliseen dogmaan, joka kuitenkin näyttää opettavan, että Jeesus ja usko häneen ovat ainoa tie. Näin he päätyvät jännitteiseen näkemykseen, jossa suu puhuu yhtä, mutta sydän sanoo toista.

Tällaisille ihmisille yritän seuraavassa tarjota hyviä uutisia. Aiheenani on Joseph Ratzingerin eli paavi Benedictus XVI:n inklusivismi. Inklusivismi on kristillisessä uskontoteologiassa eksklusivismin ja pluralismin väliin sijoittuva kanta, jonka mukaan myös ei-kristityt voivat pelastua, mutta kuitenkin aina viime kädessä Kristuksen kautta. Tämä eroaa pluralismista, jonka mukaan eri uskonnot ovat rinnakkaisia ja yhtä päteviä pelastusteitä. Kun asiaan paneutuu tarkemmin, niin huomaa, että niin eksklusivsmia, inklusivismia kuin pluralismiakin on montaa sorttia. Esimerkiksi toisen kuuluisan katolisen teologin Karl Rahnerin inklusivismi, joka on ehkä parhaiten tunnettu inklusivismin versio, puhuu ns. anonyymeistä kristityistä: pelastuvat ei-kristityt ovat kristittyjä tietämättään. Lisäksi Rahnerin mukaan Kristus on läsnä myös muissa uskonnoissa ja pelastaa ei-kristittyjä niiden välityksellä. Tällainen ns. strukturaalinen tai rakenteellinen inklusivismi on jo aika lähellä pluralismia, mutta säilyttää Kristuksen universaalin välittäjyyden. Toinen tunnettu tämäntyyppisen linjan edustaja on Jacques Dupuis. On kuitenkin olemassa toisenlainen inklusivismin muoto, jota johtava katolinen uskontoteologi Gavin D'Costa on kutsunut restriktiiviseksi eli rajoittavaksi inklusivismiksi. Sen mukaan ei-kristityt voivat pelastua, mutta eivät muiden uskontojen välityksellä, vaan jotenkin muuten. Tästäkin voi sitten olla erilaisia versioita. Tässä artikkelissa hahmottelen väitöskirjassani tutkimani Joseph Ratzingerin restriktiivistä inklusivismia ja keskityn erityisesti sen raamattuperusteisiin. Osallistuin pari vuotta sitten uskontoteologiseen konferenssiin, jossa Veli-Matti Kärkkäinen toivoi katolilaisilta nimenomaan raamattuperusteluja inklusivismille. Hänkin sanoi, että olisi upeaa, jos inklusivismi olisi totta, mutta ainakin hänenlaisensa vanha eksklusivisti kaipaisi sille vankempaa pohjaa Raamatusta. Inklusivismi ei tosiaan voi perustua vain Vatikaani II:een tai teologiseen mukavuudenhaluun.

Joseph Ratzinger's theology of religions is structured around a basic choice between "the two ways" of "a personal understanding of God" and "a mysticism of identity". After clarifying misunderstandings about a possible "third way", this article examines Ratzinger's treatment of the two ways with the help of Roman A. Siebenrock's observation that Ratzinger's thought proceeds in two steps, the first highlighting differences, the second seeking integration. In the first step, Ratzinger defends the personal understanding of God on the basis of the primacy of love, the inviolable dignity of the human person, and the real distinction between good and evil. In the second step, Ratzinger shows considerable openness toward "interreligious ecumenism" between the two ways, emphasising the decisive importance of the mystical and apophatic aspect of religion. A similar dynamic is seen in the treatment of prayer, although in this case the second step remains underdeveloped. Ratzinger is cautious about multireligious prayer and pessimistic about interreligious prayer. Nonetheless, neither is unconditionally rejected, and the door is left open for further developments and discussion. This article suggests that interreligious families, missionary situations and prayers to saints could provide examples of acceptable instances of interreligious prayer.

This article examines the position of Joseph Ratzinger with regard to the classical question in the field of the theology of religions, the salvation of non-Christians. In criticism of a recent book by Ambrose Mong, it is argued that Ratzinger is not a soteriological exclusivist but an optimistic restrictivist inclusivist. 0 2 B C

There exist very different accounts about the attitude of Joseph Ratzinger/Pope Benedict XVI to interreligious dialogue. Does interreligious dialogue aim at theological truth and intertwine with mission, or is it an impossibility that needs to be replaced with an intercultural dialogue about peaceful coexistence and common values? This article traces the complex history and relationship of these views from the 1990s, through the much-misunderstood letter to Marcello Pera in 2008, until Benedict’s retirement. Despite impressions to the contrary, Pope Benedict XVI’s commitment to interreligious dialogue remains firm.

This is the accepted version. The final version has been published in Theology, Vol 122, Issue 5 (2019).

Abstract: Despite the Catholic–Lutheran Joint Declaration on the Doctrine of Justification, justification by faith is a troublesome doctrine to Catholics. Scott Hahn’s Romans is used to illustrate four inadequate ways of explaining (away) Paul’s doctrine of justification.

Karma  Ben-Johanan  deserves  the  praise  she  has  received  for  her  well-re-searched and thought-provoking book Jacob’s Younger Brother: Christian-Jewish Relations After Vatican II, rightly described by Gavin D’Costa as “hard-hitting and groundbreaking” (back cover). This review,  written from the perspective of a Ratzinger scholar, takes on the  blows of chapter four, “Joseph Ratzinger and the Jews,”as well as the related material in the Epilogue (278–281)

Book review, accepted for publication in Nova et Vetera.

When George Smith first deciphered the Mesopotamian account of the Flood and realized he was the first person to read it in a couple thousand years, he started running around the room in excitement and taking his clothes off. Without the undressing part, I experienced the same impulse while reading Joseph Ratzinger and the Healing of the Reformation-Era Divisions, a collection of 17 priceless chapters by both Catholic and Protestant scholars, coming out of a conference held in 2017 to celebrate Joseph Ratzinger’s 90th birthday and to commemorate the 500th anniversary of the Reformation. This wonderful book takes its place as clearly the leading volume on Ratzinger and Catholic-Protestant ecumenism.

Islamin tuntemuksessa on suomalaisten sivistyksessä vielä ammottavan suuria aukkoja. Islam on toiseksi suurin maailmanuskonto, joka leviää maailmassa vauhdilla ja kasvaa koko ajan myös Suomessa. Tiedolle islamista on tilausta, ja viime vuosina myös tarjonta on lisääntynyt. Vuonna 2018 ilmestyi ainakin kaksi mielenkiintoista kirjaa tästä aihepiiristä, nimittäin Ilmari Hiidenlehdon Profeetta Muhammedin haamu (jonka Jouko Martikainen mainitsi Perustan numerossa 6/2018) ja al-Qaidan sieppaamaksi joutuneen Atte Kalevan Jihad ja terrori. Lyhyesti tiivistäen Hiidenlehto kyseenalaistaa koko Muhammedin historiallisuuden ja esittää islamin olevan peräisin alun perin nyky-Turkmenistanin Mervistä eikä Mekasta, kun taas Kaleva auttaa ymmärtämään jihadistisen islamismin perusteita ja historiaa. Jos pitäisi antaa kirjoille arvosanat yhdestä kymmeneen, antaisin edelliselle ehkä neljä tai viisi ja jälkimmäiselle yhdeksän.