Teollinen vallankumous

Wattin höyrykone Madridissa

Coalbrookdalen uunit yöllä, Philipp Jakob Loutherbourgin maalaus vuodelta 1801.

Middleton Collierin hiilikaivos ja kaivostyöläinen. Höyryveturi vetää taustalla hiilivaunuja teollisuusradalla 1814.

Manchesterin ja Liverpoolin välisen junaradan avajaiset 1830. Tästä alkoi rautateiden rakennusboomi.

Puinen vaunu puukiskoilla edustaa vanhinta kaivostekniikkaa, josta lähdettiin 1700-luvulla eteenpäin.

Teollinen vallankumous (myös teollinen kumous) on nimitys 1700- ja 1800-lukujen vaihteen laajalle yhteiskunnalliselle, taloudelliselle ja teknologiselle muutokselle Britanniassa. Taloushistoriassa teollinen vallankumous tarkoittaa suurta mullistusta teollisissa tuotantomenetelmissä. Tässä artikkelissa käsitellään ensimmäistä teollista kumousta, joka liittyy energian tuotantomenetelmään, höyrykoneeseen, ja tekstiiliteollisuuden syntymiseen Britanniassa ja muualla Englannin kanaalin ympäristössä. Toisen teollisen vallankumouksen uusia keksintöjä olivat sähkö- ja polttomoottorit. Se nosti Saksan ja Yhdysvallat johtaviksi teollisuusmaiksi ja laajensi 1800-luvun lopulta alkaen teollista toimintaa koko Euroopassa. 1900-luvun lopulla alkanut kolmas teollinen vallankumous laajensi teollista toimintaa Kiinaan ja Tyynenmeren ympäristöön elektronisilla keksinnöillä, kuten mikropiireillä.

Englannin teollinen kumous johtui pitkään vaikuttaneista keksinnöistä ja muutoksista, esimerkiksi tieteen vallankumouksesta sekä yhteiskunnallisesta loistavasta vallankumouksesta ja siitä nousseesta finanssivallankumouksesta mikä mahdollisti vaadittavan rahoituksen teollisuuden tarpeisiin. 1700-luvun loppupuolella nämä yhteiskunnan eri alojen ja tekniikan kehityslinjat kytkeytyivät yhteen luoden uudet puitteet koko sen jälkeen tapahtuneelle yhteiskunnalliselle, tekniselle ja tieteelliselle kehitykselle. Merkittävin uusi ajatus oli fossiilisen energian käyttöönotto ja höyrykone. Toinen tärkeä kehitysalue oli tekstiiliteollisuuden mekanisoiminen ja työn siirtyminen tehtaisiin palkkatyöksi. Kivihiilestä tehtiin koksia, jonka avulla Englanti kasvoi merkittäväksi raudan valmistajaksi. Jo ennen teollista kumousta oli rakennettu kanavia, mikä laajensi markkinoita. Markkinoiden laajentumiseen ja uusien ideoiden nopeaan leviämiseen vaikuttivat myös höyrykoneen käyttö jokilaivoissa ja ensimmäisen teollisen vallankumouksen lopulla alkanut rautateiden rakentaminen.

Britannialle oli kertynyt Napoleonin sotien päättyessä vuonna 1815 velkaa yli miljoona puntaa, ja bruttokansantuotteeseen suhteutettuna sitä oli yli 250 prosenttia. Britannia tasapainotti valtion budjetin ja ryhtyi noudattamaan politiikkaa, joka johtaisi talouden kasvamiseen, jotta velka pienenisi suhteessa talouden kokonaistuotantoon. Britannia onnistui ratkaisemaan velkaantuneisuuden, sillä teollistuminen toi talouden kasvuprosentit, jollaisia ei ollut nähty aikaisemmin.

Teollinen kumous muutti yhteiskunnan rakennetta, kun paljon väestöä siirtyi maataloudesta teollisuuden palvelukseen kaupunkeihin. Nopea teollinen kehitys synnytti teollisuustyöväenluokan ja suuria yhteiskunnallisia ongelmia, mikä johti työväenliikkeen muodostumiseen ja sosialististen aatteiden leviämiseen. 1800-luvun alussa Länsi-Euroopan bruttokansantuote asukasta kohden oli noin kaksinkertainen verrattuna Aasian ja Afrikan maihin, mutta 1800-luvun lopussa kuilu teollistuneiden ja teollistumisen ulkopuolelle jääneiden maiden välillä oli revennyt syväksi.

Käsitteestä

Eräiden maiden osuus koko maailman teollisuustuotannosta vuodesta 1750 vuoteen 1900.

Termi ”teollinen vallankumous” tuli yleiseen käyttöön englanninkielisissä maissa historioitsija Arnold Toynbeen käytettyä sitä otsikkonaan kirjassaan The Industrial Revolution in England (1884). Käsite oli esiintynyt kuitenkin jo aikaisemmin ja sen varhaisimmat käyttäjät olivat 1700-luvun lopulla olleet ranskalainen taloustieteilijä Jérôme-Adolphe Blanqui, joka käytti sitä vuonna 1837 teoksessaan Histoire de l’économie politique en Europe depuis les Anciens jusqu’à nos jours (1837–1842) 5 vol., ja esimerkiksi Friedrich Engels, joka käytti sitä vuonna 1844 julkaisussaan Työväenluokan asema Englannissa. Tunnettuja teollisen vallankumouksen tutkijoita ovat esimerkiksi T. S. Ashton, Paul Mantoux, Phyllis Deane, Peter Mathias, Nicholas Crafts, Pat Hudson ja David Landes.

”Vallankumous”-termin käyttöä Englannissa 1700- ja 1800-lukujen vaihteen teknisestä ja taloudellisesta kehityksestä on perusteltu siten, että vaikka kumous ei vielä johtanut merkittävään talouskasvuun, käänteentekevää oli muutaman keksinnön soveltaminen käyttökelpoisiin koneisiin, jotka avasivat uusia kehitysuria koko 1800-luvulle. ”Teollinen vallankumous” on nykyään vakiintunut historiankuvaukseen kuuluva käsite, samoin kuin ”renessanssi” tai ”valistus”.

Yleensä tutkijat sijoittavat teollisen vallankumouksen alun 1700-luvun puoleen väliin ja lopun 1800-luvun puoliväliin. Ratkaisevana hetkenä nähdään James Wattin patentti parannetulle höyrykoneelle vuonna 1769. Samaan aikaan useilla muillakin aloilla kehitettiin tekniikkaa, joka lisäsi hitaasti Britannian teollista kapasiteettia.

Syitä

Thomas Saveryn höyrykone, 1698.

Noin vuonna 1764 keksitty Kehruu-Jenny mullisti tekstiiliteollisuuden. Kuvassa Wuppertalissa, Saksassa museossa esillä oleva koneen malli.

Teolliseen kumoukseen johtavat syyt ovat erittäin monimutkaisia ja niistä keskustellaan yhä laajalti. Jotkut historioitsijat katsovat, että vallankumous seurasi niitä yhteiskunnallisia ja institutionaalisia muutoksia Britanniassa, jotka feodalismin loppu ja sitä seurannut sisällissota 1600-luvulla aiheuttivat. Kolonialismin laajentumista 1600-luvulla seurasi kansainvälisen kaupan kehitys, finanssimarkkinoiden synty ja pääoman kasaantuminen, jotka loivat myös osaltaan perusedellytyksiä teollistumiselle. Oma osa oli myös niin sanotulla 1600-luvun tieteellisellä vallankumouksella. Teollistuminen Englannissa kuten sitten muissakin maissa kesti useita sukupolvia ja sopeutuminen edellytti ihmisiltä uusia asenteita ja käyttäytymismalleja.^{lähde tarkemmin?}

Varhainen kapitalismi ja tekninen kehitys

Yksi ilmeinen syy teolliselle kumoukselle oli raudanvalannan 1200-luvulta alkanut kehitys, joka johti teollisen mitan tako- ja takkiraudan tuotantoon. Näin tarvittiin aiempaa suurempia tuotantoyksiköitä sekä työntekijöiden erikoistumista. Käsityöläiset alkoivat muuttua palkkatyöläisiksi. Nämä olivat esimerkkejä siitä, että aika oli kypsä manufaktuurien synnylle. Ensimmäiset manufaktuurilaitokset rakennettiin ilmeisesti verankudonnan alalla Firenzessä 1300-luvulla. Varsinainen teollisuustuotanto kehittyi manufaktuurien avulla koneistumisen myötä. Siirtomaiden ryövääminen toi 1600-luvulle mennessä runsaasti tavara- ja rahataloutta Eurooppaan. Kapitalistinen tuotantotapa ohitti feodaalisen maatalousvaltaisen järjestelmän. Samalla kehittyi porvaristo, josta kehittyi johtava yhteiskuntaluokka maa-aatelin sijaan, mikä oli yhteiskuntaluokkien välinen vallankumous.

Teknisestä näkökulmasta teollisella vallankumouksella oli pitkä tausta. Keskiajan yhtenäiskulttuuri alkoi pirstoutua 1500- ja 1600-lukujen tieteellisten löytöjen seurauksena. Tieteellisiä havaintoja seurasi teknisten keksintöjen vaihe ja valistuksen järkiajattelu, jossa ihminen pystyi järjen avulla alistamaan luonnon palvelukseensa. Kolmantena vaiheena oli teollistuminen. Esimerkkinä voi olla rukki, joka on ilmeisesti alkujaan Kiinasta mutta tuli arabien välityksellä Eurooppaan 1200-luvulla. 1500-luvulla Braunschweigissa keksittiin lisätä rukkiin poljin ja siipivärttinä. Teollistuminen teki sitten rukista kehruukoneen. Esiteollisen taloudellisen kasvun kausille oli aina aikaisemmin tullut vastaan kasvunrajat, jotka teollinen vallankumous näytti syrjäyttävän.

Englanti 1700-luvulla

Orjalaivan lastauksen mitoituskuva. 1700-luvun alkupuolella Royal Afrikan Company harjoitti tuottoisaa kolmiokauppaa, jossa vietiin Englannista manufaktuurituotteita Afrikkaan. Afrikasta lastattiin orjia Amerikkaan ja paluumatkalla tuotiin sokeria ja tupakkaa Englantiin.

Parlamentaristisen maailmanvallan synty

Vuoden 1688 mainion vallankumouksen jälkeen valtaan noussut kuningas, Alankomaiden käskynhaltija Vilhelm III Oranialainen joutui 1689 allekirjoittamaan Bill of Rights -nimellä tunnetun lain, jossa tunnustettiin ihmisoikeudet ja parlamentarismi. Lain tavoite välttää vallan vääränkäyttöä johti vallan jakautumiseen erilliseen lainsäädäntöelimeen, täytäntöönpanovaltaan ja tuomiovaltaan. Montesquieu käytti Englannin perustuslakia esimerkkinä luodessaan vallan kolmijako-opin. Siitä lähtien Englannissa on vallinnut parlamentarismi, jossa parlamentin alahuoneen, House of Commonsin, vaaleissa enemmistön saanut puolue muodosti hallituksen. Mainiota vallankumousta voidaan pitää palatsivallankumouksena, jossa hallitsevan suvun protestanttihaara syrjäytti katolisen. Englanti oli pitkälle 1700-luvulle suorastaan vainoharhainen paavinuskoisten (eng. Popery) vastustaja. Englantilaisten kuva maastaan vapauden kansakuntana oli muodostunut 1600-luvulla maan ottaessa vastaan vainonkohteiksi joutuneita Manner-Euroopan protestantteja ja säilyi siirtolaismyönteisenä jatkossakin.

Espanjan perimyssodan (1701–1713) jälkeen maailman merien hallinta siirtyi Alankomailta Britannialle.. Vuonna 1707 solmittiin unionisopimus Englannin ja Skotlannin välille, jolloin syntyi Ison-Britannian kuningaskunta. Yrjö I:n valtaantulo 1714 muodosti samalla personaaliunionin protestanttisen Hannoverin kanssa. Suuressa siirtomaasodassa (1756–1763) Britannia turvasi asemansa Intiassa Ranskalta ja liitti Kanadan kolmeentoista siirtokuntaansa Pohjois-Amerikassa. Nämä julistautuivat itsenäisiksi jo vuonna 1776. Sitä seurasi Yhdysvaltain vapaussota, joka päättyi 1783 Pariisin rauhaan, jossa Britannia tunnusti Yhdysvaltain itsenäisyyden. 1700-luvulla Amerikan mantereelta tuotiin Eurooppaan viljaa, tupakkaa sekä ruokosokeria ja Intiasta puuvillaa ja -kankaita.^lähde?

Pääomamarkkinoiden kehitys

Vilhelm III Oranialainen oli myös Alankomaiden käskynhaltija, ja hänen valtaantulonsa teki Alankomaista ja Englannista liittolaisia. Alankomaat oli 1600-luvulla johtava merivalta ja Amsterdam finanssikeskus, jonka menestyksen taustalla oli Hollannin Itä-Intian kauppakomppania. Tämän seurauksena myös Englannin hallituksen luottokelpoisuus parani. Parlamentti rahoitti yhdeksänvuotista sotaa 1688–1697 Ranskaa vastaan joukkovelkakirjalainalla. Lainan hoitamiseksi perustettiin Bank of England 1694, minkä avulla valtio saattoi velkaantua ja vapautua vuosittaisten verotulojen rajoista ja takasi lainoja tulevilla verotuloilla. Valtion parantunutta rahoitustilannetta käytettiin laivaston kehittämiseen. Mainio vallankumous paransi myös omistusoikeuksia, mikä vapautti rahoitusmarkkinoiden kehittymisen. Yksityiset välittäjät alkoivat Bank of Englandin ympäristön kahviloissa noteeraamaan velkakirjoja, kiinteistöjä ja kauppakomppanioiden osakkeita. He keskittyivät viiteen tärkeimpään, eli Hollannin ja Englannin Itä-Intian kauppakomppanioihin, Hollannin Länsi-Intian kauppakomppaniaan, Royal African Companyyn ja talouskuplan (Etelämeren kupla) aiheuttaneeseen South Sea Companyyn. Parlamentti yritti suitsia villiä arvopaperikauppaa koko 1700-luvun, ja esimerkiksi osakeyhtiöitä sai perustaa vain parlamentin luvalla. Näitä vuosien 1688–1750 hollantilaisia uudistuksia, jotka mainio vallankumous sai aikaan, kutsutaan finanssivallankumoukseksi, joka mahdollisti Britannian taloudellisen kasvun ja loi puitteet teolliselle vallankumoukselle.

1600-luvulla Englannissa oli alkanut pääomia vaatinut työ jokien rakentamiseksi kanaviksi. Työ päättyi vasta 1800-luvulla, kun rautatiet veivät kanavien markkinat. Kanavat toimivat ensimmäisen teollisen kumouksen aikana tärkeimpinä kuljetusväylinä Britteinsaarien sisällä.

Maanviljelyn tehostuminen

Pääartikkeli: Englannin maatalouden vallankumous

Maanomistus siirtyi selkeämmin yksityisomistukseen ja yhteismaita alettiin yksityistää. Tämä paransi maankäytön tehokkuutta ja kasvatti satoja. Samalla kuitenkin maattoman väestön asema maaseudulla vaikeutui. Rahan käytön lisääntyminen ja palkkatyö alkoivat lisätä taloudellista rationaalisuutta. Esimerkiksi vanhoja vuokraviljelijöiden luontaisetuja alkoi poistua ja 1723 säädettiin laki salametsästystä vastaan. Tässä Black Act -nimellä tunnetussa laissa määrättiin kuolemanrangaistus yli viidestäkymmenestä rikkeestä.

Maatalouden arvostusta nosti se, että fysiokraatit korostivat maatalouden asemaa todellisena tuotantona. Sivistyneistön kiinnostus johti 1600-luvun lopulla Englannin maatalouden vallankumouksen käynnistymiseen. Käyttöön otettiin vuoroviljely, jolloin viljan kanssa vuoroteltiin apilan ja nauriin kasvatusta maan lannoittamiseksi. Lisäksi kehitettiin maatalouskoneita kuten kylvökone ja Alankomaista kopioitua rauta-auraa. Näiden seurauksena maatalouden työvoiman tarve väheni ja 1750-luvulta alkaen tuotanto kasvoi nopeammin kuin väestö. Maatalouden tehostumisen ja suurtilojen vuoksi Englannissa maataloustyö ja tehdastyö eriytyivät ja palkkatyö yleistyi, mikä helpotti työvoiman saantia teollisuudessa. Vuonna 1800 jo noin 23 prosenttia kansasta asui kaupungeissa, yli 10 prosenttia enemmän kuin muissa Euroopan maissa. Huolimatta maanviljelyn tehostumisesta viljanhinta pysyi vuosina 1750–1850 korkealla ja vaati merkittävän osan työläisten palkasta.

Aatelin ja rahvaan suhteet sekä porvariston nousu näiden väliin

Anglikaaninen kirkko on Englannin valtiokirkko, mutta sen ulkopuolella oli erilaisia kirkosta eronneita protestanttisia ryhmiä, kuten puritaanit. Uskon- ja kansalliskiihkoiset aiheuttivat esimerkiksi 1791 ”Pristley riot” -nimellä tunnetun mellakan, jossa tuhottiin Joseph Priestleyn kodin kalusto ja Lunar societyn papereita.

Mainion vallankumouksen seurauksena aateli oli saanut heikon kuninkaan ja ylintä valtaa käyttävässä parlamentissa olivat vastakkain maalaisaatelia edustava Tory-puolue ja korkeampaa aatelia sekä kaupunkilaisia edustava Whig-puolue. Englanti oli 1760-luvulle saakka maatalousyhteiskunta ja valtaa piti maata omistava maalaisaateli. Maalaisaateli oli miehittänyt myös oikeuslaitoksen ja kirkon virat. Heikko kuningas johti heikkoon valtioon. Rahvas oli tietoinen oikeuksistaan ja nousi kapinaan hyvin herkästi. Koko 1700-luvun Englannissa oli jatkuvasti paikallisia ja ajoittain laajempiakin kapinoita. Varsinkin katovuodet aiheuttivat mellakoita, joissa kansanjoukot pyrkivät asettamaan viljan hintaa. Myllyjä, maanviljelijöitä ja viljankuljettajia uhattiin pakolla, jolleivät he myisi viljaa säädettyyn hintaan. Uhkauskirjeet ja pienimuotoinen ilkivalta oli yleisiä rahvaan käyttämiä keinoja. Kuolemantuomio mitättömästä rikoksesta saattoi laukaista mellakan. Mellakan johtajat voitiin vapauttaa voimalla. Sotaväki oli haluton puuttumaan sisäisiin ongelmiin, ja jos se kutsuttiin paikalle, se oli yleensä myöhässä. Jos armeija joskus ehtikin paikalle, niin se saattoi johtaa niin laajaan terroriin, että armeijan kutsuneet tahotkin pyysivät armeijaa poistumaan. Seurauksena tästä oli, että oikeuslaitos joutui etsimään ratkaisuja, jotka tyydyttivät kaikkia osapuolia ja paikalliset viranomaiset oppivat olemaan neuvotteluherkkiä. Rahvaan innoittajana oikeustaistelussaan oli radikaali parlamentin edustaja ja lehtimies John Wilkes (1725–1797), joka pyrki laajentamaan äänioikeutta. Toinen kansan suosiossa ollut henkilö oli Yhdysvaltain perustajaisäksi jossain yhteyksissä luettu, mutta myös Englannissa vaikuttanut Thomas Paine (1737–1809). Sisäisestä epävakaudesta huolimatta vasta Ranskan vallankumous sai aatelin pelkäämään vallankumousta myös Englannissa, ja se kovensi valtion otteita 1700-luvun lopulla.

Markkinatalouden kasvun ja kaupungistumisen vuoksi rahvaan ja aatelin välillä oleva kauppiaiden, virkamiesten, erikoisammattimiesten, opettajien, kirjanpitäjien, viihdyttäjien ja vastaavien joukko alkoi laajentua. Näiden valtaa rajoitti klienttisuhde aatelistoon. 1700-luvun kuluessa väliryhmien koon kasvu vähensi riippuvuutta aatelistosta. Aateliston piirissä kieltäydyttiin hyväksymästä ”keskiluokan”-käsitteen mielekkyyttä 1700-luvun loppuun saakka. Kun oli riittävästi varallisuutta, sai äänestysoikeuden ja joukon kasvaessa porvariston asema parlamentaarisessa hallinnossa alkoi parantua. Valistusfilosofien John Locke ja Thomas Hobbes ajatukset valtiosta saivat enemmän jalansijaa. Adam Smith (1723–1790) alkoi puhua kriittisesti vallitsevasta talouspolitiikasta, jota hän kutsui merkantilismiksi. Vuosisadan puolivälin jälkeen brittien kuva omasta maastaan oli muuttunut kiihkouskovaisesta vapautta suosivaksi, vaurautta havittelevaksi ja kauppaa käyväksi suurvallaksi. Tuolloin myös mannereurooppalaisen sivistyneistön anglofilia oli huipussaan. 1775 alkanut sota itsenäistyvää Yhdysvaltoja vastaan taas koettiin olevan taistelua vapautta vastaan ja mantereella syntyi anglofobiaa.

Tiede ja tekniikka 1700-luvulla

Sepän paja 1700-luvulla. Vesimylly käyttää pajavasaraa.

Langan kehruuta ja nypläystä 1700-luvulla.

Isaac Newton julkaisi vuonna 1687 teoksensa Philosophiae Naturalis Principia Mathematica, jossa hän esitti mekaniikan perusteet. Tutkimuksissaan Newton sovelsi luonnontieteellistä menetelmää, jota jo Galileo Galilei oli käyttänyt. Kun tätä menetelmää alettiin ymmärtää paremmin, sitä haluttiin soveltaa laajemminkin. Ranskalainen, osin Englannissa vaikuttanut Denis Papin (1647–1712), rakensi painekattilan ja siihen varoventtiilin vuonna 1681 sekä ensimmäisen höyrykoneen 1690. Royal Society julkaisi hänen tutkimuksensa vuosina 1707–1712. Vuonna 1712 Thomas Newcomen (1663–1729) rakensi ensimmäisen kaupallisesti merkittävän höyrykoneen, jossa hän hyödynsi niin Papinin kuin ensimmäisen höyrykoneen vuonna 1698 patentoineen Thomas Saveryn (1650–1715) ideoita.^lähde?

Englannissa kuninkaan ja parlamentin välinen taistelu vallasta johti siihen, että vuonna 1624 annetussa laissa Statute of Monopolies, kuningas sai oikeuden myöntää monopoli jollekin tietylle keksinnölle vain määrätyksi ajaksi. Sen ajatuksena oli tekniikan edistäminen. Tästä laista kehittyi patenttilainsäädäntö, jonka katsotaan olleen teollisen vallankumouksen edistäjä. Saveryn patenttia jatkettiin erityisellä tulikonelailla vuoteen 1733. Vuoteen 1775 mennessä oli rakennettu noin 600 Newcomenin höyrypumppua, joita käytettiin kaivoksissa veden poistamiseen.^lähde?

Johannes Gutenbergin kirjapainokeksinnön jälkeen oli alettu painaa enemmän myös erilaisia maanviljelysoppaita ja vastaavia teknisiä oppaita. Tästä huolimatta 1700-luvulla koneenrakennustaito oli pääosin vielä oppipoikien kautta leviävää tietoa. Varsin monimutkaisia ja tarkkoja kelloja osattiin jo rakentaa, kuten ensimmäinen kelvollinen kronometri 1759. Euroopassa oli hyödynnetty vesimyllyjä roomalaisajoista ja tuulimyllyjä keskiajalta alkaen. Näiden määrä oli kasvanut vuosi vuodelta, ja niitä käytettiin yksinkertaisiin tehtäviin jauhamaan viljaa, takomaan rautakappaleita, vetämään rautalankaa ja vanuttamaan villakangasta veraksi ja saraksi.

Työn organisointi 1600- ja 1700-luvuilla

Armeijoiden vaatimien parempien ja yhtenäisempien varusteiden valmistus synnytti myös paremmin organisoitua tuotantoa. 1600- ja 1700-luvuilla syntyi suuria käsiteollisuuslaitoksia, manufaktuureja, joissa tehtiin massatuotantona univormuja, kiväärejä ja purjekankaita tilaajien laatuvaatimusten mukaan. Näissä saattoi työskennellä satoja, jopa tuhansia työntekijöitä. Tämän rinnalla toimi kustannusjärjestelmä, joka perustui kotiteollisuuteen. Siinä kustantaja eli tilaaja otti pankista lainaa, jolla maksoi palkat kotiteollisuustyöntekijöille ja toimitti heille materiaalin kankaiden valmistukseen talveksi. Työntekijät olivat maanviljelijöitä, joilla oli aikaa talvikaudella. He ostivat palkkarahoilla siemenviljaa ja maksoivat palkat satokauden työntekijöille. Sadonkorjuun jälkeen maanviljelijät tallettivat ylimääräiset rahansa pankkeihin. Raha kiersi puolen vuoden jaksoissa ja pankkitoiminta laajentui. Kustannusjärjestelmä oli joustava niin tilaajien kuin työntekijöidenkin näkökulmasta.

1700- ja 1800-lukujen vaihde

Marple kanavasilta 1803, jossa laiva kulkee sillalla.

Bridgewaterin kanava ylittää Manchesterin kanavan, joka oli viimeinen suuri kanava.

Stephensonin Rocket-veturi museossa.

Rautarakenteinen silta Englannissa vuodelta 1779 Coalbrookdalen lähellä.

Romanttishenkinen kuva ”Cottonpolis” -nimellä tunnetusta Manchesterista.

Teollisen kumouksen ydin oli koneellistettu tehdastyö. Ensimmäisen teollisen vallankumouksen merkittävin keksintö oli höyrykoneeseen tehdyt parannukset, vaikka höyrykone ei vielä ensimmäisen teollisen vallankumouksen aikana ehtinyt suuresti vaikuttaa teolliseen tuotantoon. Sen sijaan puuvillan kehruu ja kudonta tehostui vesivoimalla toimivilla koneilla ja siirtyi tehdastyöksi. Muita merkittäviä keksintöjä olivat kivihiilen käyttäminen tehostuneessa raudanvalmistuksessa. Kivihiilestä tuli myös höyrykoneiden energian lähde. 1800-luvun alussa höyrykonetta alettiin soveltaa liikenteeseen rautatiellä ja laivoissa. 1800-luvun alkupuolella otettiin käyttöön myös ensimmäinen sähköinen viestin eli lennätin.

Henry Maudslayn sorvi noin vuosilta 1797–1800.

1830-luvulla rakennettiin tunneli Thamesin ali. Rakennustyössä käytettiin sementtiä.

Hevoskäyttöinen puimakone

Höyrykone

Pääartikkeli: Höyrykone

Thomas Newcomen rakensi ensimmäisen höyrypumpun 1712, joka parhaimmillaan pystyi nostamaan 500 litraa minuutissa, mutta kulutti paljon polttoainetta. James Watt (1736–1818) kehitti höyrypumpusta käyttökelpoisen pyörivän voiman tuottajan eli höyrykoneen. Hän lisäsi siihen lauhduttimen, luistiventtiilin ohjaamaan höyryä myös männän päälle, planeettavaihteistomekanismin tuottamaan pyörivää liikettä ja pyörimisnopeuden mekanisoidun keskipakosäätimen. 1700-luvulla ei pystytty valmistamaan turvallista paineastiaa, joten varhaiset höyrykoneet toimivat alipaineella, jossa kuumaa höyryä sisältävään mäntään ruiskutettiin kylmää vettä. Tällöin tiivistyvä höyry synnytti mäntään alipaineen ja ulkopuolisen ilmanpaine puristi männän sisään tuottaen voimaa. Wattin esittämässä ja vuonna 1769 patentoidussa parannuksessa höyryn jäähtyminen siirrettiin lauhduttimeen. Kun mäntä pysyi jatkuvasti kuumana, koneen hyötysuhde parani merkittävästi. Polttoaineen kulutus putosi kolmannekseen. Muut parannukset saivat patentin 1780-luvulla. Kun Wattin patentit raukesivat 1800-luvun alussa, höyrykoneen kehitystyö lähti uuteen vauhtiin. Vuonna 1804 Richard Trevithick esitteli ensimmäisen höyryveturin, jossa käytettiin ylipaineella toimivaa höyrykonetta ja höyrykattilaa. James Watt alkoi verrata höyrykoneiden tuottamaa työmäärää hevosiin ja häneltä on peräisin termi hevosvoima. Wattin työn tuloksena alettiin myös ymmärtää, että poltetun hiilen määrällä ja koneen tekemän työn välillä on yhteys. Wattin koneita käytettiin edelleen kaivosten pumppaamiseen, mutta hänen parannettuja koneita alettiin käyttää myös muissa tehtävissä vesivoiman tai tuulivoiman sijasta, kuten laivoissa. Vuonna 1800 Britanniassa oli noin 2 500 höyrykonetta ja näistä Wattin yhdessä Matthew Boultonin kanssa perustama konepaja oli rakentanut 496.

Kivihiili ja raudan valmistus

Metallinauhan kylmävalssausta 1700-luvulla

Pääartikkeli: Masuuni

Raudan valmistuksessa ei voitu käyttää kivihiiltä, koska kivihiili sisältää rikkiä. Tämän vuoksi rautamalmin pelkistämiseen käytettiin puuhiiltä, mistä seurasi, että Euroopan metsät kävivät vähiin ja metsäisistä maista, kuten Ruotsista ja Norjasta tuli merkittäviä raudantuottajia. Kivihiilen käyttöä raudan valmistuksessa oli kokeiltu jo 1600-luvulla, mutta ongelmana oli sen rikkipitoisuus. Abraham Darby kehitti 1709 menetelmän valmistaa koksin eli puhdistetun kivihiilen avulla takkirautaa. Koksia oli alettu käyttää jo 1642 oluen valmistuksessa, koska se ei tuhonnut kattilaa eikä antanut makuvirhettä. Darbyn keksinnön jälkeen Englannin takkiraudan tuotanto ja hiilen kulutus alkoivat kasvaa. Vuonna 1784 Henry Cort kehitti putlaus-menetelmän, jossa takkiraudasta voitiin valmistaa mellottamalla vähähiilistä keittoterästä. Menetelmä teki Britanniasta Euroopan suurimman raudantuottajan parissa vuosikymmenessä. Vuoden 1788 tuotanto oli 32 000 tonnia ja vuonna 1830 jo 680 000 tonnia. Mantereella samantasoinen raudantuotanto henkeä kohden kuin Britanniassa vuonna 1790 saavutettiin vasta 1870.

Puuhiilen vuoteen 1790 mennessä syrjäyttänyt koksi on lämpöarvoltaan parempi kuin kivihiili. Se ei myöskään tuota palaessaan rautaa syövyttäviä rikkiyhdisteitä, joten koksia poltettiin myös höyrykoneissa. Höyrykoneiden avulla taas pystyttiin toimimaan yhä syvemmissä kaivoksissa ja kuljettamaan kivihiiltä pitempiä matkoja. Kivihiiltä polttamalla ihmiskunta otti ensi kertaa käyttöön fossiilisen polttoaineen ja sai haltuunsa runsaan, vuosituhansien aikana kertyneen energian. Britannia tuotti vuonna 1830 hiiltä 24 miljoonaa tonnia, joka oli 75% maailman tuotannosta. Vuonna 1870 tuotanto oli jo 110 miljoonaa tonnia, mikä edusti vielä puolta maailman tuotannosta.

Puuvilla ja tekstiiliteollisuus

Pääartikkeli: Puuvilla, Tekstiiliteollisuus

Yhdysvaltalaisen Draper-tehtaan valmistamia kutomakoneita

Lennätinlaitteistoja 1800-luvulta. Vasemmalla keskellä morsetuskosketin.

Englannin Itä-Intian kauppakomppania alkoi 1600-luvulla tuoda Intiasta puuvillakankaita. Kankaita oli eri laatuisia. Ne olivat kevyitä, värikkäitä, pesunkestäviä ja säilyttivät värinsä hyvin. Tämän vuoksi ne menestyivät kaupallisesti. Euroopan tekstiilityöläiset eivät pystyneet kilpailemaan näiden kankaiden kanssa ja he alkoivat vaatia tuontisuojaa. Tämän he saivatkin, ja 1700-luvulla puuvillakankaiden tuonti oli kielletty lähes koko Euroopassa. Käsittelemätöntä puuvillaa sai edelleen tuoda, joka kannusti erityisesti Englannissa yrittäjiä sen hyödyntämiseen. Puuvillakankaan päätyövaiheet ovat kehräys ja kudonta. Vaateteollisuus oli kotiteollisuutta, jossa naiset perinteisesti kehräsivät langat ja miehet kutoivat kankaat. Kehrääminen vei huomattavasti enemmän aikaa, ja ongelma paheni kun John Kay keksi lentävän sukkulan vuonna 1733, jolla kankaan kutomisen nopeus kaksinkertaistui.

Langan kehräyksen kehitys

Kehräysongelma sai odottaa ratkaisua pari vuosikymmentä. Vuonna 1764 James Hargreaves valmisti kehruu-Jennynä tunnetun laitteen. Tämä varsin yksinkertaisen oloinen kone kahdeksankertaisti kehräämisen tehokkuuden ja muutti Englannin teollisen kehityksen suunnan. Samalla se myös edisti lapsityövoiman käyttöä, koska pieni- ja näppäräsormiset lapset liittivät tehokkaammin yhteen katkenneita lankoja. Ennen kehruu-Jennyä kotityöläiset kehräsivät käsin noin 250 000 kiloa puuvillaa. Vuonna 1785 määrä oli noussut seitsemään miljoonaan kiloon.

Richard Arkwright oli keskushahmo varsinaisen tekstiiliteollisuuden synnyssä. Hän sai haltuunsa parannetun version Kehruu-Jennystä ja lisäsi siihen ulkoisen voimanlähteen, joka oli aluksi hevosten pyörittämä kehä. Hän rakensi vuonna 1770 vesivoimalla toimivan tehtaan syrjäiseen Derwentin laaksoon turvaan luddiiteilta. Tätä pidetään ensimmäisenä nykyaikaisena tehtaana. Vuonna 1792 Arkwrightilla oli palveluksessa 5 000 henkilöä ja hänellä oli omaisuutta puoli miljoonaa puntaa, joka oli silloin hyvin paljon rahaa. Samuel Crompton kehitti vuonna 1779 kehruukoneen nimeltä ”spinning mule”, jolla saatiin tehtyä lujempia lankoja kuin käsin kehräämällä. Puuvillalangan tuotanto työntekijää kohden kasvoi niin, että vuonna 1800 tuotanto oli jo 150-kertainen ja vuonna 1825 300-kertainen. Kankaiden hinnat eivät laskeneet samassa suhteessa, sillä koneet vaativat pääomaa. Vuodesta 1780 vuoteen 1850 mennessä puuvillakankaan hinta oli laskenut 85%.

Kutomakoneen kehitys

Maalaispappi Edmund Cartwright kiinnostui kankaan valmistuksesta ja kehitti vuonna 1785 kangaspuiden mekaniikkaa niin, että siinä voitiin hyödyntää ulkopuolista voimanlähdettä, joten voidaan puhua kutomakoneesta. Kesti kuitenkin vielä puoli vuosisataa, ennen kuin kutomakone oli automatisoitu täysin. Richard Roberts patentoi 1822 metallisen, automaattisen ja hyvin nopean kutomakoneen, mutta senkin jälkeen tehtiin vielä merkittäviä parannuksia. Kutomakoneiden määrä kasvoi Cartwrightin keksinnön jälkeen niin, että vuonna 1851 Englannissa oli toiminnassa neljännesmiljoona kutomakonetta. Niiden määrä lisääntyi Englannissa tämän jälkeen noin sadallatuhannella kymmenessä vuodessa ja maksimi saavutettiin 1913, jolloin Englannissa oli niitä 805 000 kappaletta. Koko maailmassa oli tuolloin melkein kolme miljoonaa kutomakonetta. Englannin puuvillateollisuudesta tuli täysin tehdasteollisuutta. Kehräämöt ja kutomot koottiin samaan laitokseen. Suuret tehtaat keskittyivät kaupunkeihin ja Manchesterista tuli vertauskuva kehitykselle.

Yhdysvaltain kasvu puuvillan tuottajana

Puuvillateollisuuden ja kutomojen määrän lisääntyessä myös raaka-aineen tarve kasvoi. Yhdysvaltain eteläosa oli ilmastoltaan sopiva paikka kasvattaa puuvillaa. Ongelmana oli, että ainoa siellä kasvava lajike oli hankala, koska sen kodassa oli paljon tahmeita siemeniä, kolme kiloa yhtä puuvillakiloa kohden. Siementen erottaminen ei ollut taloudellista edes orjatyövoimalla. Puuvillan karstausongelman ratkaisi Eli Whitney vuonna 1797. Hänen kehittämänsä gin-nimellä tunnettu puuvillansiementen erotuskone oli yksinkertainen ja helposti rakennettavissa. Sen käyttö levisi nopeasti.

Puuvillan ansiosta Yhdysvaltain etelävaltiot alkoivat rikastua. Puuvillasta tuli 1800-luvun alussa tärkein kauppatavara maailmankaupassa. 1850 Yhdysvallat tuotti kaksi kolmasosaa Britannian ostamasta puuvillasta. Puuvillan tuotanto kasvoi suunnilleen nollasta 1800-luvun alussa lähes miljardiin kiloon sisällissodan alkuun mennessä. Puuvillatuotanto kärjisti ongelmia, kun orjuus sallittiin yhä useammassa osavaltiossa, koska puuvillapelloille tarvittiin työvoimaa. Pohjoisesta vietiin vuoden 1793 ja 1861 välillä 800 000 orjaa etelävaltioihin.

Tekstiiliteollisuuden merkitys

Vuonna 1803 puuvillatuotteiden vienti ylitti ensimmäisen kerran Britannian perinteisten villatuotteiden myynnin. Yli puolet puuvillatuotteista meni vientiin. Vuodesta 1790 vuoteen 1820 puuvillateollisuuden osuus nousi yhdeksenneltä sijalta tärkeimmäksi teollisuusalaksi. Samalla siitä tuli tärkein vientituote, jonka osuus nousi lähes puoleen koko viennistä. Sama tilanne jatkui vielä 1840-luvulla. Tärkein markkina-alue kankaille oli Manner-Eurooppa ja siellä Preussi ja sittemmin Saksan tulliliitto. Tulliliitto, Belgia ja Ranska yhdessä kuluttivat raakapuuvillaa vain kolmanneksen siitä mitä Britannia. Ranskassa palkat olivat komanneksen alhaisemmat kuin Britanniassa, mutta heidän tuotteensa olivat 25% brittien vastaavia kalliimpia. Vuonna 1860 puuvillateollisuuden tuotantotekniikka oli saavuttanut tason, jolla se pystyi valmistamaan kankaita vain kahdeksasosan hinnalla verrattuna vuoden 1780 kustannuksiin. Britannia vei 60% tuotanostaan ja heillä oli hallussaan 80% markkinoista vielä vuonna 1880.

Liikenne ja tietoliikenne

Eustonin rautatieasema 1837. Asema edustaa aikansa modernia rautarakennetta katossa.

Höyrylaivat kanavilla

Pääartikkeli: Höyrylaiva

Kanavien rakentaminen Englannissa vauhdittui 1750-luvulla. Tärkeimmät jokireitit yhdistettiin toisiinsa. Vuodesta 1750 vuoteen 1820 kanavia rakennettiin lähes 5 000 km. Eniten historian kulkuun tänä aikana vaikutti Yhdysvalloissa rakennettu Erien kanava vuodelta 1825, kun se avasi reitin Hudson-joelta Isoillejärville ja lyhensi viljan kuljetusmatkoja huomattavasti. Viljaa oli aikaisemmin kuljettu Mississippi-joen kautta. Tämän seurauksena matka-aika lyheni kolmesta yhteen viikkoon ja kuljetuskustannukset laskivat huomattavasti. Kanavat ja joet tarjosivat höyrylaivoille hyvän paikan kehittyä, koska purjehtiminen oli vaikeaa ja laivoja vedettiin usein rannalla olevilla hevosilla. Läpimurto höyryn käytössä laivojen voimanlähteenä oli amerikkalaisen Robert Fultonin rakentama alus. Fulton oli koeajanut Englannissa Charlotte Dundasilla ja perehtynyt John Fitchin keksintöihin. Tähän 1807 Hudson-joella rakennettuun North River Steamboat (Clermont) höyryalukseen sijoitettiin 18 hevosvoiman Wattin ja Boultonin tehtaan valmistama höyrykone. Ensimmäisellä 12 tunnin matkallaan alus saavutti 4,7 solmun keskinopeuden. Samaan matkaan jokipurret käyttivät neljä vuorokautta. Yhdysvaltain rannikko- ja jokiliikenteessä oli viiden vuoden kuluttua jo yli viisikymmentä höyryalusta. Englannissa kaupallisen höyrylaivaliikennöinnin aloitti Henry Bellin rakentama PS Comet alus. Vuonna 1815 Englannissa oli jo parikymmentä höyrykäytöistä alusta.

Rautatie

Pääartikkeli: Rautatie

Kanavia ei kuitenkaan voitu viedä jokaiselle hiilikaivokselle tai rautamasuunille, jolloin niiden kuljetus järjestettiin kiskoilla kulkevilla, mutta hevosten vetämillä vaunuilla lähimpään satamaan. Tällaiselle teollisuusradalle Richard Trevithick rakensi ensimmäisen käyttökelpoisen höyryveturin 1804. Vuonna 1815 Englannissa säädettiin yhdysvaltalaiselle viljalle tulli turvaamaan Englannin omaa maataloutta. Lain seurauksena viljan hinta nousi ja erityisesti hiilikaivoksille tuli halvemmaksi käyttää höyryveturia kuin kallista rehua syöviä hevosia. Teollisuusradat kehittivät tekniikkaa ja ratojen rakentaminen pääsi vauhtiin, kun Rocket-veturi voitti vuonna 1829 kilpailun Liverpoolin ja Manchesterin välisestä liikenteen järjestämisestä. Rocketin rakensi Robert Stephenson yhdessä isänsä George Stephensonin kanssa. Kilpailussa Rocket veti viisinkertaisesti oman painonsa edestä kuormaa ja saavutti yhdellä täydellä henkilövaunulla 33 km/h keskinopeuden. Tästä alkoi rautateiden nopea leviäminen, ja jo vuonna 1840 Englannissa oli 3 000 kilometriä rautateitä. Ensimmäinen rautatie Euroopan mantereella avattiin 1835 Belgiassa. Euroopan mantereella rautateillä oli merkittävä vaikutus teollisuuden kehitykseen erityisesti Saksassa ja Venäjällä. Vuonna 1850 Britanniassa oli vielä yhtä paljon rautateitä kuin mannermaalla yhteensä. Mannermaalla voimakas rautatien rakentaminen työllisti brittiläistä teollisuutta, koska rautatiekalusto tilattiin Britanniasta. Myös rahoitus saatiin paljolti Britanniasta.

Lennätin

Pääartikkeli: Lennätin

Ensimmäisen lennätinjärjestelmän rakensivat Yhdysvalloissa Samuel Morse ja Alfred Vail. New Yorkin ja Baltimoren välinen lennätinlinja otettiin käyttöön 24. toukokuuta 1844. Tälle lennättimelle riitti yksi johdinyhteys, sillä eri merkit koodattiin sähköttämällä erilaisia pulssijonoja eli Morsen aakkosia. Morsen ja Vailin lennättimen käyttö yleistyi nopeasti ja muutaman vuoden kuluessa se syrjäytti kilpailevat järjestelmät lähes täysin. Lennätin levisi nopeasti rautateiden rakentamisen mukana, koska lennätintä käytettiin rautatien turvallisuuden varmistamiseen. Junaa ei lähetetty matkaan, ennen kuin oli varmistettu, että rata on vapaa.^lähde?

Kellot ja aikakäsityksen muuttuminen

Mekaanisia kelloja oli alettu rakentaa jo keskiajalla ja 1600-luvulla kaikissa suuremmissa taajamissa alkoi olla kaupungintalon tai kirkon tornissa kello, jonka avulla paikkakunnan aika ilmoitettiin kellonsoitolla. Kello ilmoitti markkinoiden avaamisesta, mutta sen tavoite oli myös saada ihmiset ajoissa levolle ja nousemaan aikaisin töihin ja velvollisuuksiin. 1660-luvulta alkaen alkoivat kaappikellot yleistyä kodeissa. 1700-luvun alusta alkoi tulla tavalliseksi kellosepille ostaa Birminghamista valmiita kellon osia kaappikellojen rakentamiseksi. Taskukellojen valmistus yleistyi 1700-luvulla ja keskittyi muutamille paikkakunnille, kuten Lontooseen, Coventryyn, Prescotiin ja Liverpooliin. Vuosittaisen valmistusmäärän on arveltu olleen huippuvuonna 1796 noin 120 000–190 000 kelloa. Kellot olivat suhteellisen kalliita, mutta köyhempikin saattoi sellaisen parempana hetkenä ostaa, koska kellojen arvo säilyi ja niitä voitiin pantata. Kelloseppien taitavuutta pidetään ratkaisevan tärkeänä koneiden kehittämiselle, rakentamiselle ja käynnissäpitämiselle teollistumisen varhaisessa vaiheessa. Vuosina 1797–1798 Englannissa oli voimassa kellovero, jossa kellojen omistajien piti maksaa veroa kelloistaan. Veron vuoksi on olemassa veroviranomaisten arvioita veron tuotosta ja samalla kellojen määrästä: hopea- ja metallikelloja 800 000, kultakelloja 400 000 ja kaappikelloja 1 200 000 kappaletta. Vero osoittautui mahdottomaksi toteuttaa ja sillä oli hyvin haitallinen vaikutus Englannin kellotuotantoon. Ranskalaiset ja sveitsiläiset kellojen valmistajat saivat markkinoilla etuaseman.

Maatalousyhteiskunnassa aikakäsitys oli tehtäväorientoitunut, eläimet piti päivittäin ruokkia ja vilja kylvää ajallaan. Kellojen yleistyminen osui yhteen teollistumisen vaatiman suuremman työn tahdistamistarpeen kanssa. Maaseudulla olevien kaivosten ja tehtaiden työntekijät viljelivät myös maata tai rannikoilla kalastivat, jolloin he olivat poissa töistä sesonkien aikana. Teollistumisen edetessä ja kaupungistuessa työkurin piti parantua. 1700-luvulla palkkaus oli urakkaluontoista tai tilapäistä, mutta 1800-luvun alussa siirryttiin enemmän aikaperusteiseen viikkopalkkaan. Työnantajille tuli perusteltujakin syitä valvoa työaikaa. Tehtaan kello alkoi määrätä työrytmiä. Kun työntekijöilläkin saattoi olla oma taskukello, syntyi kiistaa ajanmittauksen tarkkuudesta ja joissakin tapauksessa tehtailijat kielsivät työntekijöitään tuomasta omia kellojaan työpaikalle. Tehtaissa voitiin toimia paikallisessa ajassa, jossa aika oli tahdistettu auringon mukaan, mutta rautatieliikenteessä tuli hyvin pian tarpeelliseksi ottaa käyttöön yhtenäinen aika, minkä rautatieyhtiöt toteuttivat 1840-luvulla. Rautateillä noudatetusta ajasta tuli vuonna 1880 Englannissa yleisesti käytetty perusaika.

Muita merkittäviä keksintöjä

• Työstökoneiden kehitys auttoi valmistamaan tarkempia koneiden osia, esimerkiksi höyrykoneiden sylintereitä ja mäntiä.
• Uudet kemikaalien tuottomenetelmät, esimerkiksi rikkihapon tuotannossa.
• Portlandsementti
• Kaasuvalaistus, joka auttoi kaupunkien ja tehtaiden valaisemisessa. Tehtaissa voitiin kaasuvalon avulla tehdä laajemmin työtä myös pimeään aikaan.
• Tasolasinvalmistuksessa uusi sylinterimenetelmä. Tämän vuoksi pystyttiin tekemään teräsrunkoisia kasvihuoneita. Rakennustapaa käytettiin uusissa rautatieasemissa ja tunnetuin tyylin edustaja on Kristallipalatsi vuoden 1851 Lontoon maailmannäyttelyssä.
• Jatkuvatoiminen tasoviiraa käyttävä paperikone, josta käytettiin keksijän mukaan nimitystä Fourdrinier.
• Puimakone, jonka keksi Andrew Meikle 1786. Tämä vähensi työvoiman tarvetta niin, että koneen käyttö johti vuonna 1830 maatyöläisten laajoihin kapinoihin, jotka tunnetaan nimellä Swing Riots.

Teollistumisen alku kanaalin ympäristössä ja leviäminen Euroopan mantereelle

Vuosina 1838-1853 rakennettu työläisten asuntoalue La Louvièren kaupungissa

Euroopan mantereella huomattiin varhain Britannian kehitys ja tietoa siitä oli runsaasti saatavilla. Säilyttääkseen kilpailuasemansa Englanti oli asettanut teollisuuden tuotantokoneet vientikieltoon 1780-luvulla. Ohittaakseen kiellon Euroopan maat houkuttelivat englantilaisia koneenrakentajia muuttamaan mantereelle valmistamaan tekstiiliteollisuudenkoneita. Monet perustivat myöhemmin koneita valmistavia yrityksiä. Muuttaneista erityisen hyvin menestyivät veljekset William ja John Cockerill, jotka perustivat valimon ja konepajan Liègen. Belgia vapautti koneiden viennin vuonna 1830 ja Liègestä toimitettiin englantilaista tekniikkaa Eurooppaan. Englannin vientikielto rapistui ja se kumottiin vähitellen vuosina 1836–1842.

Ensimmäiseen teolliseen vallankumoukseen ehti 1800-luvun puolella Euroopan mantereelta mukaan kanaalin itärannan alueita ja suurten jokien seutuja, kuten osia Alankomaista ja Ruhrin alue nykyisen Saksan alueella, Koillis-Ranska ja etenkin vuonna 1830 itsenäistyneen Belgian eteläinen osa, Vallonia. Näillä alueilla oli suuria kivihiilivarantoja, rautakaivoksia ja raudan tuotantoa. Belgiassa ja Alankomaissa kaupan ja teollisuuden edustajilla oli paljon poliittista valtaa ja he kannattivat jo varhain tavaramarkkinoiden vapauttamista valtioiden sisällä ja työvoiman sekä pääoman liikkuvuutta. Nämä maat siirtyivät Englannin tapaan suuremmitta ongelmitta kapitalismiin vuoden 1815 jälkeen.

Mantereen teollistumiskehitys 1700-luvun puolella

Teollisen vallankumouksen alkuaikoina tekniikkaa siirtyi kanaalin sellaisena kuin se oli käytössä Britanniassa. Tämä kesti 10-20 vuotta koneiden ensimmäisestä käyttöönotosta. Tuotu tekniikka menestyi, jos olosuhteet olivat vastaavat kuin Englannissa. Jos tekniikkaa ei saatu toimimaan, saattoi käydä kuten mantereen tekstiiliteollisuudelle, joka katosi brittiläisen kilpailun vuoksi. 1820-luvulla Belgiassa ja Ranskassa alettiin valmistaa omia tekstiiliteollisuudenkoneita, mutta Saksassa vasta 1850-luvulla. Höyrykoneiden rakentaminen alkoi Ranskassa 1815, Belgiassa ja Reininmaalla 1820 ja Pietarissa 1825. Brittilaisiä puuvillakoneita oli tuotu Ranskaan jo 1700-luvulla ennen vallankumousta, mutta Napoleonin sodan jälkeen nämä koneet olivat vanhentuneita. Koksia Ranskassa oli tehty englantilaisilla opeilla jo 1785, mutta tämäkin taito jouduttiin opettelemaan uudelleen 30 vuotta myöhemmin. Ranskassa kokeiltiin 1784 myös Wattin ja Boultonin valmistamaa höyrykonetta raudantuotannossa palkeita käyttämässä, mutta tämä laitos kaatui 1818 halpaan brittiläiseen rautaan. Vallankumouksen jälkeen Ranska ei enää saanut brittiläistä tekniikkaa eikä pystynyt kasvattamaan raudan tuotantoa, mitä olisi tarvittu aseisiin. Preussissa kokeiltiin raudan valmistuksessa putlausta Gleiwitzissa (nykyään Gliwice) 1794–96. Ensimmäinen Newcomen mallin mukainen höyrypumppu oli rakennettu 1751 Ruhrin alueen kaivokseen. Belgian Verviersiin ja Gentiin puuvillakoneita tuli 1700–1800 lukujen vaihteessa. Liègessä oli rakennettu höyrypumppu jo 1721, siis aikaisemmin kuin useaan englantilaiseen kaivokseen. Valloniasta kehittyi 1800-luvulla mantereen teollistunein alue. Venäjällä Pietariin tuli ensimmäinen Kehruu-Jenny jo 1798, mutta Venäjä säilyi eurooppalaisen tekniikan vastaanottaja. Englannin rautatuotannon kasvu vei venäläisen raudan markkinat Euroopassa.

Teollistumisen nopeutuminen 1800-luvun alkupuolella

Britannialle oli kertynyt Napoleonin sotien päättyessä vuonna 1815 valtavasti velkaa. Velkaa oli yli miljoona puntaa, ja suhteessa bruttokansantuotteeseen velkaa oli yli 250 prosenttia. Britannia tasapainotti valtion budjetin ja ryhtyi noudattamaan politiikkaa joka johtaisi talouden kasvamiseen, jotta velka pienenisi suhteessa talouden kokonaistuotantoon. Britannia onnistui ratkaisemaan velkaantuneisuuden, sillä teollistuminen toi talouden kasvuprosentit, jollaisia ei ollut nähty aikaisemmin.

Napoleonin sotien jälkeen vuonna 1815 mantereen teollisuus on jäänyt pahasti jälkeen Britanniasta. Tämä hidasti lisää mantereen teollistumista, koska halvat brittiläiset tuoteet veivät markkinat. Britannian teollinen menestys yhdistettynä suurvalta-asemaan sekä kaupan ja merien hallinta laittoivat mantereen valtiot pakkotilanteeseen, jossa oli riskinä liiallinen riippuvuus Britanniasta. Aluksi yritettiin suojatua tulleilla. Nopeimmat alkoivat omaksua brittiteollisuuden koneita ja toiminta tapoja 1820- ja 1830-luvuilla, mutta esimerkiksi Saksa uusi puuvillateollisuutensa koneita vasta 1840-luvulla. Mantereella myös pelättiin teollistumisen tuomaa yhteiskunnallista muutosta ja vaikutusta työllisyyteen. 1800-luvun alkupuolella brittiläinen vaikutus ulottoi lähes kaikkeen uuteen teollisuuteen mantereella. Vuonna 1824 virallisten laskelmien mukaan mantereella työskenteli yli 2 000 brittiläistä yrittäjää, mekaanikkoa ja koneenrakentajaa ja tukena oli usein myös brittiläinen pääoma. Toisaalta, kun eurooppalainen teollisuus pääsi vähänkin jaloilleen, ideoita ja keksintöjä siirtyi myös mantereelta Britanniaan. Vasta 1800-luvun puolivälin jälkeen länsi-eurooppalaiset yritykset ottivat suuremman markkina-aseman Itä-Euroopan teollistamisesta. Menestynein 1800-luvun mantereen teollisuusvaltioista oli Belgia, joka 1830 oli mantereen suurin hiilen tuottaja ja 1850-luvulla se tuotti enemmän rautaa kuin Ranska tai Saksan keisarikuntana myöhemmin tunnettu alue. Belgia säilyi asukasta kohden laskettuna mantereen teollistuneimpana maana vuoteen 1913 saakka.

Vaikutuksia

Lapsia töissä kutomossa

Työväestön asema ja lapsityövoima

Nuori tyttö vetää vaunua hiilikaivoksen käytävässä. Kuva on parlamentin komitean raportista 1800-luvun alkupuolelta.

Työn siirtyminen maaseudun kotiteollisuudesta kaupunkien tehdastyöksi paransi tuotantokykyä, mutta aiheutti samalla uusia ongelmia. Osalta käsityöläisistä koneet veivät heidän tulonsa. Kutomakoneen käyttöönotto 1800-luvun alussa aiheutti niin suurta katkeruutta käsityöläisissä, että he hyökkäsivät tehtaiden kimppuun ja rikkoivat koneita. Varsin laajaa huomiota sai eräs tällainen ryhmä, jota kutsuttiin luddiiteiksi. Käynnistynyttä teollistumiskehitystä ei kuitenkaan onnistuttu pysäyttämään.

Jo 1700-luvun lopulla käyttöönotettu kehruu-Jenny edisti lapsityövoiman käyttöä. Kasvava teollisuus alkoi käyttää Englannissa yhä enemmän lapsityövoimaa. Syinä oli se, että lapsille voitiin maksaa pienempää palkkaa ja he sopeutuivat paremmin teolliseen työrytmiin. Lasten asema oli huono. Lapsikuolleisuus oli suurta, erään tilaston mukaan puolet kuoli ennen seitsemättätoista ikävuottaan. Toisaalta lapsia synnytettiin paljon, koska siten vanhemmat saattoivat varmistaa, että joku lapsista selviää ja pystyy huolehtimaan vanhemmistaan vanhuksina. Köyhissä kodeissa jokaisen oli osallistuttava toimentulon hankkimiseen. Jopa kuusivuotiaita laitettiin kaivostöihin, koska he pystyivät kulkemaan kapeissa käytävissä. Pitkien työpäivien vuoksi he eivät nähneet aurinkoa ja kärsivät D-vitamiinin puutteesta. Teollisuuden kemikaalit olivat myrkyllisiä, esimerkiksi väreissä käytettiin lyijyä ja arsenikkia. Pieniä lapsia käytettiin myös nokipoikina savuhormien puhdistuksessa. Lapsilla ei ollut juuri minkäänlaista lainsuojaa. Vasta 1814 tuli laki, joka kielsi lasten varastamisen. Monissa tehtaissa työskenneltiin 12–14 tuntia kuutena päivänä viikossa ja vasta vuoden 1833 tehdastyöaikalaki rajoitti alle 13-vuotiaiden lapsien työpäivän kymmeneen tuntiin arkena ja kahdeksaan tuntiin lauantaina sekä kielsi yötyön. Vuoden 1842 kaivostyölaki kielsi naisilta ja alle 12-vuotiailta pojilta kaivostyön. Lasten kurjuutta lisäsi huono ravitsemustilanne. Vuonna 1750 arvioitiin kolmanneksen Lontoon asukkaista, erityisesti ilman vakituista työtä olevien, menevän nukkumaan rahattomana. Lontoossa arvioitiin 1860-luvulla olevan 100 000 katulasta.

Teollinen työ ja talouden rakennemuutos

Cornwallin tinakaivokset olivat ensimmäisiä höyrykoneen käyttäjiä. Kuvassa Lelantin kaivos, joka suljettiin 1930 toimittuaan sitä ennen yli 200 vuotta. Kuilut yltävät 700 metriä merenpinnan alapuolelle.

Kirjassaan Kansojen varallisuus (1776) Adam Smith kertoo silmäneulojen valmistuksesta. Esimerkillä hän haluaa kuvata käsityön ja teollisen työn eroa. Käsityöläinen valmisti silmäneulan yksi kerrallaan rautalangasta. Teollisessa valmistuksessa työ jaettiin vaiheisiin, joissa pätkittiin rautalankaa, annettiin neulalle karkea muoto, meistettiin toiseen päähän neulansilmä, sitten neula hiottiin muotoonsa, karkaistiin ja lopuksi tehtiin pintakäsittely. Näin työ voitiin jakaa osiin, joissa tarvittiin vain vähän ammattitaitoa, mikä on ollut koko teollistumisen kantava periaate. Sen vuoksi voitiin käyttää myös lapsityövoimaa. Teollisuus ei sivistänyt työväestöä. Neulan valmistuksessa tuottavuuden nousu ei myöskään tullut pelkästään työn vaiheistuksesta, vaan vaiheistus mahdollisti koneellistamisen ja neulojen valmistuksen suuremmissa erissä. Adam Smith arvioi tuottavuuden nousevan 260 prosenttia. Ihmisestä tuli tavallaan koneen osa ja tässä roolissa ihmisestä heikkouksineen tuli tuotannon pullonkaula. Teollinen vallankumous eteni korvaamalla lihastyötä mekaanisella voimalla ja käsien taitoa automaatiolla. Tehtaassa työtä ei ehkä tehty rivakammin kuin käsityössä, mutta työ oli muuttunut yksinkertaisemmaksi ja yksipuolisemmaksi. Työnvaiheistusta on pidetty hiostuksen ja työläisten riiston maksimoinnin välineenä, sillä uusi tuotantotapa aiheutti usein työväen huonoa kohtelua. Toisaalta vaiheistus aloitti prosessien ja työvälineiden kehittämistyön, sekä paransi materiaalien ja prosessien ymmärrystä.

Aluksi työpajoissa työntekijät työskentelivät kuten kodeissaankin, omaan tahtiinsa. Vasta myöhemmin otettiin käyttöön tehdaskuri, jossa työntekijöiden piti kurinalaisesti keskittyä tehtäviinsä. He eivät pitäneet tästä, mutta tämä tuotti paljon korkeammat palkat. Taloushistorioitsija Gregory Clarkin mukaan työntekijöiltä puuttui itsekuria, joten he näin "palkkasivat" kapitalistit ohjaamaan heidät työskentelemään ahkerammin ja tienaamaan enemmän.

Koneiden ja ihmistyön suhde

Teollisen vallankumouksen alusta asti on keskusteltu, lisääkö uusi teknologia työttömyyttä vai käykö päinvastoin tulojen ja kysynnän kasvaessa? Kokonaistalouden näkökulmasta on selvää, että koneistaminen lisäsi myös käsityöläisten tarvetta. 1700-luvun talouskasvu paransi työllisyyttä työvoimavaltaisessa tekstiilien valmistuksessa. Kun kehruukoneet tulivat ja langan hinta putosi, kehrääjät siirtyivät kutojiksi. Kutomisen koneistuessa kasvoi ompelutyön määrä ja varsinkin ompelukoneiden tulon jälkeen kotona tehtävä työ lisääntyi. Vasta 1800-luvun lopulla tekstiiliteollisuuden läpimurto teki ompelusta tehdastyötä. Kotiompelua tehtiin kuitenkin paljon, kunnes vaateteollisuus siirtyi pois Euroopasta. Sama ilmiö tapahtui koneteollisuudessa, kun alettiin tarvita huoltomiehiä ja korjaajia. Talouden rakennemuutoksesta kärsivät erityisesti vanhat ammatinharjoittajat, koska he pyrkivät jatkamaan vanhalla tavalla ja kiristivät mieluummin vyötä kuin opettelivat uutta. Nuorisolla oli suuremmat valmiudet valita uusia töitä. Teollinen vallankumous menestyi, koska nuoret valitsivat uudet ammattialat, seudut ja kaupungit.

Taloudellinen muutos Britanniassa

Puuvillateollisuus työllisti Britanniassa vuonna 1850 noin 1,1 miljoonaa ihmistä, kaivokset noin 300 000 ja raudan tuotanto 100 000. Britanniasta tuli ensimmäinen vientivetoinen teollisuusmaa. Vuonna 1870 Britannian vienti oli suurempi kuin Ranskan, Saksan ja Italian vienti yhteensä. Myös maataloudessa oli myös tapahtunut huomattavaa tuottavuuden kasvua ja sen tuottavuus oli korkeinta muuhuun Eurooppaan verrattuna. Tämäkään ei riittänyt Britannian kasvavalle väestölle, vaan vuonna 1840 noin viidesosa elintarvikkeista oli tuontia. Maatalouden osuus Britannian kansantuoteesta oli vuonna 1860 noin 20%. Vuonna 1913 se oli enää 7% ja elintarviikeista tuotiin silloin noin puolet.

Teollistuminen ja valtio

Pääartikkeli: Teollistuminen, Modernisaatio

Parkendin rautaruukki Gloucestershiressa Englannissa. Se aloitti toimintansa 1700-luvun lopulla ja lopetti 1900-luvun alussa. Kuva on vuodelta 1880 ja siinä vasemmalla näkyy huiput kolmesta masuunista.

Saksalaisen Hartmannin metallikonetuotannon teollisuushalli vuodelta 1868.

Chartistikapinointia 1800-luvun alkupuolella.

1700-luvun lopulla valtiot vielä olivat hyvin merkantalistisia ja protektionismia käytettiin erityisesti maatalouden, mutta myös teollisuuden tukemiseen. Vaikka Britannian merkantilistisen valtiovallan tavoitteena oli teollisuuden tukeminen, ei sen toimin kuitenkaan saatu syntymään paljonkaan teollisuutta 1700-luvulla tai 1800-luvun alussa. Toisaalta puuvillakankaiden tuontikielto käsityöläisten tukemiseksi tai viljatullit maanviljelyn tukemiseksi edistivät välillisesti koneellistumista. Uudella ajattelutavalla, taloudellisella liberalismilla, oli ratkaiseva merkitys teollistumiskehityksen vauhdittumiselle. Liberalismin, jonka isänä pidetään Adam Smithiä, ajatuksena on antaa yrittämisen vapaus kaikille kansalaisille. Valtion kannalta tämä on helpompaa, kun virkamiehet eivät enää vastanneet yritysten syntymisestä. Kun yrittäjän päämääränä on menestys, on hän valmis ottamaan käyttöön kaikkea sellaista uutta tekniikkaa, jonka hän voi olettaa auttavan kohti parempaa taloudellista tulosta.

Englannin teollisessa kumouksessa valtion asema jäi vähäiseksi, sitä on kutsuttu jopa yövartijavaltioksi. Teollistumisen edellytykset olivat syntyneet maatalouden, kaupan ja tekniikan ja liikenteen markkinaehtoisessa kehityksessä. Valtion tehtäväksi jäi edistää kehitystä lainsäädännön liberalisoimisella ja edistämällä alueellista päätöksentekoa ja yksilöiden aloitteellisuutta. Englannin 1800-luvulla harjoittamaa laissez-faire -asennetta on pidetty teollistumisen mallina. Tällöin ei oteta huomioon sitä, että Englannin valtio suojeli merenkulun ja kaupan etuja protektionistisella lainsäädännöllään. 1700-luvun lopulla Britannia käytti suuria summia varustautumalla Ranskaa vastaan erityisesti laivaston varustamiseen ja tuki näin teollista kehitystä. Britannian ylivoima merillä rauhoitti merenkulun 1800-luvulla, ja loi maailman suurimman vapaakauppa-alueen. Toimivan markkinataloutensa ja suuren sisäisen liikkuvuutensa vuoksi Englanti pystyi hyödyntämään näitä etuja.

Alkuvaiheessa teollistuminen oli paikallinen tapahtuma ja vaikutti valtakunnan tasolla vasta paljon myöhemmin. Skotlanti oli 1700-luvun alussa hyvin takapajuinen maa, mutta sadassa vuodessa siitä muodostui Britannian teollistunein osa. Päinvastainen alue on Irlanti, johon ei syntynyt teollisuutta juuri 1800-luvullakaan. Samoin Etelä-Englanti jäi vahvana maatalousalueena paljolti teollistumista sivuun.

Pilakuva vuodelta 1831 höyryautoista ja niiden savuongelmista

Työväestön järjestäytyminen ja työväenliike

Ensimmäisen teollisen vallankumouksen aikana oli rinnan vanhoja ja uusia tuotantotoimintaan vaikuttavia järjestelmiä, esimerkiksi ammattikuntalaitos lakkautettiin Englannissa virallisesti vasta 1835. Ammattikillat olivat valvoneet ammattikuntien etuja ja vaalineet käsityöperinnettä. Uudet järjestöt olivat erilaisia, sillä ne vaalivat ajatusta siitä, että yksittäinen työntekijä oli heikossa asemassa suhteessa pääomanomistajaan, mutta yhteistyössä he pystyvät kohentamaan asemaansa. Vuonna 1820 Skotlannissa oli yleislakko, jonka järjestivät käsityöläisten oikeuksia puolustavat radikaalit, ja vuonna 1825 Englannin parlamentti sääti Combination Act 1825 -lain, jossa rajoitettiin työläisten järjestäytymistä. 1820- ja 1830-luvuilla yritettiin perustaa koko maan kattavaa ammattiliittoa. Sellainen saatiin syntymään vuonna 1845. Työväen liikehdintä vuosien 1830–1850 välillä tunnetaan nimellä chartismi. Yhteiskunnan yläluokka piti työntekijäjärjestojä sosialismiin pyrkivinä salaliittolaisten foorumina. Vuonna 1848 syntyi laajoja mellakoita, ja niissä työväenliikettä vastassa oli Britannian armeija.

Tehtaiden johtajien joukossa oli henkilöitä, joiden mielestä yleinen etu oli jakaa tasaisemmin työntuloksia. Tunnettu tällainen henkilö oli Robert Owen (1771–1858), joka toimiessaan tehtaanjohtaja Skotlannissa kehitti tehtaasta maalilaitoksen sosiaalisten uudistusten avulla. Hän oli myös perustamassa osuuskuntaliikettä ja häntä pidetään työlainsäädännön uranuurtajana. Karl Marx nimitti näitä henkilöitä myöhemmin utopiasosialisteiksi.

Väestönkasvu ja maastamuutto

Englannin ja Walesin väestö pysyi vuodesta 1700 vuoteen 1740 noin kuudessa miljoonassa. Tämän jälkeen väestön määrä alkoi kasvaa voimakkaasti. Vuonna 1801 väestö koko oli 8,3 miljoonaa ja vuonna 1850 16,8 miljoonaa. Vuonna 2007 väestö oli 61 miljoonaa. Englannista oli kohdistunut jatkuvaa siirtolaisuutta Amerikkaan ennen teollista kumousta, mutta väestömääränä tämä oli ollut vähäistä. 1820 alkoi Englannista ensimmäisenä Euroopan maana laajempi siirtolaisuus, vuosina 1821–1850 Englannista muutti pois noin 2,6 miljoonaa henkeä, josta irlantilaisten osuus oli merkittävä. Muualla Euroopassa näin laaja siirtolaisuus käynnistyi vasta vuoden 1850 jälkeen.

Väestönkasvunopeus oli vuoteen 1700 noin 0.1% ja nopeutui sitten 0,5%, jona se pysyi 1800-luvun loppuun. Väestönkasvuun on vaikuttanut myös eliniän pidentyminen, joka alkoi Länsi-Euroopassa jo 1700-luvulla. Väestöllisessä muuntumisessa tyypillisesti kuolleisuus laskee ensin ja syntyvyys hieman myöhemmin. Eliniän pidentymisen vuoksi panostus ihmisten koulutukseen on tullut kannattavammaksi. Teollistuminen ei käynnistänyt väestönkasvua, mutta nämä ilmiöt ovat kulkeneet käsi kädessä ja tukeneet toisiaan.

Uudet tarpeet, pääoma ja kaupungistuminen

Shillibeer bussiliikenne hevosvaunuilla käynistyi Lontoossa 1829

Kiskoilla kulkeva hevosvetoinen ratikka vuodelta 1807 Swanseassa Walesissa

Rautateiden matkustajamäärien kehitys Britanniassa vuodesta 1830 alkaen

Pääomasta tuli yhä merkittävämpi edellytys teollistumiselle kalliiden koneinvestointien vuoksi. Teollistumisen alussa pääoma ei vaikuttanut vielä paljon, koska koneet olivat yksinkertaisia, kyläseppien tekemiä ja rakennukset vaatimattomia. Merkittävämpää oli se, että pienenkin pääoman omaavat kauppiaat, kustantajat tai yritteliäät käsityöläiset ymmärsivät tehdasteollisuuden mahdollisuudet ja olivat valmiita kokeilemaan uutta. Jo varhain kehitettiin uusia pääoman käyttötapoja. Tehtailija saattoi vuokrata tuotantotilaa ja ostaa käyttövoimaa. Useita tehtaita voitiin koota saman energialähteen, vesivoiman tai höyrykoneen ympärille. Tehtaiden keskittyessä syntyi edellytyksiä myös infrastruktuurin kehittämiselle. Näin saatiin paremmat raaka-ainetoimitukset ja luotettavammat yhteydet markkinoihin. Tehtailijat joutuivat alkuvaiheessa rakentamaan asuntoja työntekijöille ja perustamaan kauppoja. Tehdasrykelmien ympärille kehittyi kaupunkeja. Kauppaan ja tekniikkaan liittyvä osaaminen keskittyi kaupunkeihin.

Englannissa ne kaupungit, joista tuli kaupan, liikenteen ja muun palvelun solmukohtia kasvoivat nopeasti 1800-luvulla. Vuonna 1800 kaupungeissa asui 23 prosenttia väestöstä, vuonna 1850 45 prosenttia ja vuonna 1910 jo 75 prosenttia. Tämä kaupungistumiskehitys tapahtui puoli vuosisataa aikaisemmin kuin muualla. Kaupungistuminen johtui osittain 1800-luvun rajusta väestön kasvusta ja osittain siitä, että koneellistuva teollisuus pyrki keskittymään. 1700-luvulla Englannissa villateollisuus oli sijainnut ympäri maata pienehköissä yksiköissä. Sata vuotta myöhemmin myös se oli keskittynyttä kuten puuvillateollisuuskin. Koneellistuneesta tuotannosta muodostui suurtuotantoa ja markkinoiden kasvaessa maailmanmarkkinoiksi teollisuus vaati suuria työntekijämääriä ympärilleen. Kaupungeista alkoi kehittyä suurkaupunkeja, esimerkiksi Lontoo kasvoi 1800-luvun aikana noin miljoonasta 4,7 miljoonan asukkaan kaupungiksi. Vähitellen tuotantomenetelmät kansainvälistyivät ja kaupasta tuli maailmankauppaa, mikä teki lähes kaikista maista ja ihmisistä riippuvaisia kansainvälisistä suhdanteista.

Tuotantomuotojen tehostuminen johti kaupunkien, yritysten ja yksittäisten kansalaisten varallisuuden ennennäkemättömään kasvuun. Toisaalta yhteiskuntaan muodostui uusi ihmisryhmä, työväenluokka, joka teki pitkiä työpäiviä ja eli siitä huolimatta köyhyydessä. Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa siirtyi paljon ihmisiä maaseudulta kaupunkeihin maatyön korvautuessa teollisuuden palkkatyöllä. Kuljetuksen kehityksen lisäksi myös tiedonvälityksen teknologinen edistys vauhditti laajaa yhteiskunnallista ja taloudellista muutosta.^lähde?

Vaikutus politiikkaan

Teollista kumousta seuraavat yhteiskunnalliset ja taloudelliset muutokset muuttivat politiikan luonnetta, tarkoitusta ja valtion rakennetta perusteellisesti. Muutos tuli selväksi viimeistään 1830-luvulla. Taloudellinen kehitys, julkisesti rahoitettu koulutus ja sosiaalihuoltoprojektit tulivat valtion pääasiallisiksi asiakysymyksiksi. Nopeat taloudelliset muutokset köyhdyttivät koulutettuja työläisiä ja lisäsivät samalla yleistä tuotantoa, kun työvaihe työvaiheelta automatisoitiin (katso myös luddiitit). Väestön keskittyminen kaupunkikeskuksiin voimisti tarvetta poliittisille uudistuksille. Tasa-arvoon tähtäävät aatteet ja levottomuus taloudellisten muutosten takia loivat myös osaltaan painetta muutoksiin.^lähde?

Höyryvoiman käyttöönotto kirjapainojen teollisissa prosesseissa laajensi suuresti sanomalehtien määrää ja kirjanjulkaisua. Tämä lisäsi lukutaitoa ja vaatimuksia massojen poliittisesta osallistumisesta. Yleinen miesten äänioikeus otettiin käyttöön Yhdysvalloissa, mikä johti suositun kenraali Andrew Jacksonin valintaan 1828 ja nykyaikaisten joukkopuolueiden syntyyn. Britanniassa vuoden 1832 reformilaki vastasi ongelmaan, joka oli tullut ajankohtaiseksi suurten väestötihentymien syntyessä alueille, joilla ei ollut juuri ollenkaan parlamentaarista edustusta. Tämä laki laajensi äänioikeutettujen joukkoa, loi nykyaikaiset poliittiset puolueet ja aloitti sarjan uudistuksia, jotka jatkuivat aina 1900-luvulle. Ranskassa heinäkuun vallankumous laajensi äänestäjäkuntaa ja muutti maan perustuslailliseksi monarkiaksi. Belgia itsenäistyi perustuslaillisena monarkiana vuonna 1830 erottuaan Yhdistyneiden Alankomaiden kuningaskunnasta, johon oli kuulunut 15 vuotta. Kamppailu liberaalien uudistusten toteuttamiseksi saavutti Sveitsissä sekalaisia tuloksia. Seuraava sarja yrityksiä poliittisen uudistuksen käynnistämiseksi pyyhkäisi Euroopan yli vuonna 1848, vaihtelevin tuloksin. Tämä käynnisti myös massasiirtolaisuuden Euroopasta Pohjois-Amerikkaan – ja myös osiin Etelä-Amerikkaa, Etelä-Afrikkaa ja Australiaa.^lähde?

Miksi Eurooppa?

Yhtenä syynä Euroopan menestykseen pidetään latinalaisten kirjainten vuoksi tehokkaasti hyödynnettyä kirjapainotaitoa. Oheisessa kuvassa on huomattava Logaritminen asteikko, jolloin määrät kymmenkertaistuvat vasemman laidan asteikkolukemilla.

Historioitsijoita on askarruttanut kysymys, miksi teollinen vallankumous tapahtui Euroopassa eikä muualla maailmassa, esimerkiksi Kiinassa. Tärkeimmiksi syiksi on ehdotettu muun muassa ympäristöä, valtiomuotoa ja kulttuuria. Benjamin Elman väittää, että Kiina oli tilanteessa, jossa ei-teolliset valmistamistavat olivat niin tehokkaita, että ne estivät suurten pääomaa vaativien teollisten menetelmien kehittymisen. Kenneth Pommeranz taas on sitä mieltä, että Kiina ja Eurooppa olivat hämmästyttävän samankaltaiset 1700-luvulla, ja merkittävät teollisen kumouksen syntyyn vaikuttaneet tekijät johtuivat hiiliesiintymien sijainnista tuotantokeskuksiin nähden sekä raaka-aineiden, kuten ruoan ja puun tuottamisen Amerikasta, suosineen Eurooppaa. Kiinan suuren väestömäärän vuoksi ei ollut tarvetta kehittää koneita halvan työvoiman tilalle. Vanhoillinen maa myös vieroksui uudistuksia.^lähde?

Miksi Britannia?

Royal Societyn kokous 1700-luvulla.

Max Weberin malli kapitalismin kehityksestä

Miksi teollisen vallankumouksen prosessi käynnistyi Britanniassa 30–100 vuotta ennen Manner-Eurooppaa ja Yhdysvaltoja? Väestönkasvu alkoi Britanniassa ennen teollista vallankumousta, mikä on näiden suhde? Olisiko Britannia voinut vaurastua pelkästään kaupalla, ilman teollistumista? Eräs syy aikaiselle teollistumiselle on, että Britannia kävi sotia merten takana ja välttyi siten suurelta osin muuta Eurooppaa vaivanneesta omien alueiden valloituksen peloilta ja tuhoilta. Tavallisesti syiksi esitetään myös kanavat, yhteinen raha ja sisäinen tullivapaus, runsaat kivihiili- ja teräsvarat, uusia energiakeksintöjä tukenut metsien väheneminen sekä asenne taloudelliseen kasvuun, yrittäminen ja riskien otto.

Jotkut painottavat maan saaneen luonnon ja taloudellisia resursseja merentakaisista siirtomaista tai tuottoja, jotka brittiläinen orjakauppa Afrikan ja Karibian välillä ansaitsi. Myöhemmät laskelmat ovat osoittaneet siirtomaiden olleen kokonaisuutena emomaille huono liiketoimi, koska tuotot olivat kuluja pienempiä. Yksittäisille yrittäjille siirtomaat saattoivat silti olla tuottoisia hankkeita.

Vaihtoehtoiseksi syyksi on esitetty suurempaa kaupan vapautta kuin muualla. Enempi määrä kauppiaita Britanniassa kykeni hyödyntämään tieteellisiä ja teknologisia edistysaskeleita tehokkaammin kuin vahvempaan kuningasvaltaan perustuneissa valtioissa. Tekniikan taso Euroopan mantereella ei ollut yhtään heikompi ja siellä yhteydet olivat varsin runsaat. Mannermaiden markkinat eivät toimineet yhtä hyvin kuin Britanniassa, maatalouden ylijäämä meni yläluokalle ja paikallisella tasolla suhtauduttiin hintakilpailuun nihkeästi. Myös Britannian kehittynyt, vientiin suuntautunut kotiteollisuus varmisti jo valmiit markkinat monille varhaisille tuotantotavaroille.^lähde?

Uusia keksintöjä ottivat käyttöön ja kehittivät usein puusepät, kellosepät tai muut melko köyhien yhteiskuntaluokkien ammattikunnat. Esimerkiksi James Watt oli mallinrakentaja ja matemaattisten instrumenttien tekijä Glasgow'n yliopistolle ja sai merkittävään keksintöönsä vaadittavat tiedot yliopiston tiedemiehille tekemistään höyrykonepienoismalleista. Edmund Cartwright, kutomakoneen kehittäjä, oli pappi ja kappalainen.. Englannissa suhtauduttiin tiedon välittämiseen demokraattisesti ja useat maamiesseurat jakoivat tietoutta maanviljelystä. Tunnettu tieteellinen yhdistys oli Lunar society, jonka jäseniä olivat muun muassa James Watt, Erasmus Darwin, Josiah Wedgwood, John Whitehurst ja Joseph Priestley.^lähde?

Protestanttinen työmoraali

Max Weber (1864–1920) esitti kirjassaan Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki Pohjois-Euroopan teollistumisen selittämiseksi teorian, joka perustuu protestanttiseen ja erityisesti kalvinismin työn etiikkaan.

Paradigmat

Kapitalismi

Kapitalismi nousi kukoistukseen Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa. Eräs tunnetuimmista kapitalisteista oli John D. Rockefeller, josta tehtiin 1901 pilakuva teollisena keisarina.

Haymarketin tapaus liittyy kahdeksan tunnin työaikaa vaatineen työläisliikkeen ja poliisin välikohtaukseen 1886 Chicagossa. Tapauksen jälkeen pidätettiin anarkisteja syytettynä pommi-iskusta. Anarkismi oli 1800-luvulla kommunismin lisäksi toinen työläisten aate. Kuvassa tuomitut anarkistit, joiden vuoksi toukokuun 1. päivä valittiin työläisten päiväksi.

Teollistuminen oli nykyaikaisen kapitalismin lähtölaukaus ja sen kehittyminen aiheutti varallisuuden ja tuotantokapasiteetin valtavan kasvun. Adam Smithin teosta Kansojen varallisuus (The Wealth of Nations) voi pitää teollistuvan kapitalismin teorian perusteoksena.

Kapitalistisen talousjärjestelmän ominaisuuksia ovat vapaa yritystoiminta, yksityinen rahoitus ja vapaiden markkinoiden kilpailu. 1700-luvulla Englannissa mainio vallankumous turvasi yksityisomistuksen ja -rahoituksen. Arvopaperikauppa tuli laillisemmaksi, kun Lontoon pörssin perustettiin vuonna 1801. Kasvava teollisuus tarvitsi uusia muotoja sen toiminnan organisointiin ja tällaiseksi muodostui osakeyhtiö. Osakeyhtiöt asetettiin parlamentin erityisluvan varaisiksi vuonna 1720 Bubble act-laissa ja parlamentti antoi lupia hyvin varovaisesti. 1800-luvun alussa tämä laki alkoi estää teollistumisen tarvitsemaa pääomien keräämistä ja se kumottiin 1825. Osakeyhtiöitä koskeva lainsäädäntö kehittyi koko 1800-luvun ajan. Osakeyhtiöstä tehtiin oikeushenkilö, jolloin sen saattoi haastaa oikeuteen. Oleellista oli myös 1800-luvun puolenvälin jälkeen toteutettu osakkaiden talousvastuun rajoittaminen osakkeiden arvoon.

Euroopassa tuli voimaan 1800-luvun alussa Napoleonin valloitusten kautta Code Napoléon-laki, jossa tunnustettiin yksityinen omistusoikeus ja sopimusoikeus. Siinä todettiin, että lainaa voidaan myöntää korkoa vastaan. Laissa kumottiin myös vanhan hallinnon määräämät verot, sisäiset tullit poistettiin ja ammattikuntalaitos lakkautettiin sekä vapautettiin teollista toimintaa. Markkinatalous eteni pitkiä askeleita. Myös tuotannontekijät, kuten pääoma- ja työvoimamarkkinat kehittyivät. Markkinat valtasivat alaa kaikenlaisen jakamisessa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Euroopassa ja Yhdysvalloissa yhtiömuodot kehittyivät Englannin esikuvan mukaan. Yhdysvalloissa osakeyhtiöt mahdollistivat infrastruktuurin kehittämisen, kuten kanavien ja rautateiden rakentamisen. Rautatieyhtiöille myönnettiin pakkolunastusoikeus, mikä nopeutti ratojen rakentamista. Amerikkalaiset rautatieyhtiöt raivasivat tietä suurtuotanto-organisaatioiden kehitykselle. Yhdysvalloissa myös pankit saivat jo varhain toimia valtakunnallisina yrityksinä. 1900-luvun vaihteessa suurista maista vain Venäjällä ja Osmaanien valtakunnassa osakeyhtiöiden perustaminen oli valtion luvan varassa.

1800-luvun alussa kauppaa säädeltiin merkantilismin mukaan paljon, jolloin tavoitteena oli kotimaisen tuotannon, kaupan ja merenkulun suosiminen. Napoleonin sotien jälkeen Englannissa alkoi esiintyä vapaakauppaa tukevia näkökantoja ja nämä levisivät myös muihin maihin. Ratkaiseva taistelu vapaakaupan puolesta liittyi viljalakeihin. Ajan johtavista taloustieteilijöistä kiistaan osallistuivat Thomas Malthus ja David Ricardo. Malthus kannatti viljalakeja, koska hänen mielestään viljatullien poisto johtaisi kapitalistien voiton kasvuun, seurauksena yli-investoinnit ja alikulutus. Ricardo katsoi, että maataloustuotteiden hintojen keinotekoinen nosto tulleilla kohottaisi maan hintaa ja suurempi osuus työntekijöiden rahoista menisi ruokaan, mikä taas hidastaisi teollista kehittymistä. Viljakiistasta tuli kamppailu vanhan maatalousvaltaisen ja uuden teollistuneen Englannin välillä. Riidan kärjistyessä teollisuuskapitalistit ja kaupunkien työläiset yhdistyivät "Anti-Corn Law League"-liikkeeksi 1830-luvulla. Parlamentissa maanomistajat onnistuivat kuitenkin torjumaan aloitteen. Vasta Irlannin suuri nälänhätä 1845–1852 johti viljantuonnin vapauttamiseen vuonna 1846. Muutamassa vuodessa kauppaa vapautettiin yhä laajemmin, mikä johti Englannin teollisuuden erikoistumiseen. Purjehdussääntö, joka rajoitti muiden kuin englantilaisten laivojen liikennöintiä Britannian satamissa, lakkautettiin 1849. Ranskan ja Englannin välille solmittiin tulleja purkava kauppasopimus vuonna 1860. 1860-luvulla vapaakauppaa laajennettiin siten, että se käsitti siirtomaat ja muutkin maat saivat oikeuden käydä vapaata kauppaa elintarvikkeista, raaka-aineista ja yksinkertaisista teollisuustuotteista niin Englannissa kuin sen siirtomaissa. Tällöin Englannin teollisuus oli niin ylivoimainen, että sillä ei juuri ollut pelättävää kilpailua.

Karl Marx

Karl Marx

Karl Marx (1818–1883) ja Friedrich Engels julkaisivat Euroopan hulluna vuotena 1848 kommunistisen manifestin, joka vaikutti käänteenkevästi työväenliikkeen historiaan. Siinä perustettiin työväestön vallankumouksellinen suuntaus, jossa kyseenalaistettiin kapitalistisen talouden periaatteet. Marxilainen taloustiede on talousteoria, joka kehittyneimmillään kuvaa kapitalismia.

Marxismi

Marx näki, että teollistumisprosessi oli looginen, dialektinen feodalistisen talousmallin seuraus. Hänen laatimansa materialistisen historiankäsityksen mukaan tämä oli väistämätöntä kapitalismin täydellisen kehittymisen kannalta, joka taas oli tärkeä vaihe ennen sosialismia ja viimein kommunismia. Marxin mukaan teollistuminen jakaa yhteiskunnan kahteen luokkaan – tuotantovälineet (tehtaat, maan ja niin edelleen) omistavaan porvaristoon, sekä työväenluokkaan, joka tekee todellisen työn tuottaen arvoa tuotantovälineillä. Marx näki näiden kahden luokan välisen suhteen pohjimmiltaan parasiittisena, koska työväenluokka sai aina työstään liian pienen korvauksen suhteessa tekemänsä työn todelliseen arvoon. Näin porvariston varallisuus pystyi karttumaan järjettömiin mittoihin työläisiä hyväksikäyttämällä.^lähde?

Teollistumisen alkuvaiheessa nopeiden teknologian muutosten seurauksena monet osaavat työläiset jäivät työttömiksi, kun maatalouden ja muun tuotannon työt yksi toisensa jälkeen koneellistettiin. Miljoonien uusien työttömäksi jääneiden ihmisten pako maalta tai pienistä kaupungeista suuriin kasvukeskuksiin johti ennennäkemättömään köyhyyteen, slummiutumiseen ja asumisen ahtauteen, sekä kaikkiin tähän liittyviin sosiaalisiin ongelmiin. Samaan aikaan työväenluokkaan verrattuna kooltaan mitättömän pieni porvarisluokka vaurastui ennennäkemättömiin mittoihin.^lähde?

Marxin kehittämän marxismin mukaan teollisuustyöväen muodostama luokka kehittää lopulta luokkatietoisuuden ja nousee kapinaan porvaristoa vastaan. Kehitys etenee hyppäyksittäin vallankumousten kautta. Tämä prosessi johtaa lopulta tasa-arvoisempaan sosialistiseen ja lopulta kommunistiseen valtioon, jossa työläiset itse omistavat tuotantovälineensä.^lähde?

Myöhemmät teollistumisen aallot

Carnegie Steelin tuotantolaitos Youngstown, Ohio.

Britanniasta alkaneen teollisen vallankumouksen jälkeen kehitys on jatkunut käytännössä tauotta ja voidaan puhua teollisesta aikakaudesta. Hieman yli 200 vuotta sitten alkanut teollistuminen on muodostunut maailmanlaajuiseksi ja kiihtynyt ajoittain uusiksi nopeamman kehityksen aalloiksi. Taloushistorian tavoitteena on selvittää, mitkä ovat olleet kasvuun vaikuttaneita tekijöitä.

Toinen teollinen vallankumous

Yhdysvalloissa rakennettiin monin paikoin rautatieverkosto ennen maanteitä. Kuvassa kohtaavat ensimmäisen kerran mantereen ylittävän rautatien päät 1869

Pääartikkeli: Toinen teollinen vallankumous

Rautateiden kyltymätön tarve kestäville rautatiekiskoille johti halvan massatuotetun teräksen kehittämiseen. Terästä pidetään usein ensimmäisenä useista uusista massatuotannon aloista, joiden sanotaan leimaavan niin sanottua toista teollista vallankumousta, joka alkoi vuoden 1870 paikkeilla. Tämä teollisen kumouksen toinen aalto kehittyi vähittäin kattamaan kemianteollisuuden, öljynjalostuksen ja jakelun, sähköntuotannon ja 1900-luvun puolella autoteollisuuden. Maailmanpoliittisesti se johti myös teknologisen johtoaseman siirtymistä Britannialta Yhdysvalloille ja Saksalle. Toisen teollisen vallankumouksen uusi piirre oli tieteen voimakas rooli tekniikan kehityksessä.

Alppien vesivoiman valjastaminen mahdollisti hiilipulasta kärsineen Pohjois-Italian teollistumisen 1890-luvulta asti. Lisääntyvä öljytuotteiden tarjonta myös vähensi hiilen merkitystä teollistumiselle.

1890-lukuun mennessä teollistuminen loi myös ensimmäiset jättiläismäiset suuryritykset, joiden toiminta-alue oli usein maailmanlaajuinen. Näiden joukoissa olivat esimerkiksi U.S. Steel, General Electric ja Bayer.

Kolmas teollinen vallankumous

Pääartikkeli: Kolmas teollinen vallankumous

Kolmas teollinen vallankumous tarkoittaa taloushistoriassa 1900-luvun lopulla alkanutta kehitystä, jossa teollisuus laajeni Tyynenmeren alueella, alkaen Japanista ja Yhdysvaltain länsirannikosta ja muuttui Kiinan ja sen ympäristön nopeaksi teollistumiseksi ja kilpailuksi atlantisen talouden kanssa. Tärkeimpänä muutosta ajavana teknisenä innovaationa on mikropiiri.

Katso myös

• Teollistuminen
• Teollisuusyhteiskunta
• Tehdas
• Tekniikan historia – Koneellistumisen hyökyaalto
• Jälkiteollinen yhteiskunta
• Suuri murros (kirja)
• Teollisuus 4.0

Lähteet

• Bryson, Bill: Sisään! Lyhyt historia lähes kaikesta kotona. (At Home: A Short History of Private Life, 2010.) Suomentanut Laura Beck ja Tarja Kontro. Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-36967-8
• Ihalainen, Pasi (toim.): Britannia. Saarivaltakunnan Eurooppa-suhteiden historia. Jyväskylä: Atena, 2002. ISBN 951-796-268-1
• Kero, Reino & Kujanen, Hannu (toim.): Kivikirveestä tietotekniikkaan. Tekniikan sosiaalihistoriaa kivikaudesta nykypäivään. Turku: Turun yliopiston historian laitos, 1989. ISBN 951-880-296-3
• Laurila, Erkki: Tekniikka ja talous. Teoksessa Pikkujättiläinen, s. 537–547. Helsinki: WSOY, 1985. ISBN 951-0-12416-8
• Leppälä, Kari: Tervanpoltosta innovaatiotalouteen. Helsinki: Avain, 2012. ISBN 978-951-692-983-8
• Schön, Lennart: Maailman taloushistoria. Teollinen aika. (Vår världs ekonomiska historia. Del 2, Den industriella tiden, 2010.) Suomentanut Paula Autio. Tampere: Vastapaino, 2013. ISBN 978-951-768-380-7
• Thompson, E. P.: Herrojen valta ja rahvaan kulttuuri: Valta, kulttuuri ja perinnäistavat 1700- ja 1800-lukujen Englannissa. Suomentanut Tuomas M. S. Lehtonen. Helsinki: Gaudeamus, 1996. ISBN 951-662-668-8

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Teollinen vallankumous Wikimedia Commonsissa