Kunta

(In Finnish/suomeksi) Infrastruktuurin eli yhdyskunnan perusrakenteiden suunnittelu, rakentaminen, ylläpito ja kehittäminen ovat ensiarvoisen tärkeitä ihmisten hyvinvoinnin ja yhdyskuntien toimivuuden kannalta. Kunnilla on tällä tehtäväalueella avainrooli. Infrastruktuuri on sidoksissa sekä fyysiseen että sosiaaliseen ympäristöön. Nopeat yhteiskunnalliset muutokset ovat muuttaneet näitä molempia ulottuvuuksia siinä määrin, että kysymys kuntien kyvystä uudistaa infrastruktuuriaan ja sen tuottamisen tapoja on tullut ajankohtaiseksi sekä kansallisella että paikallisella tasolla.

Tässä kirjassa Aalto-yliopiston ja Tampereen yliopiston tutkijat tarjoavat tuoreita näkökulmia kuntien teknisen toimen uudistumiseen. Kirja antaa samalla hyvän kuvan koko infra-alan ja teknisen sektorin innovaatiokeskustelusta ja sen erityispiirteistä nimenomaan kuntien teknisen toimen kannalta. Kirjan keskeisiä teemoja ovat mm. teknisen sektorin innovaatioverkostot ja innovaatiojohtaminen, rahoitus- ja omistajuusinnovaatiot sekä sektorin tuotannon ja operoinnin uudistaminen, jota ilmentävät esimerkiksi sellaiset teemat kuin alueellinen yhteistyö, kumppanuusmallit, laitosten operointi-innovaatiot, tuotteistaminen ja julkiset hankinnat. Lisäksi kirjassa luodaan katsaus yhdyskuntakehittämisen kansainvälisiin trendeihin. Näiden teemojen kautta kirja tarjoaa kokonaan uuden näkökulman koko teknisen palvelusektorin uudistumisen kysymyksiin.

(In English) The designing, construction, maintenance and development of infrastructure, or the basic structures of society, are of primary importance for the well-being of citizens and the functioning of communities. Municipalities have a key role in this field. Infrastructure is connected to both the physical and the social environment. Rapid changes in society have changed both of these dimensions sufficiently to render the question of the municipalities’ capacity to renew their infrastructure and ways to produce it topical on both the national and local levels.

In this book, researchers from Aalto University and the University of Tampere offer fresh perspectives into the renewal of the technical sector in municipalities. The book provides an overview of the current discussion on innovations in the field of infrastructure and its special characteristics, particularly from the viewpoint of the technical services. In addition, it provides an overview of international trends in community development. Central themes in the book include innovation networks and innovation management in the technical services, financial and ownership innovations and the renewal of production and operations in the technical sector, which is reflected in themes such as regional cooperation, partnership models, the operational innovations of municipal agencies, productisation and public procurement.

Kunnat ovat olennainen osa suomalaista yhteiskuntaa. Voidaan jopa väittää, että yhteiskuntamme toimintaa on vaikea ymmärtää, ellei tunne kunnallishallinnon peruspiirteitä. Kunnilla on merkittävä rooli niin ihmisten arkipäiväisten palvelujen järjestäjinä ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäjinä kuin kansalaisten poliittisten vapauksien turvaamisessa ja paikallisen taloudellisen aktiivisuuden edistämisessäkin. Nykyisin kunnissa työskentelee viidesosa Suomen työvoimasta, osuus julkisista menoista on yli 80 prosenttia ja osuus bruttokansantuotteesta lähes viidennes. Kuntien johtavissa asemissa toimivilla on vastaavasti runsaasti valtaa ja vastuuta yhteisten asioiden hallinnan kysymyksissä. Aiheenamme tässä artikkelissa on kunnan johtaminen ja sen uudistuminen toimijoiden välisten hallintasuhteiden muuttuessa osana monimutkaistuvaa yhteiskuntaa. Millainen rooli kuntien johdolla on yhteiskunnassa kirjan pääteeman eli hallinnan näkökulmasta, ja kuinka se on muuttumassa? Miten kunnan johdon asema eroaa muiden organisaatioiden ja esimerkiksi yritysten johtamisesta? Miten johtaminen on kehittynyt viimeisten vuosikymmenien aikana? Miten johtamisen haasteet ja edellytykset ovat muuttumassa lähitulevaisuudessa monimutkaisuuden olosuhteissa monien murrosten, uudistusten ja ristiriitaisten kehityssuuntien keskellä? Entä millaisia ominaisuuksia, taitoja ja kykyjä kuntien johtajilta edellytetään? Aloitamme näiden asioiden käsittelyn valottamalla lyhyesti kunnan yhteiskunnallista roolia, minkä jälkeen tarkastelemme lähemmin kuntajohtamista ja sen muutosta sekä ulkoistamista, kumppanuus- ja verkostosuhteita, kuntalaisten osallistumista ja kansainvälistyvää hallinnan kenttää.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan kulttuurin, talouden ja paikallisuuden leikkauskohtaa eli tarkemmin ilmaistuna kulttuurin ja taiteen merkitystä kaupunkien elinvoiman ja elinkeinoelämän kehittämiselle. Pyrkimys on hahmottaa erityisesti sitä,  millaisia lähestymistapoja kulttuurivetoisen kehittämistoiminnan tiimoilta on syntynyt.

Kyseisen ilmiön taustoista todettakoon, että suomalainen kulttuuripolitiikka oli pitkään lähinnä korkeakulttuurin ja taiteen edistämistä, joka institutionalisoitui osaksi hyvinvointivaltiokehitystä. Tätä seurasi kulttuurin, taiteen ja luovuuden taloudellista merkitystä korostava vaihe 2000-luvun jälkipuoliskolla, jossa avauduttiin kansainvälisille vaikutteille ja markkinoille. Olennainen muutos tapahtui kun ”kulttuuriteollisuudesta” huomio kiinnittyi luoviin toimialoihin ja niitä syvällisemmin vielä luovaan talouteen ja sen sisäisen dynamiikan ymmärtämiseen. Tässä suhteessa suomalainen luovien alojen kehittäminen heijastelee pitkälti yleismaailmallista kehitystä. Yksi aluekehitykseen liittyvä tärkeä erityispiirre on se, että kulttuurin talouden yritykset ja työpaikat keskittyvät pitkälti suurille kaupunkiseuduille, mikä korostaa kaupunkien roolia luovassa taloudessa.

Kirjoituksessa hahmotetaan maininnallisesti erilaisia lähestymistapoja kulttuurivetoiseen elinvoiman ja elinkeinojen edistämiseen, jotka jäsentyvät lähinnä kulttuuriresursseja korostavan ja innovaatiotaloutta korostavan ääripään välille, paradigmaattisina esimerkkeinä kulttuuriresurssien johtaminen, kulttuurin taloustiede, kulttuuri osana yhteisöllisiä voimavaroja, inklusiivinen luova kaupunki, osallistava ja integroiva luova kaupunki (Charles Landry), luovien alojen kehittäminen ja luovan luokan houkuttelu. Eri lähestymistapojen kenttä muodostaa vaikeasti jäsennettävän kokonaisuuden, josta tässä kirjoituksessa esitellään vain tärkeimpiä suuntauksia kokonaiskuvan hahmottamiseksi.

Tässä artikkelissa tarkastellaan perinteisten ja uusien luovuustekniikoiden toteutusmuotoja ja erityispiirteitä kaupunkikehittämisen kontekstissa. Analyysi kohdistuu luovuuden vahvistamistendensseihin vakiintuneen suunnitteluprofession ja orastavan omaehtoisen yhteisöllisen kehittämisen jännitteisellä kentällä. Jälkimmäisen osalta tarkastellaan lähemmin camp-tekniikoiden syntyä ja leviämistä, mistä esimerkkeinä esitellään Toronton liikenneleiri, Vancouverin muutosleiri ja sosiaalisia innovaatioita tuottavat viikonloppuleirit Iso-Britanniassa. Näiden käsittely on sikäli perusteltua, että esimerkiksi camp-tekniikat niin kuin monet muutkin uudet luovaan kaupunkikehittämiseen liittyvät virtaukset ovat jo rantautuneet Suomeen. Lopuksi pohditaan lyhyesti myös sitä, millaisia haasteita uusiin luovuustekniikoihin liittyvän omaehtoisuuden vahvistaminen synnyttää toimintojen koordinoinnin ja demokraattisen hallinnan kannalta.

Tässä luvussa tarkastellaan kuntien innovaatiojohtamista ja erityisesti innovaatiotoiminnan organisointia tukevia rakenteita. Luvussa hahmotellaan innovaatiotoiminnan merkitystä osana kuntien toimintaa ja tämän taustoittavan kysymyksen pohjalta sitä, mikä rooli innovatiivisella organisaatiokulttuurilla on innovaatiokyvyn kasvattamisessa. Käsittely tarkentuu yhteen innovaatiojohtamisen ydinkysymykseen eli siihen, miten kuntien tulisi organisoida innovaatiotoimintansa ja millaisia erityisiä innovaatiotoiminnan edistämistapoja niillä on käytettävissään. Kirjoitus antaa yleisesityksenä viitteitä siitä, millä organisatorisilla ratkaisuilla kuntien teknisellä sektorilla voidaan edistää koko toimialan innovatiivisuutta ja mihin asioihin tällä tehtäväkentällä tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Luvun pääsanoma on, että innovaatiotoiminta ja sen johtaminen tulisi integroida kuntien johtamisjärjestelmään niin, että innovaatiotoiminta tulisi osaksi kuntien tavanomaista toimintaa. Näin innovaatiotoiminta ei olisi erityinen ”lisä” kunnan perustehtäviin, vaan olennainen osa kunnan hallinta-, palvelu- ja kehittämistehtävien toteutusta, ts. tavallaan toiminnan jatkuvaa parantamista ja sovittamista toimintaympäristön muutokseen. Toinen tärkeä johtopäätös on, että innovaatioiden syntyä ja leviämistä edistävien menetelmien käyttö tulisi sovittaa kulloisiinkin tarpeisiin. Keskeinen lähtökohta tämän arvioinnissa puolestaan on se, minkä luonteisesta innovoinnista on kysymys, ääripäinä inkrementaalisten pienten parannusten tekeminen ja toisaalta radikaalit koko toiminnan perusteita uudelleen määrittävät innovaatiot. Inkrementaaliset innovaatiot edellyttävät ennen muuta tehokasta tiedonkulkua palvelevia ja työ- ja palveluprosesseihin kytkeytyviä fasilitointijärjestelmiä, kun taas radikaalit innovaatiot edellyttävät keskustelufoorumien ja aivoriihien tapaisia menettelyjä, jotka vahvistavat poliittisen ja ylimmän viranhaltijajohdon sitoutumista ja yhteisymmärryksen luomista. Kolmanneksi, innovaatiotoiminnan organisoinnin ja fasilitoinnin tarkastelussa on syytä ottaa huomioon yleinen innovaatiotoiminnan avautumis-, hajautumis- ja yhteisöllistymiskehitys, joka siirtää painopistettä vahvemmin kuntalaisten ja muiden sidosryhmien integroinnin ja kuulemisen suuntaan, mikä edellyttää kunnilta samalla kykyä hallita monimutkaistuvia innovaatioprosesseja, ylittää organisaatiokulttuurisia kuiluja, omaksua luovuutta edistäviä toimintatapoja ja käsitellä näissä prosesseissa tuotettua tietoa. Tässä mielessä on oletettavaa, että kyetäkseen hyödyntämään kuntaorganisaation ja koko yhdyskunnan innovaatiopotentiaalia, kuntien on luotava sekä uutta innovaatiokulttuuria että innovointia tukevia organisatorisia ratkaisuja.

Suomessa vastuu infrastruktuurien rakentamisesta ja ylläpidosta on perinteisesti kuulunut kunnille. Julkisen sektorin talous- ja tehokkuusongelmien lisääntyessä nousee esiin kysymys, millä tavalla erilaiset käyttäjälähtöiset, modulaariset ja hajautetusti toimivat eli niin kutsutut käänteiset infrastruktuurit, voisivat täydentää tai osin jopa korvata nykyistä infrastruktuuria. Tutkimuksessa empiirisenä tapaustutkimuskohteena ovat Ikaalisten vesiosuuskunnat. Käänteisen infrastruktuurin lisääntyvä merkitys johtaa hajautuksen, modulaarisuuden, itseohjautuvuuden ja redundanssin lisääntymiseen sekä luoviin ratkaisumahdollisuuksiin ja innovatiivisiin toimintatapoihin. Koska käänteisellä infrastruktuurilla on kuitenkin omat ongelmansa, tulisi käyttäjälähtöisten infrastruktuuripalvelujen toimintaedellytyksiin kiinnittää huomiota. Nämä seikat edellyttävät julkiselta sektorilta uudenlaista otetta infrastruktuuripolitiikkaan.